Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800
Oletko Sinä joka kolmas?Maanantai 13.8.2012 klo 23.27 - Aarno Järvinen Kuntaliiton tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista olisi kiinnostunut kunnallisen luottamustehtävän hoitamisesta, jos tehtävää heille tarjottaisiin. Nyt tarjotaan! Ryhtymällä kunnallisvaaliehdokkaaksi pääset vaikuttamaan kotikuntasi asioihin, juuri niihin päivittäisiin arjen asioihin, joiden kanssa jokainen meistä joutuu tekemisiin: asiointi terveyskeskuksessa, lasten päivähoito ja kouluasiat, vanhustenhoito, tiet ja katujen kunto, julkinen liikenne ja monet muut asiat. Tuusulan kokoisessa kunnassa vaikuttaminen on todellista. Sinunkin mielipiteelläsi on oikeasti vaikutusta, vaikka et yksin voikaan parantaa koko maailmaa, et edes kunnanvaltuutettuna. Mutta yhteistyössä oman ryhmäsi kanssa ja yli puolueryhmärajojen yhteistyötä tekemällä yksikin ihminen saa paljon aikaan. Mutta jos kuulut niihin lähes 70 prosenttiin, jotka Kuntaliiton kyselyyn vastanneista ilmoittivat, etteivät haluaisi edes harkita luottamustehtävään ryhtymistä, et voi vaikuttaa kuin vaaliuurnalla sillä yhdellä äänelläsi (joka sekin on toki erittäin tärkeä!!). Siis, jos tunnistat olevasi se joka kolmas, jos mieltäsi kaihertavat asiat, joihin uskot voivasi tuoda oman näkemyksesi ja parannusehdotuksesi, ota rohkeasti yhteyttä joko Jokelan Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Palomäkeen ( puh. 0400-464139 ) tai minuun ja asetu ehdokkaaksi. Sinun ei tarvitse olla puolueen jäsen tai liittyä puolueeseen. Voit tulla mukaan sitoumattomana, kunhan hyväksyt yhteiset vaalitavoittteemme ja olet valmis toimimaan niiden hyväksi. Päätä nopeasti! Aikaa ei ole hukattavaksi. Ehdokaslistat on jätettävä keskusvaalilautakunnalle 18.9.2012 mennessä. Odotamme yhteydenottoasi. |