Juuri kerrottujen tietojen mukaan Tampereen päättyvän vuoden tulos on noin 40 milj. euroa ennakoitua parempi. Säästöjä on tehty kuntalaisten palveluja heikentäen niin Tampereella kuin monessa muussakin kunnassa mm. Tuusulassa, jossa myös päättyvän vuoden tulos tulee olemaan ennakoitua parempi, vaikka tätä kirjoittaessani lukuja ei tiedossa olekaan.
Valtiovarainministeriö ennustaa tuoreessa suhdanne-ennusteessaan tämän vuoden talouskasvuksi 3,2 prosenttia. Vielä syyskuussa ministeriö arvioi bruttokansantuotteen kasvavan vain kaksi prosenttia. Kolmessa kuukaudessa kasvuarvio on noussut reippaasti.
Aivan kuten jo vuonna 2009 mm valtuustossa totesin, että pudotus on jyrkempi kuin osataan arvioida, mutta myös nousu on ennustettua nopeampaa ja näin on käynyt. Suomen talous palasi finanssikriisin jälkeen erittäin nopeasti kasvu-uralle. Tänä vuonna kasvu on yli kolme ja seuraavinakin vuosina lähes kolme prosenttia ministeriön arvion mukaan.
Suomen menestys perustuu pitkälti vientiin. Niin on nytkin. Suomen kasvua vetää jälleen kerran vienti. Tänä vuonna se kasvaa valtiovarainministeriön ennusteen mukaan 5½ prosenttia ja ensi vuonna jopa 7 prosenttia. Metsäteollisuuden vienti on tänä vuonna vetänyt huonoista hinnoista huolimatta – tai ehkä niiden vuoksi – hyvin. Ensi vuonna ennakoidaan vientiä vetävän jälleen metalliteollisuuden. Ja Suomen vaihtotaseen ylijäämä säilyy.
Työttömyys on edelleen liian korkea, tänä vuonna keskimäärin 8,4 prosenttia. Arvioiden mukaan vuonna 2011 työttömyysaste alenee ja laskee edelleen vuonna 2012 arviolta 7,4 prosenttiin. Luvut ovat toki edelleen liian suuria, mutta ne ovat paljon pienempiä kuin itsekin ennustamani 13-14 prosenttia vuonna 2010 – onneksi näin. Näissä asioissa on mielellään väärässä. Tuusulassa ennustin työttömyyden nousevan 6-7 paikkeille. Siinäkin olin onneksi väärässä. On jääty selkeästi alempiin lukemiin.
Hyvästä kasvuvauhdista huolimatta valtion talous on kierteessä finanssikriisin seurauksena. Veronkorotuksia on väistämättä edessä, sillä valtakunnan hallituksen edesvastuuttomat viime vuosien veronalennukset ovat tehneet pahan aukon valtion pohjattomaan pussiin.
Maailmantalouden syöksy löi hetkeksi inflaation nollille myös Suomessa. Viime vuonna kuluttajahintaindeksi ei noussut lainkaan, mutta marraskuusta 2009 marraskuuhun 2010 indeksin nousu oli jo 2,5 %. Se ei toki historiallisesti ole paljon, mutta Euroopan keskuspankin inflaatiotavoite euroalueelle on alle kaksi prosenttia. Meillä inflaatio on pitkälle kotitekoista eli seurausta kulutusverojen ja erilaisten maksujen ja taksojen nostosta – siis suoraa seurausta hallituksen (niin valtakunnan kuin kuntienkin hallitusten) toimenpiteistä. Tämä näkyy myös kansalaisten käsityksissä. Inflaatio-odotukset ovat selvästi lisääntyneet. Kuluttajien joulukuisen näkemyksen mukaan hinnat nousevat tulevan vuoden aikana kolme prosenttia. Vastaava vuodentakainen odotus oli vain 1,9 prosenttia.
Yksityinen kulutus on kasvanut kesästä 2009 alkaen ja luottamus omaan talouteen on ollut vahva. Mutta kuluttajien luottamus talouden kehitykseen romahti yllättäen joulukuussa 2010 vuodentakaiselle tasolle. Myös Kaupan liitto totesi joulukauppakyselyssään kuluttajien epävarmuuden lisääntyneen. Tilastokeskuksen tuoreen kuluttajabarometrin mukaan arviot Suomen taloudesta olivat tätä heikommat viimeksi keväällä 2009 eli taantuman ollessa syvimmillään. Käänne parempaanhan tapahtui maaliskuussa 2009.
Syitä uskon hiipumiseen ovat Kaupan Liiton mukaan kansainväliset ongelmat ja kotimaan talouspoliittinen keskustelu. Kyllähän synkät uutisoinnit Kreikan ja Portugalin tilanteesta, Hetemäen veroraportti ja pelottelut uusilla Sailaksen leikkauslistoilla pistävät miettimään mitä onkaan ensi vuonna tulossa. Eikä sovi ihmetellä Perussuomalaisten gallupkannatuksen kasvua.
Ennustaminenhan on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Mutta ei huolta: Talouselämä lohduttaa jutussaan 29.12.2010 ”Konjakki sen kertoo: talous nousee”
Nimittäin kalleimpien VSOP- ja XO- konjakkien myynti on kimmonnut selvään nousuun parin vuoden romahduksen jälkeen. Jutun mukaan vähintään neljä vuotta kypsytetyn VSOP:n myynti lisääntyi marraskuussa Alkossa viisi prosenttia ja minimissään kuusivuotiaan XO:n myynti yli seitsemän prosenttia. Toissa vuonna näiden konjakkilaatujen myynti romahti - VSOP:lla miltei kolmanneksen ja XO:lla viidenneksen. Viime vuonna myynnin määrä jatkoi laskuaan kymmenen prosentin vauhtia. Mutta köyhän ei kannata ostaa halpaa varsinkaan, jos tietää taloutensa olevan vahvoilla jatkossakin. Siitä kertoo halvimman peruskonjakin eli VS:n myynnin kehitys. Tämän laadun myyntimäärät ovat jatkaneet laskuaan myös tänä vuonna kahdeksan prosentin vauhtia.
Jutun mukaan Suomessa myydään konjakkia 126 000 litraa kuukaudessa. Määrästä riittäisi tasan jaettuna jokaiselle kansalaiselle runsaan kahden senttilitran paukku. Miten mahtaa käydä, kun viinaveroa ensi vuonna nostetaan? Nimittäin nostetaan, oli hallitus minkä värinen hyvänsä. Nostohan on jo saanut kansan hyväksynnän, mutta Alkon edustajan mukaan veronkorotus iskee eniten kalliimpiin viinalaatuihin. Saa sitten nähdä, lakkaako konjakin myynti ennustamasta talouden kasvua.