Useimmat meistä saavat itse ottaa ruokansa ja jopa valita, mitä päivittäin syövät, syödä ihan normaalilta lautaselta ja vielä monasti lämmintä ruokaa. Kun ikää tulee riittävän paljon ja kunto heikkenee, tällainenkaan asia ei enää ole itsestäänselvyys.
Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd) kirjoitti Helsingin Sanomissa 27.1.2010: ”Ikäihmisten kotiateriapalvelun julkisuuskuva on heikko. Monille vanhuksille ruokahetki on päivän odotetuin tapahtuma. Se rytmittää ajankulua ja luo vaihtelua elämään. Hyvä ruoka, sen tarjolle asettaminen ja tuoksu sekä seura vaikuttavat ruokailun nautittavuuteen ja ruokahaluun.”
Hyvä ruoka, sen houkutteleva tarjolle asettaminen ja tuoksu ovat varmasti meille muillekin päivittäinen nautintohetki. Mutta näin ei ole ollut Roselius-säätiön asunnoissa sitten viime kesän, jolloin säätiön palvelutoiminta pantiin uusiin ja huonompiin puihin. Aiempi ruokapalveluntuottaja sai kenkää ja tilalle valittiin uusi, Amican tytäryhtiö Blue Partner Services, joka toimittaa valmisateriat ns. styrox-laatikoissa asukkaille. Alkujaan ajatus oli, että asukkaat aiemman yhteisen ruokahetken sijaan aterioisivat kukin omassa huoneessaan. Tämä saatiin asukkaiden, omaisten ja henkilökunnan yhteisponnistuksin torjuttua ja nyt ateriointi tapahtuu ruokasalissa, kuten ennenkin, mutta näistä ”styrox-rasioista”. Aterioiden toimittaja, Blue Partners olisi ollut kiinnostunut säätiön yksiköiden valmistuskeittiöistä tai olisi ainakin valmis toimittamaan ruuan isoissa astioissa ja ruoka lämmitettäisiin keittiössä ja itse kukin voisi ottaa haluamansa määrän ruokaa kuten ennenkin. Tämä vaan ei jostain syystä sosiaalitoimen johdolle käynyt.
"Styrox-rasioiden” haittapuolena on lisäksi, että niistä tulee paljon kertakäyttöroskaa ja myös ruokaa menee aiempaa enemmän hukkaan, koska kaikki ateriat ovat saman suuruisia syöjien yksilöllisestä ravinnontarpeesta riippumatta. Voikin epäillä, että nykymenettely tulee itse asiassa kalliimmaksi, kuin vanha paikalla valmistettu ateria.
Asukkaat ovat kokeneet tämän ”styrox-laatikoista” syömisen hyvin alentavana ja kriittisimmässä kommenteissa on sanottu heille tuotavan ruuan kuin sian kaukalossa. Aterian laatua ei sinällään moitita. Lisäksi on herännyt epäilyjä, että nykyisellään toimitettuna aterioiden lämpötila ei vastaa terveysvalvonnan ohjearvoja.
Vaikka asia on ollut useaan otteeseen esillä, siinä ei ole tapahtunut mitään muutosta. Siksi käytyäni viime viikolla Kellokosken Kustaa Adolf-kodissa päätin tehdä asiasta valtuustoaloitteen. Näin tapahtui ja sekä sosialidemokraattinen valtuustoryhmä kokonaisuudessaan että vasemmistoliiton yhden hengen valtuustoryhmä allekirjoittivat aloitteen. Aloite on kokonaisuudessaan luettavissa osiossa ”valtuustoaloitteeni”.
Kyse on varsin pienestä, mutta asukkaiden kannalta tärkeästä asiasta. Näinkö me osoitamme arvostusta ikäihmisille, jotka ovat vuosikymmenet tätä maata rakentaneet? Toivottavasti aloite johtaa nyt konkreettisiin toimiin epäkohdan poistamiseksi.
Morgan Freeman: Tea Party racist, its popularity shows [url=http://www.coachfactory-store.net/]Coach Outlet Online[/url]'dark side' of U.S.HUMAN RIGHTS NIGHTMARE: Syriangoonsbehead, mutilate[url=http://www.chanel-purse.org/]Chanel Purses[/url] womanPalestinians submit statehood bid to U.N. -- now[url=http://www.monclersjacket.org/]Moncler Jacket[/url] what will Obama do?Father-in-law of missing Utahwomanbusted[url=http://www.onlineslouisvuitton.com/]Louis Vuitton Handbags[/url] for kiddie pornKelly is playing an angel on TV with good reason. [url=http://www.coachs-outlet.org/]Coach Outlet Store[/url]The stunning star's good looks are God-given.Sarah's daughter got into it with a man who[url=http://www.onlineschanelbags.net/]Chanel Handbags Outlet[/url] called her mom a "whore."...The toddler who lost an eye in a[url=http://www.jacket-monclers.net/]Moncler Shop[/url] shooting outside her home was discharged from the hospital -[url=http://www.jackets-northface.org/]North Face Coats[/url] but her family said it didn't have a safe place to take her home to.[url=http://www.jacket-monclers.org/]Moncler Shop Online[/url]months and replace him with former eBay chief Meg Whitman is another[url=http://www.purses-chanel.net/]Chanel Handbags[/url] dizzying turn of the executive merry-go-round at a company whose leadership issues are tearing it apart