Aarno Järvinen JOKELA ajarvine(at)sci.fi 040-706 7800
Uutiset
8.7.2025Kiitokset 134 äänestä!Lue lisää »16.3.2025Olen ehdolla Tuusulan kunnanvaltuustoon - numeroni on 188Lue lisää »7.5.2024Iso kiitos 133 äänestä HOK-Elannon vaaleissa!Lue lisää »
Helsingin hallinto-oikeus ei kumonnutkaan syksyn kunnallisvaaleja sähköiseen äänestykseen osallistuneissa kokeilukunnissa virheistä huolimatta. Oikeuden mukaan siis yli kahden prosentin virhemarginaali on hyväksyttävä taso kunnallisvaaleissa. Mikähän Tuusulassa olisi valtuuston kokoonpano, jos kaksi prosenttia äänistä olisi jätetty kokonaan laskelmatta? Sosialidemokraateilla kuusi henkilöä oli kahden äänen sisällä ja kolmen saman äänimäärän kesken jouduttiin kaksi valtuustopaikkaa arpomaan.
Todella käsittämätöntä, että oikeus vähätteli sähköisen äänestyksen ongelmia, eikä kumonnut vaalien tuloksia, vaikka 232 äänestäjän äänet olivat hukkuneet. Tuusulassa jo puolen tusinan äänen katoaminen demareilta olisi pannut ryhmän aikalailla uusiksi.
Kolmessa kokeilukunnassa ongelmat johtuivat muun muassa koneiden jumittumisesta äänestyshetkellä, puutteellisesta testauksesta, käyttöliittymäsuunnittelun ongelmista, havaittujen ongelmien korjaamatta jättämisestä ja virheellisistä ohjeista. Joissakin kokeilukunnissakin jo yksi ääni olisi voinut muuttaa valtuuston kokoonpanoa.
Oikeuden keskeisen perustelukohdan mukaan "Vähän yli kahden prosentin epäonnistumisten määrää ei sellaisenaan voida pitää osoituksena siitä, että vaaliviranomainen olisi menetellyt virheellisesti… Kynnyksen vaalien uudelleen toimittamiselle on oltava huomattava myös valtiollisten perusoikeuksien toteuttamisen kannalta".
Valittajien asiamiehenä toiminut lakimies Mikko Välimäki toteaa, että päätös vaikuttaa kestämättömästi perustellulta. ”Ongelmat ovat kiistämättömiä, eikä vaalien tulos ollut oikea. Hallinto-oikeuden linjaus nakertaa luottamusta suomalaiseen demokratiaan. Mihin unohtuivat 'vähän yli kahden prosentin' perusoikeudet?”
Onneksi päätöksestä hyvin todennäköisesti valitetaan, sillä Kauniaisissa vaaleista valittanut Jari Arkko on jo kertonut aikovansa valittaa päätöksestä.
Entäs, jos Korkein hallinto-oikeus (KHO) pitää Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen voimassa? Väärät henkilöt istuvat neljä vuotta kolmen kunnan valtuustoissa, sillä oikeusministeriö tai poliitikot eivät voi oikeusvaltiossa puuttua riippumattoman tuomioistuimen ratkaisuun. Poliitikot voivat vain päättää, että seuraavissa kunnallisvaaleissa ei enää kokeilla epävarmaa sähköistä äänestystä tai säätää siihen mennessä uuden lain, joka velvoittaa uusimaan vaalit, jos sähköinen äänestys taas kerran epäonnistuisi.
Kahden prosentin virhemarginaalia ei voi hyväksyä. Tai sitten vaalit voitaisiin ratkaista vaikkapa Maikkarin tai Taloustutkimuksen vaaligallupilla. Ei tarvitsisi vaivautua uurnille ollenkaan, koska galluppien virhemarginaali on parin prosentin luokkaa.
Morgan Freeman: Tea Party racist, its popularity shows [url=http://www.coachfactory-store.net/]Coach Outlet Online[/url]'dark side' of U.S.HUMAN RIGHTS NIGHTMARE: Syriangoonsbehead, mutilate[url=http://www.chanel-purse.org/]Chanel Purses[/url] womanPalestinians submit statehood bid to U.N. -- now[url=http://www.monclersjacket.org/]Moncler Jacket[/url] what will Obama do?Father-in-law of missing Utahwomanbusted[url=http://www.onlineslouisvuitton.com/]Louis Vuitton Handbags[/url] for kiddie pornKelly is playing an angel on TV with good reason. [url=http://www.coachs-outlet.org/]Coach Outlet Store[/url]The stunning star's good looks are God-given.Sarah's daughter got into it with a man who[url=http://www.onlineschanelbags.net/]Chanel Handbags Outlet[/url] called her mom a "whore."...The toddler who lost an eye in a[url=http://www.jacket-monclers.net/]Moncler Shop[/url] shooting outside her home was discharged from the hospital -[url=http://www.jackets-northface.org/]North Face Coats[/url] but her family said it didn't have a safe place to take her home to.[url=http://www.jacket-monclers.org/]Moncler Shop Online[/url]months and replace him with former eBay chief Meg Whitman is another[url=http://www.purses-chanel.net/]Chanel Handbags[/url] dizzying turn of the executive merry-go-round at a company whose leadership issues are tearing it apart