Talouskriisi tulee kiristämään sääntelyä eri puolilla. Se on tietysti paikallaan ja tarpeen, mutta valitettavasti ahneutta ei sääntelyllä ole pystytty ennenkään estämään. Sääntelyn lisäämisellä voidaan toisaalta lyödä helposti yli, eikä säännöksiä kirjoitettaessa aina osata arvioida niiden vaikutuksia toisenlaisessa tilanteessa, kuin missä ne kulloinkin on kirjoitettu.

Kun sattuu joku näyttävä katastrofi tai skandaali, tyyppiä Enron Yhdysvalloissa, ollaan helposti valmiita nopeasti kirjoittamaan uusia säännöksiä tai kiristämään entisiä, jolloin ei välttämättä ole malttia miettiä kaikkia vaikutuksia. Tästä on hyvä esimerkki Enron-skandaalin jälkeen säädetty ns. Sarbanes-Oxley-laki. Energiayhtiö Enron ja tilintarkastustoimisto Arthur Andersenin yhteinen talousskandaali paljastui Yhdysvalloissa vuonna 2001. Se johti Enronin konkurssiin ja Andersenin tilintarkastustoiminnan loppumiseen ja rikossyytteisiin yhtiöiden johtoa kohtaan. Skandaalin vuoksi muutettiin tilinpitolakeja useissa maissa. Jupakassa korostui tilintarkastajien taloudellisen riippumattomuuden merkitys. Tämä johti ns .Sarbanes-Oxley –lain säätämiseen. Laki asettaa määräyksiä kaikkien Yhdysvalloissa pörssinoteerattujen yritysten hallinnosta ja johtamisesta sekä tilintarkastusyhtiöiden toiminnasta. Presidentti George W. Bush kutsui lakia "merkittävimmäksi uudistukseksi amerikkalaisissa liiketoimintatavoissa sitten Franklin D. Rooseveltin aikojen" Laki kiristi sekä arvopaperimarkkinoiden sääntelyä että rikoslakia, mikä on varmasti hyvä puoli, mutta samalla se lisäsi valtavasti yritysten kirjanpitoyksiköiden työtä ja hyödytti ainakin juristeja. Missä määrin se tulee estämään uusia enron-skandaaleja, jää nähtäväksi.

Hyvinä aikoina laadituista, sinänsä hyvää tarkoittavista säädöksistä voi poikkeusaikoina tulla tilannetta entisestään pahentavia esimerkkinä vaikkapa pankkien uudet vakavaraisuusvaatimukset eli ns. Basel II. Aiempaan verrattuna uudet säännökset pakottavat pankit pistämään nykyisessä finanssikriisissä rahaa sivuun koko ajan enemmän, kun vastapuoliriskit kasvavat, vaikka järkevän taloudenhoidon kannalta olisi elintärkeää, että pankit voisivat ottaa enemmän riskiä ja lainoittaa vaikeuksiin joutuneita, mutta sinänsä elinkelpoisia yrityksiä lamavaiheen yli.

Toinen, vielä nyt suurelta osin kysymysmerkki on uuden IFRS-raportointijärjestelmän käyttäytyminen laskusuhdanteessa. Tavoitteet yhtenäisellä eurooppalaisella kirjanpitosäännöstöllä (IAS) ja raportointijärjestelmällä (IFRS) ovat olleet hyvät: toisaalta yhtenäistää Euroopan kirjavia kansallisia kirjanpitokäytäntöjä ja luoda eurooppalainen ja ”parempi” vaihtoehto yhdysvaltain US Gaap –kirjanpitojärjestelmälle sekä parantaa yritysten tilinpäätösten läpinäkyvyyttä. IFRS:n mukaan omaisuuserät pitää arvostaa markkina-arvoon (fair value), mutta mikä on markkina-arvo, kun esimerkiksi arvopaperit eivät käy kaupaksi kuin korkeintaan aivan pilkkahintaan. Menettely johtaa väistämättä yritysten vuosittaisten tulosten isoihin vaihteluihin, eikä välttämättä kerro ollenkaan totuutta yrityksen todellisesta tilanteesta. Tätä asiaa osattiin kyllä ennakoida jo hyvinäkin aikoina, mutta tuskin sitä, mihin se nykyisessä voimakkaassa turbulenssissa todellisuudessa tulee johtamaan. Ts. hyvinä aikoina IFRS saattaa antaa yrityksen tilanteesta aivan liian ruusuisen kuvan ja huonoina aikoina taas paljon todellista kehnomman. Alkuperäinen tavoite omistajien ja muiden intressiryhmien tiedonsaannin parantumisesta ei toteudukaan. Kirjanpitosäännöksistä on tullut myötäsyklisiä., mikä ei anna ollenkaan oikeaa kuvaa yritysten todellisesta tilanteesta. Onko siis jouduttua ojasta allikkoon, mutta yhteiseurooppalaisesti?

Aivan oma lukunsa ovat erilaiset johdannaiset, jotka hyvin monimutkaisina instrumentteina vaatisivat hallitumpaa, säännellympää ja läpinäkyvämpää käsittelyä ja kunnollista markkinapaikkaa.

Mitä siis pitäisi tehdä. Villi ja vapaa kapitalismi on kauhistus ja kokemus osoittanut, että se ei sellaisenaan toimi saati, että se olisi tavallisten ihmisten kannalta hyväksi. Kommunismikin meni kiville eli suunnitelmatalous ja kaiken taloudellisen toiminnan keskusjohtoinen suunnittelu ja kontrollointi on vähintään yhtä epäonnistunut malli. Tähän asti paras taitaa sittenkin olla Pohjoismainen hyvinvointimalli, jossa markkinat voivat toimia verraten vapaasti yhteiskunnan asettamien reunaehtojen puitteissa. Se edellyttää korkeaa koulutustasoa, tasa-arvoa sekä naisten että miesten ja sosiaalista tasa-arvoa eri yhteiskuntaluokkien kesken sekä tuloerojen pitämistä verraten pieninä. Eli asioita, joissa meillä on viime vuosina menty huonompaan suuntaan.