Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800
Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800
Jokela muuttuu vauhdillaLauantai 16.8.2008 klo 19.45 - Aarno Järvinen
Myös radan itäpuolella ja vankilan eteläpuolella pääosin kunnan omistaman Peltokaaren alueen kaavoitus on lähdössä syksyllä liikkeelle. Työ kaavojen osalta jatkuu. Molemmat työn alla olevat kaavaehdotukset antavat hyvän pohjan, kunhan niitä vielä maltetaan hioa ja tehdä kuntalaisten niihin esittämiä korjauksia. Keskustan kaavan osalta perusteltu jokelalaisten toive on saada kaavan alueelle rakentamisen alle jäävän torin tilalle uusi tapahtuma- ja markkinapaikka yhteisille ulkotapahtumille. Riittävä kerroskorkeus, vähintään neljä asuinkerrosta koko kaava-alueella, luo siitä selkeästi rajautuvan yhtenäisen ydinkeskusta-alueen ja turvaa sen, että kaikkiin taloihin on taloudellisesti järkevää rakentaa hissit. Uusiin kerrostaloihin hakeutuu asukkaiksi ikäihmisiä, jotka luopuvat omakotiasumisesta, mutta haluavat edelleen asua tutulla kylällä lähellä palveluita. On erityisen tärkeää suunnitella koko keskusta-alue esteettömäksi siten, että sinne tulevat palvelut ovat huonosti liikkuvien sekä vaunujen ja rattaiden kanssa liikkuvien lapsiperheiden helposti saavutettavia. Samoin liikennejärjestelyt on jo suunnitteluvaiheessa mietittävä huolellisesti ottaen huomioon keskustan väistämättä kasvava henkilöautoliikenne. Myös pitkään suunnitteilla ollut alikulku Valintatalon nurkalta rautatieasemalle tulee toteuttaa. Jokelalaisten toiveena on saada keskusta-alueelle lähivuosina myös ns. senioritalo. Tulevina vuosina kasvaa tarve ikäihmisten hoitokoti-tasoiseen asumiseen, jossa palvelutarjonta ja hoiva ovat tavanomaisessa senioriasunnossa asumista vaativampaa. Siksi Ester-Matilda kodin palveluihin tukeutuen keskusta-alueelle tulisi varata myös mahdollisuus tällaiseen palveluin tuettuun kodinomaiseen asumiseen omatoimisemman seniori-asumisen ohella.Vähemmälle julkiselle huomiolle on tässä vaiheessa jäänyt Jokelan keskeisimmän liikekorttelin suunnittelu. Tämä ns. Osuuspankin-Teboilin kortteli on Jokelan tulevan ilmeen ja palveluiden kannalta äärimmäisen tärkeä, jonka suunnitteluun kokonaisuutena on nyt maltettava käyttää aikaa ja osaavia suunnittelijoita. Kunnanhallitus on alkuvuodesta hyväksynyt kaavoitussopimusten tekemisen Teboilin ja Lindbergin perikunnan kanssa. Jo tätä ennen Kiinteistö Oy Jokelan Rahalinnan esitys HOK-Elannon liikekiinteistön rakentamisesta herätti Rakennus- ja ympäristölautakunnassa vilkasta keskustelua, koska alkuperäinen suunnitelma ei vastannut niitä hyvän ympäristön vaatimuksia, joita näin keskeiselle paikalle tulevalle rakentamiselle on asetettava.. Esitys olisi johtanut siihen, että ensi vaiheessa paikalle olisi rakentunut yksikerroksinen, tasakattoinen ”market-laatikko” ja sen ympärille parkkikenttä. Vastaavilla ratkaisuilla Suomessa on onnistuttu pilaamaan monta kirkonkylän keskustaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta sai aikaan ainakin sen, että paikalle tuleva liikerakennus on harjakattoinen, mutta autot jäävät edelleen maan päälle. Jokelan keskusta onkin ilmasta katsottuna yhtä suurta parkkikenttää. Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuuluvat yhteen. Siksi on kokonaisuuden kannalta vähintäänkin vahingollista tuusulalainen ”tapa” tehdä kaavoitusta pieninä toisistaan irrallisina paloina ns. postimerkkikaavoina, joiden pohjalta yhdyskuntarakenteen kokonaisuuden muotoutuminen on vaikeaa ellei mahdotonta hahmottaa. Seurauksena on se, että vasta jälkikäteen huomataan uuden alueen toteutuksen hajanaisuus ja liikenneongelmat, joiden järkevä ratkaiseminen on siinä vaiheessa jo vaikeaa. Jokelan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että keskeiset palvelut rakentuvat tiiviisti ydinkeskustaan, josta ne ovat kaikkien hyvin saavutettavissa ilman autoakin, jotta Hyrylän onneton tilanne ei toistu. Aarno Järvinen |
|
Avainsanat: Jokela |
|

Morgan Freeman: Tea Party racist, its popularity shows [url=http://www.coachfactory-store.net/]Coach Outlet Online[/url]'dark side' of U.S.HUMAN RIGHTS NIGHTMARE: Syriangoonsbehead, mutilate[url=http://www.chanel-purse.org/]Chanel Purses[/url] womanPalestinians submit statehood bid to U.N. -- now[url=http://www.monclersjacket.org/]Moncler Jacket[/url] what will Obama do?Father-in-law of missing Utahwomanbusted[url=http://www.onlineslouisvuitton.com/]Louis Vuitton Handbags[/url] for kiddie pornKelly is playing an angel on TV with good reason. [url=http://www.coachs-outlet.org/]Coach Outlet Store[/url]The stunning star's good looks are God-given.Sarah's daughter got into it with a man who[url=http://www.onlineschanelbags.net/]Chanel Handbags Outlet[/url] called her mom a "whore."...The toddler who lost an eye in a[url=http://www.jacket-monclers.net/]Moncler Shop[/url] shooting outside her home was discharged from the hospital -[url=http://www.jackets-northface.org/]North Face Coats[/url] but her family said it didn't have a safe place to take her home to.[url=http://www.jacket-monclers.org/]Moncler Shop Online[/url]months and replace him with former eBay chief Meg Whitman is another[url=http://www.purses-chanel.net/]Chanel Handbags[/url] dizzying turn of the executive merry-go-round at a company whose leadership issues are tearing it apart