Kirjoittelussani on ollut taukoa. Tällä kertaa aivan kaikkea ei voi pistää laiskuuden tai viitseliäisyyden puutteen tiliin. Katkaisin nimittäin solisluuni marraskuun puolivälissä ja vielä niin hankalasti, että se on jouduttu operoimaan kahteen otteeseen Hyvinkään sairaalassa. Ensimmäinen leikkaus oli joulukuun alussa. Siinä tapahtui arviointivirhe. Hyvä tarkoitus oli laittaa luuta paikalleen pitämään rauta, jota ei olisi tarvinnut ottaa pois. Tämä rauta ei kuitenkaan ollut riittävä hankalasti katkenneen luun oikeassa asennossa pitämiseen ja toinen leikkaus tehtiin jouluviikon maanantaina. Nyt laitettiin järeämpi rauta, joka pitää ottaa muutaman kuukauden kuluttua pois. Eli vielä on yksi operaatio odottamassa.
Useampi viikko on mennyt kättä - onneksi se on vasen - kantositeessä roikottaessa. Ja menee vielä ainakin pari viikkoa. Ohjelmat ovat luonnollisesti menneet uusiksi. Almanakkaa piti perata leikkausten vuoksi ja leikkauksista toipumisten vuoksi. Järjestelyjä vaatii myös se, etten voi ajaa autoa. Eila on tosin toiminut erinomaisena autonkuljettaja-omaishoitajana, sillä yksikätisenä on joutunut turvautumaan monen muunkinlaiseen apuun eikä oma osallistuminen askareisiin ole ollut mainittavaa.
Joulu ja uusi vuosi tulikin nyt sattuneesta syystä pitkästä aikaa vietettyä hyvin rauhallisesti Jokelassa. Monena vuonna jouluaikaa on vietetty Ikaalisissa. Ja niin olisi ilman tätä haaveria tehty nytkin. Siellä tuli välipäivinä käytyä tarkastamassa myrskytuhot. Niitä ei onneksi yhtä kaatunutta kuusta lukuunottamatta ollut. Sähkötkin olivat poikki vaan muutaman tunnin, joten pakastimessa olleet oman maan marjat ja muut tuotteet säilyivät vahingoittumattomina.
Kaikilla muilla ei valitettavasti näin onnellisesti ole. Edelleenkin useampi tuhat taloutta on vailla sähköä. Olisi pitänyt olla tiedossa, että ilmaston muutos lisää sään ääri-ilmiöitä. Kovia myrskyjä tulee jatkossakin, varmasti vieläkin kovempia. Ja tiedossa pitäisi olla myös se, että valtakunnan sähköverkko rapautuu huolestuttavaa vauhtia ja korjausvelka kasvaa. Helsingin Sanomat kirjoittikin pääkirjoituksessaan 30.12.2011 totuuden: "Yksi tosiasia on se, että kun yhteiskunnan elintärkeät yhteydet, kuten sähkö- ja puhelinverkot, on annettu yksityisten yritysten liiketoiminnaksi, on turha kuvitella, että voittoa tavoittelevat yhtiöt pitäisivät yllä yhtään parempaa varautumiskykyä kuin on aivan pakko." Valtion edelleen osaomistama pörssiyhtiö Fortum on tästä varoittava esimerkki. Siksi valtakunnan hallitukselta pitää nyt vaatia järeitä toimia tilanteen korjaamiseksi, ennenkuin tulee se vielä paljon pahempi myrsky. Joka varmasti jonain päivänä tulee.
Tilannetta ei korjata pelkästään kaivamalla sähköjohtoja maahan, vaikka se on sinällään välttämätön toimi. Varautua pitää monella muullakin tavalla sekä säädöstasolla että itse kunkin kotitalouden. Suomeen ei saisi enää rakentaa yhtään omakotitaloa ilman uunilämmitystä ja puuhellaa vaihtoehtoisina lämmitysratkaisuina, ei tänne rintamaillekaan haja-asutusalueista puhumattakaan. Mutta itse kullakin pitäisi kotona olla edes pattereita radiota ja taskulamppuja varten, kynttilöitä ja tulitikkuja ja mielellään myös se muutaman päivän kotivara pilaantumattomia elintarvikkeita.
Alkanut vuosi on kaksien vaalien vuosi. Presidentinvaalit ovat jo ovella. Mainokset ilmestyvät huomenna katukuvaan. Syksyllä on vuorossa kuntavaalit. Mutta palataan vaaliasioihin seuraavassa jutussa.