Aarno Järvinen JOKELA ajarvine(at)sci.fi 040-706 7800
Uutiset
8.7.2025Kiitokset 134 äänestä!Lue lisää »16.3.2025Olen ehdolla Tuusulan kunnanvaltuustoon - numeroni on 188Lue lisää »7.5.2024Iso kiitos 133 äänestä HOK-Elannon vaaleissa!Lue lisää »
Tuusulan kunnallispolitiikka siirtyi virallisesti kesälomalle kunnanhallituksen pidettyä kevätkauden viimeisen kokouksen maanantaina 22.6. 2009. Kokoustaukoa jatkuu elokuun alkuun eli kunnanhallituksen syyskauden ensimmäinen kokous on 4.8., mutta kesälomaa kunnanhallituksen jäsenet eivät aivan näin pitkään voi pitää, sillä kunnanhallituksen budjettiseminaari kokoontuu jo 30.-31. heinäkuuta. Ja nyt seminaari pidetään säästöpäätöksen mukaisesti Tuusulassa kunnantalolla kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Lukemista seminaaria varten tulee jo hyvissä ajoin heinäkuussa. Omalta osaltani syksyn kokousrumba alkaa jo päivää aiemmin, sillä sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen 29.7. Osallistun kokoukseen kunnanhallituksen edustajana.
Alkuvuotta arvioitaessa pääpaino on varmastikin taloustilanteella ja sen seurauksena tehdyissä säästöpäätöksissä, joita käsittelen vielä eri kirjoituksessa ja olen jo käsitellyt valtuustossa 15.6. käyttämässäni puheenvuorossa (katso Järvinen valtuustossa/valtuustossa käyttämäni puheenvuorot). Kunnanhallituksen puheenjohtaja vaikutti varsin tyytyväiseltä ensimmäiseen puoleen vuoteen. Äänestyksiä on ollut varsin vähän ja työskentely on sujunut varsin hyvässä hengessä. Näin jälkeenpäin arvioiden monessa asiassa olisi voinut olla tiukempi ja äänestää enemmän eli tehdä niin sanotusti politiikkaa. Nostaa omia ja ryhmän tavoitteita selkeämmin esille.
Kunnanhallituksen totuudenhetket ovat käsillä varmastikin syksyn aikana, jolloin laitetaan kasaan ensi vuoden budjettia, josta tulee selkeästi tämänvuotista tiukempi. Vaikka taloudessa olisi jo pahin ohitettu ja käänne parempaan tulossa ehkäpä jo syksyn aikana, tulee kuntataloudessa vuosi 2010 olemaan joka puolella erittäin vaikea, sillä lama iskee kuntatalouteen viiveellä. Lomautusten ja irtisanomisten vaikutus esim. verotulokertymässä alkaa näkyvä toden teolla vasta syksyn ja ensi vuoden aikana. Jää nähtäväksi, miten kunnanhallitus haasteista selviää. Kohdistuvatko säästöt ja leikkaukset edelleen vain lapsiin, nuoriin, sairaisiin, vanhuksiin ja vammaisiin kuten tämän vuoden säästöissä tuntuu käyvän, vai saadaanko myös hyvätuloiset ja työpaikkansa edelleen säilyttävät mukaan taloustalkoisiin esim. korottamalla veroprosenttia.
Nyt on joka tapauksessa aika vetää henkeä ja nauttia toivottavasti kauniista kesästä. Samalla on syytä miettiä syksyn tavoitteita ja valmistautua ensi vaiheessa kunnanhallituksen budjettiseminaarin. Mutta palataan niihin aiheisiin myöhemmin. Lupaan omalta osaltani kirjoitella blogiini vähän useammin kuin mitä olen alkuvuoden aikana tehnyt. Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!
Morgan Freeman: Tea Party racist, its popularity shows [url=http://www.coachfactory-store.net/]Coach Outlet Online[/url]'dark side' of U.S.HUMAN RIGHTS NIGHTMARE: Syriangoonsbehead, mutilate[url=http://www.chanel-purse.org/]Chanel Purses[/url] womanPalestinians submit statehood bid to U.N. -- now[url=http://www.monclersjacket.org/]Moncler Jacket[/url] what will Obama do?Father-in-law of missing Utahwomanbusted[url=http://www.onlineslouisvuitton.com/]Louis Vuitton Handbags[/url] for kiddie pornKelly is playing an angel on TV with good reason. [url=http://www.coachs-outlet.org/]Coach Outlet Store[/url]The stunning star's good looks are God-given.Sarah's daughter got into it with a man who[url=http://www.onlineschanelbags.net/]Chanel Handbags Outlet[/url] called her mom a "whore."...The toddler who lost an eye in a[url=http://www.jacket-monclers.net/]Moncler Shop[/url] shooting outside her home was discharged from the hospital -[url=http://www.jackets-northface.org/]North Face Coats[/url] but her family said it didn't have a safe place to take her home to.[url=http://www.jacket-monclers.org/]Moncler Shop Online[/url]months and replace him with former eBay chief Meg Whitman is another[url=http://www.purses-chanel.net/]Chanel Handbags[/url] dizzying turn of the executive merry-go-round at a company whose leadership issues are tearing it apart