Maailmanhistoria tuntee vain yhden talouslaman, joka ei ole vielä päättynyt. Nimittäin tämä tämänhetkinen.

Arvostetut analyytikot ja talousasioiden kommentaattorit ovat olleet viime aikoina ”huuli pyöreänä” eikä selkeitä näkemyksiä taloustilanteen kehityksestä tunnu oikein kenelläkään olevan. Toisaalta nähdään heikkoja merkkejä käännöksestä parempaan, toisaalta ennakoidaan pörssikurssien kevään voimakkaan nousun jälkeen painuvan uudelleen laskuun eikä reaalitaloudessa vielä nähdä merkkejä elpymisestä.

Koska ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, en minäkään halua lähteä ennustamaan, korkeintaan arvaamaan. Osumatarkkuus tullee olemaan yhtä hyvä kuin viikottaisessa lottorivissä.

Ålandsbanken Asset Managementin toimitusjohtaja Stefan Törnqvist sanoi uskovansa kirjoituksessaan ”Nopean elpymisen ennusmerkit jo ilmassa” (Kauppalehti 29.6.2009), että ”globaalin  pankkikriisin akuutein vaihe on nyt ohi. Likviditeetti on osittain palannut markkinoille, ja arvopapereiden hinnat ovat kääntyneet nousuun. Pankeissa eri finanssi-instrumenttien alaskirjauksista johtuneet rökäletappiot ovat vaihtumassa alaskirjausten peruutuksiin.”  Ja jatkaa: ”Alaskirjausten peruutukset vastannevat arviolta luottotappioden toteutuma. Sijoitusmarkkinat, jotka ennakoivat talouden kehitystä kuudesta yhdeksään kuukautta etukäteen, elävät jo finanssikriisin jälkeisessä ajassa.”

Kurssinousu onkin todellisuutta ja pohja pörssikursseissa näyttäisi saavutetun maaliskuun 9., jolloin Dow Jones –indeksi oli alhaisimmillaan. Mutta kestääkö nousu? Jonkinlainen notkahdus alaspäin varsin ripeän nousun jälkeen on melkoisella varmuudella edessä, kun yritykset julkaisevat toisen kvartaalin (Q 2)  tulostietojaan, jotka tullevat olemaan pääsääntöisesti surkeita. Jos tietäisi, kuinka syvä notkahdus on edessä, voisi kaapia kokoon kohtuulliset voitot ajoittamalla arvopaperiostonsa oikein. Sillä nousu tulee joskus. Tai sitten meillä on käsillä maailmanhistorian ensimmäinen taloustaantuma, joka ei pääty koskaan. Jotkut kutsuvat sellaista maailmanlopuksi.

Samaisessa Kauppalehden numerossa kirjoittaa SAKn ekonomisti Ville Kopra otsikolla ”Nyt tarvitaan investointeja uuteen kasvuun”, että ”talouden nousualoja tai –yrityksiä on aina vaikea ennustaa. Nokiankaan nousua ei nähty etukäteen. Viennin osuus bkt:stä laski ennen tasaisesti kymmenen vuoden aikana vuoden 1980 runsaasta 30 prosentista vuoden 1991 runsaaseen 20 prosenttiin. Teollisuus oli tuolloinkin liputettu jo moneen kertaan ulos Suomesta, eikä kukaan osannut ennakoida 2000-luvun valtavaa kasvupyrähdystä suomalaisessa metalliteollisuudessa.”

Vielä kolmas lainaus samasta lehdestä. Antti Vilpponen kirjoittaa ”Lama – ihana tekosyy olla tekemättä mitään” ja jatkaa ”Laman pelko on uskomaton taloudellinen halvaannuttaja, joka ruokkii itse itseään. Investointien leikkaaminen näkyy sekä talouden rattaiden hidastumisena että yritysten kilpailukyvyn heikentymisenä pidemmällä aikajänteellä. Tällaisina aikoina jyvät pystyvät erottumaan akanoista olemalla ketteriä ja miettimällä omat toimintamallit uudestaan.”

Maailma ei kuitenkaan ole entisellään tämän ensimmäisen oikeasti globaalin laman jälkeen. Aasian ja erityisesti Kiinan merkitys maailmantaloudessa ja sen myötä myös politiikassa tulee merkittävästi vahvistuman. Lapsuudesta muistamani puheet ”keltaisesta vaarasta” alkavat nyt muuttua todeksi samalla kun Pax Americana, muinaista Rooman valtakuntaa muistuttava Yhdysvaltain maailmaherruus on päättymässä ja dollarin valta-aseman maailman reservivaluuttana heikkenee.

Kiina on pystynyt pitämään yllä 8-9 % talouskasvua elvyttämällä kotimaan kysyntää supistuneen viennin tilalle. Resurssithan ovat siihen valtavat, yli miljardi ihmistä, joilla tarpeita riittää. Äärikapitalistisessa diktatuurissa päätöksentekokin on demokratiaa yksinkertaisempaa, eikä vastaväitteitä oppositiolta tarvitse kuunnella.

Pelko voi olla, ovatko luvut oikeita vaiko vain propagandaa entisen Neuvostoliiton malliin. Kiina on kuitenkin eri asia kuin Neuvostoliitto. Kiinan Keskuspankki, joka ole vielä yli satavuotisen historiansa aikana jättänyt velvoitteitaan hoitamatta, toteaa talouskatsauksessaan, että maailmaan tulisi luoda uusi valuutta, joka estäisi nykyisen pääreservivaluutan (dollarin) puutteita. Ehdotus on ymmärrettävä myös siltä kannalta, että Kiina on USAn suurin rahanlainaaja, jolla oli huhtikuussa 2009 n. 763,5 miljardin dollarin verran Yhdysvaltojen velkakirjoja. Myös Venäjän Dmitri Medvedev on esittänyt samansuuntaisia ajatuksia. Vaikka historia ei toista itseään, Kiina on palaamassa maailman keskukseksi, keskustan valtakunnaksi.

Ennen tätä nähdään Suomessa vielä monen monet yt-neuvottelut, lomautukset, irtisanomiset ja konkurssit. Reaalitalouden tilanteessa ei vielä näy merkkejä paremmasta, mutta syksyllä tilanne voi olla jo toinen. Varastot alkavat väistämättä eri puolilla tyhjentyä ja on pakko tehdä tilauksia. Näin käy jopa autokaupassa, kun kaikki isoilla alennuksilla myydyt mallin ovat halleista ja vapaavarastoista loppu. Ja loppuvathan ne ennemmin tai myöhemmin, vaikka ensirekisteröintien määrä onkin rajusti tippunut. 

Ja vielä pörssin hyviin uutisiin. Vanhat keinot ovat palanneet pörssiinkin. Jos toisaalta eläkemaksujen takaisinlainaus eli TEL-takaisinlainaus on palannut, ovat myös kuponkiannit tulleet takaisin. Nordean, Pohjolan ja Spondan annit ovat esimerkillisiä. Vanhoilla omistajilla oli anneissa merkintäoikeus ja merkintähinta oli kohtuullinen. Näin vanhoja omistajia palkitaan uskollisuudesta ja kohtelu on tasapuolista verrattuna vain institutionaalisille sijoittajille suunnattuihin anteihin, joissa omistus laimenee ja merkitsijät monesti käyvät lyhyttä kauppaa.