Yhteystiedot

Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800

Uutiset

8.7.2025Kiitokset 134 äänestä!Lue lisää »16.3.2025Olen ehdolla Tuusulan kunnanvaltuustoon - numeroni on 188Lue lisää »7.5.2024Iso kiitos 133 äänestä HOK-Elannon vaaleissa!Lue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kuntapäiväkuulumisia

Perjantai 17.5.2013 klo 22.27 - Aarno Järvinen

Kuntapäivät on Suomen Kuntaliiton kerran neljässä vuodessa eli aina kunnallisvaalien jälkeisenä vuonna järjestettävä liiton ylin päättävä elin, jonka tärkein tehtävä on Liiton 76 jäsenisen valtuuston valinta. Lisäksi kokous hyväksyy valtuustolle maksettavat palkkiot ja Liiton toimintakertomuksen hyväksyminen edelliseltä neljältä vuodelta.

Tällä kertaa Kuntapäivät järjestettiin Oulussa 14.-15.5. Kokouspaikkana oli Oulun kaupunginteatteri.  Olin nyt ensimmäistä kertaa mukana Tuusulan kunnanhallituksen nimeämänä edustajana. Tuusulalla on viisi kokousedustajaa. Kaiken kaikkiaan mahtava tapahtuma, noin 1100 henkeä, kun kaikki mukana olleet lasketaan. Virallisia kuntien delegaatteja oli yli 700.

Ennen varsinaista kokousta oli eri puolueryhmien ryhmäkokoukset, joissa kunkin puoleen edustajat kävivät läpi oman puoluehallituksensa ehdotuksen valtuuston jäseniksi ja evästi toimintakertomuksesta pidettävää ryhmäpuheenvuoron pitäjää. Valtuuston valinta on aikamoinen palaveri, joka koostuu kunnallisvaalien tuloksen mukaisesti paikkajaosta puolueiden kesken, puolueiden sisäisestä jaosta mahd. tasapuolisesti koko maata ajatellen, johon vaikeuskertoimen tuo sääntöjen edellytys, että joka maakunnasta pitää valtuustossa olla edustustaja. Yksi paikka 76:sta on varattu kiintiöpaikkana Ahvenanmaalle. Lisäksi tietysti myös tasa-arvovaatimukset. Tämän palapelin olivat käytännössä etukäteen ratkoneet puoluetoimistojen politrukit. Kokousedustajien tehtäväksi jäi todeta tilanne ja puoluehallituksen päätöksestä purnaaminen. Mitään todellista päätösvaltaa ei kokousedustajilla ole. Niinpä virallinen kokous muistutti Kiinan kansankongressin istuntoa, jossa täysi sali edustajia siunaa aikaisemmin tehdyt päätökset ja edustajien ainoa todellinen tehtävä on muistaa taputtaa oikeassa kohdassa. Arvokkuutta kokoukselle toi pääministerin avaus ja ryhmäkokouksen paras anti oli ainakin minulle oli Krista Kiurun selkeä ja hyvä esitys sote-valmistelutilanteesta.

Toimintakertomuksen käsittely puolestaan muodostui Kuntaliiton vanhan hallituksen puheenjohtaja Rakel Hiltusen esittelystä ja puolueiden suuruusjärjestyksessä käytetyistä ryhmäpuheenvuoroista. Hallituspuolueiden edustajat puhuivat hyvin myötäsukaisesti, oppositio antoi tulla täydeltä laidalta, mutta mielestäni parhaan ja tavallista kuntalaista lähinnä olevan puheenvuoron käytti sitoutumattomien ryhmän Tarja Erdy (Järvenpää). Yleiskeskustelussa käytettiin vain yksi muu puheenvuoro.

Kuntapäivien paras anti minulle oli toisen kokousaamupäivän tutustumiskäynnit. Kävin tutustumassa Laanilan varsin uuteen ekovoimalaan ts. Oulun jätteenpolttolaitokseen sekä Oulun keskustan alle kaivettavaan mittavaan Kivisydämeen eli pysäköintilaitokseen. Vaikuttavia laitoksia molemmat. Olen aina ollut jätteenpolton kannattaja ja käynti vakuutti entisestään, että ratkaisu on oikea. Oulun etuna moneen muuhun valmiiseen ja rakenteilla olevaan laitokseen verrattuna on sijainti Kemiran tehdasalueella, joka takaa merkittävälle osalle jätteen poltosta syntyvää energiaa vakaan, tasaisen ja lähellä olevan käytön. Kivisydän louhintatyömaana on elämys sinänsä. Tulossa on parkkipaikat 900 autolle Oulun ydinkeskustan alle. Louhinnassa irtoava kiviaines puolestaan käytetään sataman rakentamiseen eli on heti hyödynnettävissä.        

Tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella jäi käteen ajatus, että Kuntapäivien luonnetta pitäisi kehittää keskustelevampaan, ehkä seminaari- tai ryhmätyötyyppisempään muotoon, jossa melkoista kunnallista kokemusta omaavat delegaatit voisivat antaa osaamistaan Kuntaliiton työhön ja myös toinen toisilleen. Varsinaisen muodollisen päätöksenteon voisi kutistaa vielä lyhyemmäksi, koska esim. valtuuston valintaa ei yksinkertaisesti voi aidosti tehdä kokouksessa, vaan se on sovittava etukäteen.  Yhtä kokemusta rikkaampana taas Jokelaa.

Kommentoi kirjoitusta.