Yhden lonkkamurtumapotilaan sairaalahoitoon kuluu keskimäärin 50 sairaalavuorokautta. Tästä on erikoissairaanhoidon osuus Stakesin tietojen mukaan noin 10 vrk. Potilaskohtaiset mediaanikustannukset ovat ensimmäisen vuoden aikana noin 14.000 euroa. Ennen murtumaa kotona asuneista ikäihmisistä lähes 30 % päätyy lonkkamurtuman jälkeen vuoden kuluessa pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Laitoshoidon kustannukset ovat keskimäärin 200-300 €/vrk eli noin 6.000 – 9.000 € kuukaudessa.

Kuva: Yksi Kiljavan sairaalan kolmesta kuntoutusaltaasta 

Kannattaako lonkkamurtumapotilaita kuntouttaa? Jos hyvällä kuntoutuksella voidaan vähentää sairaalavuorokausien määrää (terveyskeskuksen vuodeosasto) ja vielä välttää iäkkään potilaan joutuminen pysyvään laitoshoitoon tai ainakin lykätä sitä, säästöt ovat aika mittavat. Puhumattakaan inhimillisestä puolesta eli potilaan ja tämän omaisten elämänlaadun paranemisesta. (Kuva: Kiljavan sairaalan kuntosalilaitteita)

Tämän vuoksi Kiljavan sairaalaa tarvitaan. Siksi on merkillistä, että esim. Tuusulan kokoomuslaiset kynsin hampain ovat vastustaneet Kiljavan sairaalan uudelleen käyttöönottoa alueen kuntia palvelevana kuntoutussairaalana.

Vielä tärkeämpää on toki lonkkamurtumien ennaltaehkäisy. Siihen hyvänä keinona on liikunta kaiken ikää. Ikäihmisille monipuolinen liikunta, joka voi tapahtua monenlaisen muun harrastustoiminnan ohessa on, erityisen tärkeää. Ei vain lonkkamurtumien ehkäisemiseksi vaan yleensä aktiviteetin ja mielenvireyden säilyttämiseksi. Näin myös torjutaan muistiongelmia ja dementoitumista. Siis sinäkin jokelalainen ikäihminen, eläkkeensaaja, liity Jokelan Eläkkeensaajiin ja tule mukaan vireään toimintaan.

Keski-Uusimaa –lehdessä on keskusteltu vilkkaasti vanhustenhoidosta. Lehden mukaan kunnallisvaaliehdokkaiden vaalikonevastaukset kertovat eri kieltä kuin vanhusten omat toiveet. Ehdokkaat kannattavat kotona asumisen tukemista, mutta äänestäjät toivovat lisää laadukkaita laitospaikkoja. Mistä moinen ristiriita. Asiaan on varmaan monenlaisia selityksiä.

Ensinnäkin on muodikasta sanoa kannattavansa kotona asumisen tukemista miettimättä tarkemmin, mitä se käytännössä tarkoittaa. Toisaalta varmasti useimmat ihmiset haluaisivat asua omassa kodissaan elämänsä loppuun asti. Toiveet ja todellisuus eivät vaan aina kohtaa. Kunnat vetoavat rahapulaan, joka on osin todellista ja osin sitä, ettei kunnissa halutakaan tukea kotona selviytymistä, koska kunnan oma osaaminen ja tahto eivät riitä, vaan vedotaan rahapulaan. Pahimmillaan tästä seuraa, että on asuttava kotona, kun ei ole laitospaikkoja, mutta kotona asumista ei riittävästi tueta. Tällöin kodista voi tulla enemmän vankila, josta ei pääse edes ulos, kuin koti.

Laitospaikkoja taas ei haluta lisätä, koska ne maksavat ja koska tavoitteena on kotona asumisen tukeminen, jota ei tehdä, koska kotona asumisen tukeminen on kallista. Tai sitten kotona asumista tuetaan kilpailuttamalla yksityisiä palveluntuottajia ja kertomalla, että tukea saat, kun ostat sitä siltä ja siltä palveluntuottajalta ja maksat laskun itse. Tämäkin voisi vielä menetellä, mutta kun kilpailutukset tehdään ammattitaidottomasti. Ts. yksityinen palveluntuottaja ei tuotakaan sitä ja sen laatuista palvelua, mitä asiakas odottaa ja tarvitsee.

Mikä ratkaisuksi?. Tarvitaan sekä kotona asumisen tukemista että lisää laadukkaita laitospaikkoja, kunnan omia ja ostopalveluja. Tuusulassa tämä tarkoittaa pikaista päätöstä Tuuskodon laajennuksesta jossa yhteydessä on selvitettävä, olisiko tarkoituksenmukaista rakentaa Jokelaan oma vanhainkotiyksikkö. Lisäksi tarvitaan yksityisiltä palveluntuottajilta ostettavia hoitopaikkoja ja tarvitaan oikein kohdennettua kotona asumisen tukemista. Tätä on esimerkiksi Jokelaan ehdotettu senioritalo.