Tuusulan kunnallispolitiikan syyskausi käynnistyy ensi viikolla kunnanhallituksen budjettiseminaarilla, joka pidetään Kirkkonummella 4.-5.8.
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kuulemme virkamiehiltä tiukat madonluvut, miten kunnan taloudessa menee huonosti, eikä Tuusulassa ole varaa mihinkään. Tilanteen pelastamiseksi on tehtävä leikkauksia erityisesti sosiaali- ja terveystoimesta. Näin tyrmätään sujuvasti keväiset ehdotukset esimerkiksi sairaanhoitajavakanssien perustamisesta vastaanottotoimintaan terveyskeskusjonojen lyhentämiseksi ja vastaanottotoiminnan uudelleen järjestelyn mahdollistamiseksi lääkäri-hoitaja parityöskentelyä kehittämällä eli keinolla, jolla Sipoo on saanut asiat rullaamaan.
Verojahan ei Tuusulassa saa missään tapauksessa nostaa. Mieluummin leikataan palveluja vaikka kuinka reippaasti. Eikä kiinteistöveroja nyt ainakaan, vaikka nykyisen hallituksen ohjelma siihen varsin suorasanaisesti kehottaa, kuten veroprosentin nostoonkin
Elämme toki varsin epävarmoja aikoja. Kreikan tilanne on edelleen levällään. Portugali, Irlanti, Espanja ja Italia kyllä selviävät tilanteesta, ellei rahoittajien ahneus aja niitä vielä nykyistä tukalampaan tilanteeseen. Islanti on omat vaikeutensa jo pitkälti selättänyt ja Latviakin on selvinnyt hengissä tavallisten latvialaisten selkänahan kustannuksella. No eihän Kreikkakaan kartalta minnekään katoa ja vielä maksaa velkansakin sitten aikanaan. Joitain helpotuksia, korkojen alennusta ja maksuaikojen pidennystä varmasti tarvitaan. Mutta eihän se toki ole Euroopassakaan ainoa maa historiassa, joka on näitä lääkkeitä tarvinnut, koko maailmasta puhumattakaan.
Mutta paljon Kreikkaa suurempia uhkia ovat Yhdysvaltain vakava sisäpoliittinen vääntö lainakaton nostamisesta, inflaation kiihtyminen ja Kaukoidän, lähinnä Kiinan toimet talouskasvun hillitsemiseksi. Yhdysvaltain sisäistä kinaa on täältä kaukaa vähän vaikea ymmärtää, mutta kovalta uhkapeliltä tilanne vaikuttaa. Meillä taas kustannusinflaation uhka on ollut pitkään ilmassa ja tänä vuonna inflaatio on päässyt pahasti karkuun. Näin on myös Virossa.
Kaikesta huolimatta kuluttajien luottamus talouteen pysyi heinäkuussa ennallaan kesäkuuhun verrattuna, vaikka luottamus onkin heikommalla tasolla kuin viime vuoden heinäkuussa. Se oli myös heikompi kuin pitkällä ajalla keskimäärin.
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 11,3. Viime vuoden heinäkuussa luottamus oli 19,1. Heinäkuussa 24 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kolmannes arvioi, että tilanne menee heikompaan suuntaan. Viime vuoden heinäkuussa vielä puolet kuluttajista uskoi paranevaan kehitykseen. Vaikka arviot talouskasvusta olivat pessimistisimmät sitten vuoden 2009 alun näkemykset työttömyyskehityksestä ja omasta taloudesta paranivat hieman. Samoin arviot omista säästämismahdollisuuksista pysyivät ennallaan ja valoisina eikä omakohtaista työttömyyden uhkaa juuri koettu.
Mitä Tuusulan kyläpoliitikkojen tulisi siis uskoa? Virkamiesten madonlukuja ja leikata kuntalaisten palveluja vai luottaa muiden kuluttajien tavoin, että omassa ja Tuusulan taloudessa pyyhkii hyvin, vaikka maailmalla synkältä näyttääkin ja uskoa, että töitä tuusulalaisille riittää ja sitä myötä kunnalle verotuloja kasvavassa määrin. Se on kuitenkin varmaa, että valtakunnan hallitukselta ei Keski-Uudellemaalle ole odotettavissa tällä vaalikaudella enempää tie- kuin rautatierahojakaan. Ja tuskin kovin paljon lisää muitakaan rahoja aiempaan verrattuna. Ehkä viikon kuluttua ollaan vähän viisaampia – tai sitten ei. Syksy tulee kuitenkin.