Vauhdikkaasti käynnistyneen Tuusulan poliittisen syksyn yksi kiinnostava aihe on ollut Sjöblomien ja Seepsula Oy:n kanssa valmisteltu maanvaihtosopimus. Asia oli alkujaan tarkoitus saada valtuuston käsittelyyn jo kesäkuussa, mutta se vedettiin keskeneräisenä pois valtuuston listalta ja kunnanhallitus asetti uudeksi tavoiteajaksi 6.9. pidettävän valtuuston kokouksen, jonne asia nyt näyttääkin ehtivän.
Tässä välillä vaan on tapahtunut yhtä sun toista. Itse paketti on elänyt muodoltaan, mutta mielenkiintoisin tapahtuma oli Kulomäen tien varressa olevan Itellalta peruuntuneen tontin varaaminen Jääsaukko Oy:lle elokuussa kunnanjohtajan tekemällä aiesopimuksella, josta sopimuksesta ainakin itse sain lukea lehdestä. Osa tuota tonttia kuului nimittäin neuvottelun alaiseen maanvaihtopakettiin. Tästä syntyi varsin kiivas keskustelu kunnanhallituksessa, jonka seurauksena minuakin syytettiin Keski-Uusimaan yleisönosastokirjoituksessa siitä, että olisin vastustanut Jääsaukko Oy:n tuloa Tuusulaan ja ko tontille ja siten aiheuttanut vahinkoa kuntalaisille estämällä kuntaa saamasta kassaansa niin perin tarpeellisia riihikuivia tontimyyntirahoja. Maanvaihdossahan ei rahaa vaihdeta, ainoastaan maita päikseen keskenään.
No, aiesopimushan ei vielä tuo killinkiäkään rahaa kunnan kassaan. Toivottavasti aiesopimus puolen vuoden voimassaoloaikanaan muuttuu kauppasopimukseksi, johon sisältyy myös velvoite kohtuullisen ajan kuluessa rakentaa ko tontille, sillä aiesopimuksen purkautuessa kunta ei saa mitään - ei tosin joudu maksamaankaan mitään, mutta kädessä olisi jälleen myymätön tontti. Tyhjänähän se ei kovin paljon rahaa Tuusulan kassaan tuota, mutta Jääsaukon korkean teknologian logistiikkatyöpaikat tietysti olisivat työpaikkaomavaraisuuden nostoa havittelevalle Tuusulalle kovin mieluisia.
Mikä maanvaihdossa sitten on tärkeää? Aivan Hyrylän ydinkeskustan tuntumassa oleva Autiorinteen tila, joka rajoittuu vielä kaiken lisäksi kunnan aiempaan maanomistukseen. Kun tuo alue saadaan kokonaisuudessaan kunnan omistukseen, voidaan alueelle kaavoittaa arviolta 130 omakotitonttia aivan erinomaiselle paikalle. Alustavan karkean arvion mukaan siitä kilahtaa kunnan kassaan noin 10 miljoonaa euroa - tosin usean vuoden aikana, mutta tuleehan sinne nousevien talojen mukana myös joukko hyviä veronmaksajia hidastuneen väestönkasvun kanssa tuskailevaan kasvukuntaan.
Näiden sählinkiseikkailujen jälkeen asia näyttäisi etenevän "kaikkia osapuolia tyydyttävään malliin" tupulaisten vastustuksesta huolimatta. He nimittäin äänestivät maanvaihtoa vastaan kunnanhallituksessa.
Mutta voidaksesi perehtyä tähän monimutkaiselta vaikuttavaan kuvioon vähän paremmin, laitan tämän jutun perään Keski-Uusimaassa lauantaina 28.8.2010 julkaistun kirjoitukseni sanasta sanaan:
"Demarit eivät vastustaneet Jääsaukkoa
Pentti Kilpeläinen epäili yleisönosastokirjoituksessaan (K-U 25.8.2010), että eräät kunnanhallituksen jäsenet olisivat esittäneet Jääsaukko Oy:n kanssa tehdyn aiesopimuksen purkamista. Kilpeläinen näyttää perehtyneen asiaan huonosti. Kunnanhallituksessa ei äänestetty aiesopimuksen purkamisesta, vaan siitä ottaako kunnanhallitus asian kuntalain 51 § mukaisesti käsiteltäväkseen ts. otto-oikeuden käyttämisestä kunnanjohtajan tekemään viranhaltijapäätökseen. Jos Mattilan esittämä ja kannattamani otto-oikeuden käyttö olisi voittanut, olisi seuraavaksi esitetty asian panemista pöydälle.
Miksi näin? Kunnanhallitus oli kokouksessaan 7.6.2010 päättänyt Sjöblomien ja Seepsula Oy:n kanssa valmisteilla olleesta maanvaihtopaketista sanatarkasti ” Kunnanhallitus päättää jatkaa asian valmistelua ja neuvotteluja vaihtoehto 4:n pohjalta siten, että tavoitteena on asian saattaminen valtuuston 6.9.2010 pidettävän kokouksen esityslistalle”. Mikä tässä on ongelmallista? Se, että aiesopimuksella nyt Jääsaukolle varattu tontti sisältyi osin kunnanhallituksen päätöksen mukaiseen vaihtoehto 4:ään.
Ainakin minä sain lukea Jääsaukon kanssa tehdystä aiesopimuksesta lehdestä. Ymmärtääkseni hyvän tavan mukaista olisi ollut vähintäänkin informoida kunnanhallituksen jäseniä tekeillä olevasta aiesopimuksesta, joka oli ristiriidassa kunnanhallituksen juuri kesäkuussa tekemän päätöksen kanssa, ellei asiaa mitenkään olisi voinut viikolla lykätä eteenpäin. Nythän, siis viikkoa myöhemmin maanvaihtoasiassa on päästy myönteiseen ratkaisuun (K-U 24.8.2010), jota kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 23.8. Maanvaihtoasia tulee valtuuston päätettäväksi 6.9.2010 kunnanhallituksen kesäkuisen päätöksen mukaisesti. Kyse olisi ollut todellakin vain viikon viiveestä.
Aiesopimus ei vielä tuo killinkiäkään kunnan kassaan, minkä vuoksi on toivottavaa, että varsinainen kauppa saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti ja ainakin aiesopimuksen voimassaoloaikana.
Demarit eivät ole vastustamassa Jääsaukon kanssa tehtyä aiesopimusta, vaan kyse on menettelytavasta. Kuten kunnanhallituksessa totesin, Jääsaukko korkean teknologian logistiikkayrityksenä sopii ko. tontille ja Tuusulaan erittäin hyvin."
Morgan Freeman: Tea Party racist, its popularity shows [url=http://www.coachfactory-store.net/]Coach Outlet Online[/url]'dark side' of U.S.HUMAN RIGHTS NIGHTMARE: Syriangoonsbehead, mutilate[url=http://www.chanel-purse.org/]Chanel Purses[/url] womanPalestinians submit statehood bid to U.N. -- now[url=http://www.monclersjacket.org/]Moncler Jacket[/url] what will Obama do?Father-in-law of missing Utahwomanbusted[url=http://www.onlineslouisvuitton.com/]Louis Vuitton Handbags[/url] for kiddie pornKelly is playing an angel on TV with good reason. [url=http://www.coachs-outlet.org/]Coach Outlet Store[/url]The stunning star's good looks are God-given.Sarah's daughter got into it with a man who[url=http://www.onlineschanelbags.net/]Chanel Handbags Outlet[/url] called her mom a "whore."...The toddler who lost an eye in a[url=http://www.jacket-monclers.net/]Moncler Shop[/url] shooting outside her home was discharged from the hospital -[url=http://www.jackets-northface.org/]North Face Coats[/url] but her family said it didn't have a safe place to take her home to.[url=http://www.jacket-monclers.org/]Moncler Shop Online[/url]months and replace him with former eBay chief Meg Whitman is another[url=http://www.purses-chanel.net/]Chanel Handbags[/url] dizzying turn of the executive merry-go-round at a company whose leadership issues are tearing it apart