Kun kesä tänään kääntyi viimeiselle kolmannekselleen, voi todeta kesän ”pakolliset toimet” yhtä lukuunottamatta hoidetuiksi. Näitä jokakesäisiä ”must” –juttuja  ovat Vanhan kirjallisuuden päivät, Sata-Häme soi ja kesäteatterit Röyhiön kylätalolla ja Jokelassa työväentalolla. Viimeksimainittu eli kotikylän kesäteatteri,  tänä vuonna Anssi Mänttärin Joka-teatterille kirjoittama ”Solmuja elämässä” on vielä tätä kirjoittaessani näkemättä.

Vanhan Kirjallisuuden päivät Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa,  oli minulle töissä ollessani useana vuonna ”virallinen kesän avaus” ja samalla kesäloman alku. Vaikka nyt eläkeläisenä ei kesälomaa sanan varsinaisessa mielessä olekaan, Vanhan Kirjallisuuden Päivät kuuluvat edelleen ”oikean”  kesän käynnistymiseen.  Näin taas tänäkin vuonna.  Yleensä olen ollut paikalla vain ensimmäisenä päivänä, nyt molempina. 

Tämän vuoden teemana oli  moraali ja etiikka. Tämän kesätapahtuman kaksi ehdotonta etua on  on Itse kirjojen,  esitelmien ja keskustelujen lisäksi se, että paikalla on vain kirjanmyyntiä – ei sitä tavallista markkinakrääsää missään muodossa  - ja tilaisuus on ilmainen. Vaikka toki rahaa kuluu juuri niihin kirjoihin, joiden ohi ei kirjaharrastaja yksinkertaisesti pääse. Mutta kun ei tarvitse käyttää rahaa pääsymaksuun, voi nekin setelit käyttää kirjoihin.

Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että tällä kertaa en osta yhtään kirjaa, koska kotona ja mökillä on lukemattomia  kirjoja ihan riittävästi, eikä kirjahyllyihin mahdu uusia. Lupaus piti yhtä huonosti kuin aiemminkin.  Kassillinen kirjoja oli mukana kotiin palatessa. Varsinaisesti ostin Lasse Lehtisen "Väinö Tannerin unohdetut päiväkirjat 1943-1944".  Siihen tuli kaupanpäällisenä Juhani Paasivirran ”Työväenliike yleiseurooppalaisena ilmiönä” vuodelta 1953. Väinö Tannerin ”opponentiksi” sattui silmääni vitosella Onni Talaksen ” Ei se niin tapahtunut – vastaus Väinö Tannerille” vuodelta 1949. Talashan toimi mm itsenäisyyssenaatin jäsenenä ja oikeusministerinäkin.  Radio ja TV-toimittajien pöydästä jäi mukaan peräti 50 sentillä Simo Hämäläisen ”Ikuisuuden ostaja ja muita kertomuksia” .  Enkä päässyt ohi myöskään poistomyynnissä olleista  Jukka Rislakin ”Paha sektori” ja ”Ratakatu 12” eli Suojelupoliisin historia 1949-2009.

Kun mökki on Ikaalisissa, ei Sata-Häme soi –juhlia voi ohittaa. Tänä vuonna seurasin avajaisia ja kävin kahdessa konsertissa, nimittäin Ikaalilaisessa  Pelimannikonsertissa, joka oli  kavalkadi perinteistä kansanmusiikkia  ja  Taraf de Haïdouks’ in konsertissa. Yhtye on kuulemma yksi maailman legendaarisimmista mustalaisorkestereista, peräisin Romaniasta. Ensinmainittu oli lupauksensa mukaisesti perinteistä kansanmusiikkia – sitähän halusin kuulla- ja jälkimmäisessä riitti alusta loppuun asti menoa ja  vauhtia. Eikä pelkästään konsertin loppuun asti, vaan soittajat jatkoivat musisointia vielä konserttipaikan ulkopuolella yleisön suureksi riemuksi – ja panivat hatun kiertämään.

Röyhiön kylätalolla on Seleentakusten (Kyrösjärven itäpuolisten kylien) kesäteatteri ja tänä kesänä  ”Maajussin perintö”  eli tarina peräkammarin pojasta, jonka on löydettävä nopeasti morsian saadakseen perinnön - ihan hauska, musiikkipitoinen juttu. Ei rivouksia, eikä rimanalituksia, kuten monesti kesäteattereissa tuppaa olemaan, vaan tyypillinen kiva kesäteatteritarina.  

Mahtuuhan kesään toki paljon muutakin tapahtumaa, mutta nämä ovat ne jokavuotiset ”pakolliset” . Jämi Fly In –lentonäytös  jäi tänä vuonna väliin, koska ohjelma vaikutti hyvin pitkälle samalta, mitä olimme kahtena edellisenä vuonna jo nähneet.