Kun uusi Tasavallan Presidentti astuu virkaansa 1.3.2012, tulee samalla kuluneeksi tasan 56 vuotta siitä, kun vallassa on ollut viimeksi kokoomuslainen Tasavallan Presidentti. Urho Kekkosen ”ylipitkän” kauden jälkeen tehtävää on hoitanut peräkkäin kolme poikkeuksellisen menestyksekästä sosialidemokraattia,  Koivisto, Ahtisaari ja Halonen. Onko nyt uudelleen kokoomuslaisen vuoro? Paasikiven ajoista Presidentin valtaa ja viran merkitystä on huomattavasti pienennetty, mutta valtionpäämiehen tehtävä on toki aina merkityksellinen. 

Media odottaa innolla syksyä ja presidenttipelin todellista käynnistystä. Sitä on jo viritelty Hesarin syksyn ensimmäisellä gallupilla. Kreikka alkaa olla loppuun kaluttu aihe eikä Norjan hirvittävästä tragediastakaan  voi loputtomiin kirjoittaa. Kun Usassa viime hetkillä löytyi ratkaisu sisäpoliittiseen nokkapokkaan velkakatosta, media joutuu hakemaan uusia näkökulmia  maailmatalouden maailmanloppuun. Mutta sitten voikin panna presinttimyllyn pyörimään.  Tarvitaan vain joukko kiinnostavia ehdokkaita tai alkuun edes nimiä, joiden ehdokkuudella voi spekuloida.

Ensimmäiset ilmoittautumiset on jo saatu. Uutinen olisi ollut, jos Sauli Niinistö olisi ilmoittanut, ettei asetu ehdolle. Ehdokkuus ei siis ollut uutinen. Sen ilmoittamisen ajankohtakin, varmasti tarkkaan harkittu, oli varsin oivallinen. Maahan oli saatu hallitus ja Niinistö on voinut viettää kesää päivänpolitiikassa ryvettymättä, kun samalla muille ehdokkuutta harkitseville jää aikaa miettiä lähteäkö tällä hetkellä varsin epätasaiselta näyttävään kisaan.  Varmasti moni ehdokkuutta miettivä  pohtii , kannattaako ottaa riski hävitä 10-1 eli pahimmillaan saada vain muutaman hassun prosentin kannatus, mutta polttaa muutama sata tuhatta puolueen ja jonkin verran omaakin rahaa. Kaikki puolueethan  tarvitsisivat jokaisen liikenevän euron ensi vuoden kuntavaaleja varten, joissa ei ole varaa hävitä enää samalla tavalla perussuomalaisille kuin eduskuntavaaleissa. Ja Perussuomalaiset tarvitsevat rahaa toista isoa jytkyä varten.

Jännityksellä siis odotamme, millaisia mietteitä kesäloma on saanut ehdokkuutta miettineiden päähän. Paavo Väyrynen on jo ottamassa varaslähtöä kisaan. Puoluejohto ei häntä tunnu ehdokkaaksi haluavan, mikä pakottaa Jäätteenmäen tai Kiviniemen vastentahtoiseksi ehdokasehdokkaaksi, joka puolueen uskollisten jyräyksellä ”komennetaan” ehdokkuuteen. Kun kannatus jää alle kymmenen prosentin, ei Kepulla todellakaan pyyhi hyvin, kun gallupit näyttävät nyt puolueelle alle 15 % kannatusta. Kuntavaaleissa Perussuomalaiset tulevat väistämättä rynnimään kepulaisten nyt jopa yksinkertaisella enemmistöllä hallitsemissa maaseudun pikku kunnissa merkittäviin valta-asemiin. Ehkä asemien menetys on omiaan pehmittämään Kepua kuntaliitoksiin.

Vihreiden Pekka Haavisto on jo ilmoittautunut ja tuskin voi vetäytyä. Hän poikkeuksellisen fiksuna saattaakin saada ensimmäisellä kierroksella jopa enemmän ääniä kuin Vihreät eduskuntavaaleissa, joten riski arvovaltatappiosta Vihreille on aika pieni.

Voittaako vanha perinne, että jokaisella itseään kunnioittavalla puolueella pitää olla oma ehdokas, vaikka mitään menestymisen mahdollisuuksia ei olisikaan? Sen sijaan on hyvä mahdollisuus ”kutistaa”  eduskuntavaaleissa jo kutistunut oman puolueen kannatus todella alhaisiin lukemiin, joista on hankala ponnistaa kunnallisvaalien voittajaksi.  Soinin väki aavistanee, että Soinin valinta Presidentiksi tietäisi puolueen jytkyn lässähtämistä ja ehkä puolueen hajoamista useammaksikin keskenään riiteleväksi kuppikunnaksi. Sillä Soini ei voisi Koko Kansan Presidenttinä enää paimentaa laumaansa , ei edes salassa kuten Aarne aikanaan hoiti Niskavuorta Helsingistä käsin jopa vaimonsa Ilonan tietämättä. Soinia on  pidetty varmana ehdokkaana  ja myös toiselle kierrokselle menijänä. Mutta lähteekö hän ehdokkaaksi ollenkaan?

Olipa demareiden ehdokas kuka hyvänsä tähän asti esillä olleista nimistä, kannatus jää romahdusmaisesti alle puolueen eduskuntavaalikannatuksen, eikä asiaa toiselle kierrokselle ole varsinkaan, jos Soini on ehdokkaana.

Soini on siis taas kerran ”kuninkaantekijänä”. Hänen ratkaisustaan riippuu, keiden kannattaa asettua ehdokkaaksi . Soinin kannattanee pihdata omaa päätöstään mahdollisimman viime tippaan saadaksen ”vanhojen puolueiden” rivit sekaisin.

Miltä puolueelta löytyy rohkeutta ilmoittaa, ettei omaa ehdokasta aseteta, vaan keskitytään ensi vuoden kuntavaaleihin. Kristillisetkö tekevät sen ensimmäisenä ja ilmoittavat kannattavansa Niinistöä? Ja löytyykö tälle ”säästölinjalle” seuraajia, joka varmistaisi Niinistön valinnan ensimmäisellä kierroksella vai keksiikö joku ehdokkaan, jolla olisi todellisia mahdollisuuksia pistää Niinistölle kampoihin? Henkilön pitäisi tulla päivänpolitiikan ulkopuolelta ja nauttia vahvaa kansansuosiota ja arvostusta,  mutta myös omata poliittista kokemusta mielellään vielä ulkopolitiikasta. Sellaisia henkilöitä ei taida kenelläkään olla takataskussa piilossa.