Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800
Vasta vaalien jälkeenLauantai 20.10.2012 klo 0.04 - Aarno Järvinen Näyttää siltä, että monet kunnallisvaalien kannalta keskeiset asiat ratkaistaan vasta vaalien jälkeen. Tuusulassahan ensi vuoden talousarvio tulee valtuustoon vasta joulukuussa ja veroprosentista päätetään marraskuun valtuustossa 12.11. Valtuustoseminaari, jossa kunnanjohtaja esittelee oman esityksensä 2013 talousarvioksi, pidetään 1.-2.11.2012. Siis sopivasti vajaa viikko vaalien jälkeen. Tällä kertaa valtuusto ”kaukomatkailee” seminaariinsa peräti Kellokosken juhlatalolle asti. Tulevasta kurjuudesta on toki ollut jo luettavissa lehdistäkin. Erilaisia leikkauslistoja on näkynyt ja tuoreimpana tieto Pohjois-Tuusulan terveyskeskusten viiden viikon kesäsulusta tulevana kesänä (Keski-Uusimaa 18.10.2012). Päätöksiä asiasta ei ole ja sekä Jokelan että Kellokosken kehittämistoimikunnat ovat ilmoittaneet vastustavansa kesäsulkua. Asia on nyt äänestäjien käsissä. Jos pohjois-tuusulalaiset äänestäjät eivät kesäsulkua hyväksy, on syytä äänestää oman kylän ehdokkaita. Vain riittävä paikallinen edustus valtuustossa voi estää tällaiset palvelujen heikennykset. Tässä on oiva esimerkki siitä, että kunnallisvaaleissa ratkotaan jokaista meitä koskevia asioita ja että jokaisella äänellä on merkitys. Ainakin tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että valtakunnan tason isot ratkaisut kuntarakenneuudistuksesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksesta myös jäävät vaalien jälkeiseen aikaan. Aikaa on enää viikko, tai ei oikeastaan sitäkään, koska osa äänistä on jo annettu. Pakkoliitoksia ei varmaankaan tule. Täällä metropolialueella kuntarakenneuudistus merkinnee valintaa kahden ”pahan” välillä. Tehdään joko vapaaehtoisia kuntaliitoksia, meillä se olisi vanhan Suur-Tuusulan paluu eli Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liitos. Jos kuntaliitoksia ei täällä synny, vaihtoehtona on metropolihallinto, jolla päätösvalta pääkaupunkiseudun 14 kunnan MALY-asioissa (maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö) siirretään metropolivaltuustolle. Metropolihallinto saisi mahdollisesti suoraan myös verotusoikeuden ts. osa kuntien verotuloista ei tulisikaan enää kunnille, vaan menisi suoraan metropolihallinnolle. Metropolivaltuusto valittaisiin suorilla erillisillä vaaleilla, jolloin yksinkertainen enemmistö tulisi ilman muuta Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta valittaville henkilöille. Ihan hyviä ihmisiä varmaankin, mutta tuskin tietävät mitään Jokelan asioista. Kumpi näistä kahdesta ”pahasta” on se pienempi, joka kannattaa valita? Kuntaliitos naapureiden kanssa voisi säilyttää päätösvallan tällä alueella paremmin kuin metropolihallinto, joka ehkä jättäisi itsenäiset kunnat, mutta joilta merkittävä osa päätösvallasta ja rahasta vietäisiin pois. En jaksa uskoa vaihtoehtoon, jota Kuuma-alue on kylläkin yksituumaisesti ajanut eli että kunnat säilyvät, mutta Uudenmaan Liiton päätösvaltaa MALY-asioissa lisätään, jotta tärkeitä ylikunnallisia päätöksiä saataisiin yli kuntakohtaisten intressien tehtyä. |