Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800
"Antiikkinen" JokelaPerjantai 3.8.2012 - Aarno Järvinen Antiikkimarkkinoista on tullut muutamassa vuodessa Jokelan ja koko Tuusulankin vetovoimaisin kesätapahtuma. Se järjestettiin tänä vuonna jo viidennen kerran osana Tuusula-viikon tapahtumia lauantaina 28.7. Aikaisemmin tapahtuma oli Jokelan tiilitehtaan alueella ja järjestäjänä on ollut Jokelan Tiilitehdasperinnenyhdistys ry. Yhdistys kuitenkin ilmoitti protestoivansa tapahtuman jäädyttämisellä Tuusulan kuntaa, koska kunta ei ole piitannut vetoomuksista ja siivonnut tiilitehtaan aluetta. "Kunta käyttää antiikkimarkkinoiden tyyssijana toiminutta tiilitehdasta ja sen tonttia varikkoalueenaan. Piha-alue ja varsinkin viereinen metsikkö ovat nyt niin epäsiistejä, että yksityinen kiinteistönomistaja saisi kunnalta uhkasakoilla ryyditetyn siistimismääräyksen." Jotta hyvin käynnistynyt perinne ei olisi katkennut, tilalle järjestäjäksi tuli Aktiikkimarkkinat-toimikunta ja samalla Jokelan tiilitehtaan alueella pidetyt markkinat siirtyivät kylän ydinkeskustaan. Tapahtumaa markkinoitiinkin nyt Keskuskulman Antiikkimarkkinoina. Eli paikkana oli Keskuskulma eli "Apteekin talon" aukio ja kiitokset tapahtuman järjestymisestä tänäkin vuonna voi antaa Tapio Tammilehdolle. Paikka oli itse asiassa ihan hyvä tämän kaltaiselle tapahtumalle. Aivan Jokelan Hienoa, että tapahtumalle ei tullut välivuotta, joka olisi varmuudella hiivuttanut erinomaisesti kasvaneen tapahtuman suosion. Tärkeää on, että Antiikkimarkkinat ovat taas ensi kesänä Jokelassa oli paikkana sitten tiilitehtaan alue tai tämänkertainen Keskuskulma. On tietysti täysin epärealistista odottaa, että tiilitehtaan alue olisi ensi kesänä yhtään siistimpi tai kunnan varikko siirretty muualle. Varikon siirrosta on ollut puhetta vuosia. Kyse on puhtaasti rahasta ja sitä ei tällaiseen hommaan ole, vaikka uusi ja parempi paikka varikolle Reininkulmassa eli läntisellä teollisuusalueella onkin olemassa. Varikko varmaan joskus siirtyy, mutta silloin taidetaan elää jo 2020-lukua. Paikalla oli myös aikanaan Jokelassa ajossa ollut Morris kuormuri vuodelta 1952 Raimo Stenvallin automuseon kokoelmista. |