Tammikuu on pitkällä ja nelivuotisen valtuustotaipaleen ensimmäinen neljännes on takana. Alkaneen "toisen kvartaalin" ensimmäinen valtuuston kokous on 1. helmikuuta. On siis korkea aika tehdä ”ensimmäisen kvartaalin” välitilinpäätös.

Olen ollut edellisen kerran valtuutettuna 1990-luvulla ja nyt siis ”uusvanhana” valtuutettuna ihmetellyt ensimmäisen vuoden ajan päätöksentekoa. Valtuusto on edelleenkin kunnan korkein päätöksentekoelin, mutta tuntuu kuin yksittäisen valtuutetun mahdollisuus oikeasti vaikuttaa asioihin tai yleensä saada päätösten todellisista vaikutuksista selvää, on entisestään vähentynyt. Tämä koskee siis valtuutettuja. Itse olen vaalien jälkeen tehdyn sopimuksen mukaisesti kolme vuotta kunnanhallituksessa ja siksi ”etuoikeutetussa” asemassa eli vaikutusmahdollisuudet ovat teoriassa ja toki myös käytännössä isommat. 

Valtuustotyö on aina ollut joukkuepeliä, jossa kukin valtuutettu vain yksi 51:stä, joskin ns ryhmäkurin merkitys on selvästi vähentynyt. Joukkueet muodostuvat eri puolueryhmistä, jotka meillä vaalien jälkeen muotoutuivat niin, että Kokoomus ja vihreät ovat suurin, demarit ja vasemmistoliitto toiseksi suurin kintereillään Tupu ja neljäntenä Keskiryhmät eli kokoelma pikkuryhmiä, Kepu, Kristilliset ja Ruotsalaiset. Uutena mukaan tullut yhden valtuutetun perussuomalaiset. Joukkueet ottivat tuntumaa ennen valtuuston ensimmäistä kokousta käydyissä neuvotteluissa luottamustoimipaikkojen jaosta, jotka muodostuivat varsin hankalaksi. Loppujen lopuksi päästiin kuitenkin sopimukseen ja uuvuttavalta äänestysrumbalta vältyttiin. Ratkaisuun olivat tyytymättömimpiä varmaankin demarit, jotka antoivat aika paljon ”omasta potistaan” vasemmistoliitolle ja TuPu, jonka kärsimä reipas vaalitappio tuntui ottavan koville. Särön valtuuston näennäisen yksimieliseksi sujuneeseen ensimmäiseen kokoukseen toi Tupun tyytymättömyys Kokoomuksen asettamaan ehdokkaaseen kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Juhani Sjöblom oli heidän mielestään vaalikelvoton runsaiden maaomistustensa vuoksi, jotka TuPun mukaan pakottaisivat Sjöblomin jääväämään itsenä usein kunnanhallituksessa.

Äänestyksessä Sjöblom kuitenkin todettiin vaalikelpoiseksi, mikä johti Tupun tekemään valitukseen asiasta. Ja hallinto-oikeuden ratkaisunhan saimme juuri joulun alla. Sen mukaan TuPu voitti ensimmäisen erän eli oikeus totesi Sjöblomin vaalikelvottomaksi. Sjöblom teki välittömästi ainoan oikean johtopäätöksen, erosi kunnanhallituksesta ja ilmoitti valittavansa Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen. Toinen valtuustovuosi alkaa siis I varapuheenjohtaja Päivö Kuusiston komennossa, kunnes valtuusto ensimmäisessä kokouksessaan 1.2. valitsee kunnanhallitukselle uuden puheenjohtajan.

Olin itse sitä mieltä, että Sjöblom on vaalikelpoinen. Äänestin hänen valintansa puolesta ja olen samaa mieltä edelleen. Hän oli ennen valintaansa jo luopunut niistä tehtävistä, joiden vuoksi hän yritystoiminnassaan olisi tullut jääviksi kunnanhallituksessa. Käytännössä tämä on näkynyt niin, ettei hän mitenkään poikkeuksellisen usein ole joutunut jääväämään itseään. Kukin kunnanhallituksen jäsen on mm erilaisten muiden luottamustoimiensa vuoksi esim. erilaisissa yhdistyksissä tai kunnan muissa luottamustehtävissä, joutunut jääväämään itsensä. Näin olen joutunut itsekin muutaman kerran tekemään ja vaikkapa Kokoomuksen Sanna Kervinen mm Tuusulan Kunnan Kiinteistöt Oy:n hallituksen jäsenenä useastikin. Jää sitten KHO:n korkeaan käteen, mikä on lopullinen tuomio, jota kaikki noudattakoot. Asia on kuitenkin varsin hankala periaatteelliselta kannalta. Edellinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Janne Leivo, tuusulalaisen koulun rehtorina oli kunnanhallituksen puheenjohtajana oman esimiehensä (sivistystoimenjohtaja) esimiehen (kunnanjohtaja) esimies. Minusta voidaan aivan yhtä perustellusti kysyä, eikö hän ole jäävi.

Kunnan virkamiesten jääviys kunnallisissa luottamustoimissa on puhuttanut pitkään. Kuntalaki määrittelee ne viranhaltijat ja toimihenkilöt, jotka eivät voi toimia esim. kunnanhallituksen jäseninä. Muutoin ei tietysti ole tarkoituksenmukaista sulkea merkittävää osaa kuntalaisia ulos päätöksenteosta, mutta virkatieongelmia syntyy väistämättä tilanteissa, joissa alaiset päättävät esimiestensä asioista. Erityisen hankalia ovat päätökset kunnan säästötoimista tai kunnan henkilöstön lomautuksista. Pitäisikö kunnan palveluksessa olevan tällöin jäävätä itsenä, jottei synny epäselvyyttä, ajatteleeko hän päätöstä tehdessään enemmän omaa ja työtovereiden etua kuin kuntalaisten etua. Omasta mielestäni ei ainakaan kunnanhallituksen puheenjohtajaksi pitäisi valita kunnan palveluksessa olevaa. Mutta ei tämäkään asia ole aivan yksioikoinen: entä kunnan tytär- tai osakkuusyhtiöiden palveluksessa olevat. Valtuuston puheenjohtajuus on vähän eri asia, koska valtuustossa tapahtuva päätöksenteko on julkisempaa. Tämän siis kirjoitin ennen vuoden ensimmäistä valtuuston kokousta, jossa valitaan uusi kunnanhallituksen puheenjohtaja ja jossa tulen hyväksymään vanhan perinteen mukaisesti Kokoomuksen ehdokkaan oli hän sitten Janne Leivo tai joku muu.

Elämme maailmanhistorian ensimmäistä aidosti globaalia lamaa, joka ei ole jättänyt yhtään maailmankolkkaa vaikutuksitta ja jossa tieto on samalla sekunnilla käytettävissä joka puolella maailmaa. Se ei jättänyt Tuusulaakaan rauhaan. Kesäkuun valtuustossa arvioin käänteen parempaan tapahtuvan syys-lokakuussa. Katsoin silloin, että Tuusulassa varakkaana kuntana ei ole mitään syytä paniikkijarrutuksiin. Talouden käänne itse asiassa oli tapahtunut jo maaliskuun 9., jolloin pörssikurssien lasku pysähtyi ja kääntyi myöhemmin keväällä jopa rajuun nousuun. Syksyn kuluessa myös Suomen taloudessa alkoi näkyä merkkejä käänteestä parempaan, vaikka työttömyyden kasvu tulee jatkumaan vielä 2010 puolellakin. Paniikkijarrutuksiin Tuusulassa kuitenkin mentiin. Tätä koskeva arvokeskustelu käytiin kesäkuun valtuustossa, jossa oli esillä vuoden 2009 talousarvioon tehtävät säästöt, jotka Tuusulassa niin kuin valitettavasti monessa muussakin kunnassa kohdistuivat vanhuksiin, vammaisiin ja sairaisiin. Meillä tämä konkreettisesti tarkoitti mm Roselius-säätiön hyvin toimineen palvelurakenteen romuttamista ja omaishoidon tuen rankkaa alasajoa. Säästöt sijaisten palkkaamisessa taas tuntuivat erityisesti sosiaalipuolen henkilöstön työpaineiden kasvuna.

Kun alussa viittasin valtuutettujen todellisen päätösvallan vähenemiseen verrattuna 1980-90 lukujen omiin kokemuksiini, tarkoitin erityisesti talousarvion käsittelyä. Vaikka kunnanhallituksen jäsenenä itselläni on tavallista valtuutettua paremmat mahdollisuudet saada selville, mitä budjettipäätösten taakse itse asiassa kätkeytyy, jäi itsellenikin tunne, että en kaikilta osin ymmärtänyt budjetin hyväksymisen yhteydessä tehtyjen päätösten merkitystä tavallisen kuntalaisen arkeen. Niin ”korkealla tasolla” määrärahoista nykyisin päätetään. Varsinainen päätöksenteko on aiempiin aikoihin verrattuna siirtynyt merkittävästi lautakunnille ja ennen muuta virkamiehille.

Vuoden 2010 budjetti on hyväosaisten budjetti, jonka rakentamisen johtavana ajatuksena porvariryhmillä tuntui olevan veronkorotusten välttäminen. Tämän tavoitteen vuoksi budjetista tehtiin äänestyspäätöksillä alimitoitettu niiltä osin, joihin on kuitenkin pakko vuoden mittaan myöntää lisärahoitusta. Koska lasten kotihoidontuen kuntalisään ei koskettu, vaan päinvastoin ns. keikkatyökielto lasta kotona hoitavilta poistettiin, saatiin loppujen lopuksi yksimielisesti hyväksyttyä pieni eli 0,25 %-yksikön kunnallisveron korotus. Tuosta pienestä veronkorotuksesta jää onneksi hieman ”tilkettä” myös alibudjetoinnin seurauksena tuleviin sosiaali- ja terveystoimen budjettiylityksiin myöhemmin tänä vuonna.

Investointipuolella hyvää budjetissa on Lepolan ja Vanhakylän koulujen ja perhetukikeskuksen (lue lastenkodin)  investointirahat. Vanhakylän koulun ja perhetukikeskuksen saneerauksen kunnanjohtaja oli pudottanut omasta ehdotuksestaan pois, vaikka eduskunnan oikeusasiamies syksyllä puuttui perhetukikeskuksen huonoon tilanteeseen. Mieleen tulee väistämättä ”salaliittoteoria” eli taktikointi. Koska valtuusto kuitenkin haluaa nämä mukaan, se ei välttämättä sitten enää muita lisäyksiä teekään. Ja näinhän sitten tapahtuikin. Lepolan koulu ja päiväkodin määrärahoja ei voinut pudottaa pois, koska valtio oli alustavasti luvannut hankkeeseen 800.000 euroa ns. homekoulujen korjausrahaa. Rahaa myös saatiin ja jopa alustavia tietoja enemmän.

Pidemmittä puheitta ensimmäinen valtuustokausi toi mukanaan monta pettymystä. jouduttiin äänestyspäätöksillä tyytymään moniin minun mielestäni turhiin leikkauksiin. Palvelut heikkenevät. Vaikka ei mittavista heikennyksistä kokonaisuuden kannalta olekaan kysymys. Päätökset luovat aiheellisesti katkeruutta niille noin sadalle omaishoitajille, jotka tippuvat kokonaan omaishoidon tuen ulkopuolelle ja niille Roselius-säätiön asukkaille, jotka aiemman hyvän omassa keittiössä  valmistelun aterian sijaan joutuvat nyt tyytymään ”styrox-kaukalossa” paikalle kuljetettuun ateriaan. Vaikka aterian maussa ei vikaa olisikaan, ei se kuljetuslaatikosta nautittuna tunnu samalta kuin ”oikeilta” lautasilta höyryävän kuumana syöty ateria tuntuu. Mukavalta eivät varmasti tunnu ne maksujen korotuksetkaan, joita kunnan kotipalveluja käyttävät joutuvat pienistä tuloistaan maksamaan. Kunnan talous on toki tiukoilla ja tänä vuonna vielä tiukemmalla, mutta miksi aina ensin otetaan niiltä kaikkein heikoimmilta?

Tänä vuonna näitä ja monia muita asioita pitää yrittää taas sitkeästi pitää esillä.