Perjantai ja kolmastoista päivä toi Jokelan kannalta huonoja uutisia. Silloin tuli tieto, että Keski-Uudenmaan Osuuspankki lakkauttaa Jokelan, Kellokosken ja Rajamäen konttorit. Melkoinen paukku jokelalaisille, kun kylän ainoa pankki katoaa. Nordeahan lopetti oman konttorinsa keväällä.
Osuuspankilla on Jokelassa pitkä historia ja sitä on opittu pitämään kylän omana pankkina. Siksi pettymys oli paljon suurempi kuin Nordean konttorin lopetus.
Ongelmaksi tämä koituu ennen muuta ikäihmisille ja vammaisille, joilla ei ole tietokonetta eikä osaamista sähköisten välineiden käytöstä - ei ehkä pankkikorttiakaan - ja joille huonosti liikkuvina on hankalaa lähteä pankkiasioille kauemmas. Lähimmät pankit ovat jatkossa Järvenpäässä ja Hyvinkäällä, jonne kumpaankin on matkaa 11 km.
Jokelan Eläkkeensaajat ry lähetti heti tuoreeltaan eilen päätöstä paheksuvan kirjeen Osuuspankin toimitusjohtajalle.
Tänään järjestettiin mielenosoitus Osuuspankin Jokelan konttorin edessä. Kiitos tästä kuuluu Sirkka
Pohtimolle, joka organisoi mielenosoituksen, tiedotti siitä ja vaati, että pankin edustajan tulee olla apikalla vastaamassa kysymyksiin. Useita kymmeniä vihaisia kyläläisiä kokoontuikin pankin edustalle, jossa pankin hallintojohtaja yritti vastailla parhain päin lukuisiin kymmeniin kysymyksiin siitä, miten pankkiasioita voi jatkossa hoitaa ja säilyykö Otto-automaattikaan enää kylällä. Hänen mukaansa pankin päätös konttorien lopetuksesta on lopullinen. Otto-automaatin hän vakuutti edelleen kylällä säilyvän. Samoin hän yritti vakuuttaa, että Plussa-ominaisuudessa varustetulla pankkikortilla voi käteistä nostaa myös kylän K-kaupasta. Vakuuttelut eivät oikein vakuuttaneet paikallaolijoita. Joskin myönteisenä uutuutena tuli esin vanhan "Postisiirtokuoren" paluu ts. laskut voi jatkossa laittaa pankkisiirtokuoreen ja lähettää ne postitse pankkiin maksettavaksi. Pankki maksaa postimaksun ja laskun maksu näin hoidettuna maksaa 1,50 euroa, mikä on vähemmän kuin kassatiskillä hoidettuna.
Ihmettelin, miten pankki lopettaa konttorin Jokelasta, joka on kuitenkin Tuusulan nopeimmin kasvava taajama ja parhaillaankin on tontteja myynnissä Peltokaaren alueella, jonne on tulossa 1600 uutta asukasta. Vastausta ei hallintojohtajalta tullut.
Muutenkaan ei syksy ole alkanut lupaavasti Jokelan kannalta. Uutta yrittäjää asemalle ei ole löytynyt VR:n hyvistä lupauksista huolimatta. Saatta käydä niin, että ensi talvena junan odottajat saavat värjötellä ulkosalla. Tänäänkin junat olivat myöhässä. Onneksi ei vielä tarvinnut palella.
Laitan tähän loppuun Jokelan Eläkkeensaajien Keski-Uudenmaan Osuuspankille lähettämän paheksumiskirjeen tekstin kokonaisuudesssaan:
JOKELAN ELÄKKEENSAAJAT PAHEKSUU OSUUSPANKIN PÄÄTÖSTÄ SULKEA JOKELAN KONTTORI
Keski-Uudenmaan Osuuspankki on tiedotteellaan 13.9.2013 ilmoittanut pankin hallituksen päättäneen, että pankkipalvelut lopetetaan Jokelan konttorissa 4.11.2013 lukien.
Jokelan Eläkkeensaajat pitävät pankin päätöstä erittäin kielteisenä ja paheksuttavana etenkin ikäihmisten pankkiasioinnin ja yleensä itsenäisesti arjesta selviämisen kannalta. Nordea lakkautti Jokelan konttorinsa tämän vuoden keväällä. Nyt Osuuspankin tekemän päätöksen seurauksena Jokelasta katoaa viimeinenkin pankkikonttori. Lähimmät pankkikonttorit ovat marraskuusta lukien Järvenpäässä ja Hyvinkäällä.
Varsin monet ikäihmiset hoitavat edelleen pankkiasiansa mm laskujen maksun ja käteisen rahan noston asioimalla henkilökohtaisesti pankin konttorissa, koska eivät kykene tai halua hoitaa pankkiasioita netissä eikä heillä ole siihen tarvittavaa laitetta, tietokonetta tai älypuhelinta.
Kesällä voimaan tulleen Vanhuspalvelulain tavoitteena on turvata ikäihmisille mahdollisuus asua itsenäisesti omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Arjesta selviämiseen kuuluu olennaisena osana myös mahdollisuus hoitaa itsenäisesti ja omatoimisesti pankkiasiat. Osuuspankin päätöksen myötä tämä tulee nyt monelle jokelalaisella mahdottomaksi.
Olemme pitäneet Keski-Uudenmaan Osuuspankkia paikallispankkina, jonka toimintaperiaatteisiin ja yhteiskuntavastuuseen kuuluu myös ”tavallisten” asiakkaiden palvelu lähellä ja tavoitettavissa olevassa pankkikonttorissa. Tällä päätöksellä pankki pettää pahasti monen ikäihmisen luottamuksen omaa pankkiaan kohtaan.
Jokelan Eläkkeensaajat ry toivoo, että pankki vielä harkitsisi Jokelan konttorin sulkemista. Jokela on Tuusulan taajamista tällä hetkellä nopeimmin kasvava ja mm parhaillaan on myynnissä Peltokaaren tontteja, alueen jonne kaavaillaan 1600 asukasta. Myös tänne muuttavien nuorempien ihmisten kannalta omalla kylällä olevalla pankkikonttorilla on suuri merkitys.
Jokelassa 17.9.2013
JOKELAN ELÄKKEENSAAJAT ry
Aarno Järvinen Seija Vainio
puheenjohtaja sihteeri