Yhteystiedot

Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800

Uutiset

8.7.2025Kiitokset 134 äänestä!Lue lisää »16.3.2025Olen ehdolla Tuusulan kunnanvaltuustoon - numeroni on 188Lue lisää »7.5.2024Iso kiitos 133 äänestä HOK-Elannon vaaleissa!Lue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Syksyistä budjettiseminaaria

Tiistai 5.11.2013 klo 23.07 - Aarno Järvinen

Kunnanjohtaja julkisti oman talousarvioesityksensa 2014 keskiviikkona 30.10.2013 ja kunnanvaltuusto kokoontui syyssateisena perjantaina 1.11. budjettiseminaariin Gustavelundiin kuuntelemaan kunnanjohtajan ja muiden virkamiesten esityksiä asiasta.  Tällä ja ensi viikolla kunnanhallitus valmistelee omaa esitystään, joka ei varmaankaan tule olemaan aivan yksi yhteen kunnanjohtajan esityksen kanssa.

Tuusulan taloustilanne on vaikea, mutta poikkeaa kuitenkin vielä monessa kohtaa edukseen valtaosan kuntien tilanteesta. Meillä kunnan velkaantumisaste kuten väen keski-ikäkin ovat varsin alhaisia, vaikka velkaa ensi vuonna joudutaankin ottamaan lisää ja ikääntyneen väen lukumäärä lähivuosina tulee kasvamaan.

Kunnanjohtajan budjettiesitys oli parempi kuin odotin. Se ei tarkoita, että olisin siitä samaa mieltä. Monesta muusta kunnasta poiketen kunnanjohtaja ei esitä irtisanomisia eikä lomautuksia. Taustalla on tämänvuotinen kova henkilöstökulujen "hevoskuuri" perustuen valtuuston viime vuoden linjaukseen, että kunnan työntekijöiden määrä suhteessa asukaslukuun ei saa nousta, vaan suhdeluvun pitäisi mieluummin alentua. Koska Tuusula on nykyisin muuttotappiokunta ja väestönkasvu perustuu syntyvyyden enemmyyteen, ei kunnan palveluksessa olevien lukumäärä voi em. linjaukseen vedon nousta. Toisaalta tilannetta helpottaa vielä useita vuosia jatkuva suurten ikäluokkien eläköityminen.

Myöskään veroja ei kunnanjohtaja esitä korotettavaksi. Siinä ei toki ole mitään yllättävää. Tuloveroprosenttia korotettiin juuri vuosi sitten prosenttiyksiköllä, joten millään poliittisella ryhmällä tuskin olisi ollut halua korotuksiin tältä osin, vaikka naapurikunnat niin joutuvatkin tekemään. Kiinteistöverot ovat Tuusulassa lähes lain sallimassa alareunassa ja naapureita selvästi pienemmät, joten niiden korottaminen on keskusteluissa ollut esillä. Valmiutta korottaa vakituisen asuinrakennuksen veroa lain alarajasta 0,32 % ei taida juuri olla, mutta yleisen kiinteistöveron korottaminen nykyisestä 0,65 %:sta (lain alaraja 0,60 %) saattaa keskusteluissa nousta paikkaamaan niitä menolisäyksiä, joita varmaankin tehdään kunnanjohtajan esitykseen. Muilla veroluokilla (muu asuinrakennus, rakentamaton rakennuspaikka ja yleishyödyllinen yhteisö) ei ole käytännön rahallista merkitystä, vaikka ne hilattaisiin alarajalta tappiin. Periaatteessa rakentamattoman rakennuspaikan veron korottaminen nykyisestä 1,65 %:sta "tappiin" eli 3,00 %:iin voisi ainakin teoriassa vauhdittaa tyhjien tonttien rakentumista ja sitä kautta auttaa taajamien täydennysrakentumista.

Paljon keskustelua herättänyt kyläkoulujen sulkemisesitys, joka sisältyy kunnanjohtajan esitykseen, tuskin ainakaan selaisenaan menee läpi. Asiassa on syntynyt valitettava epäluottamus säästölaskelmien oikeellisuudesta virkamiesten ja luottamushenkilöiden välille. Näen kyläkoulukiistassa kolme ulottuvuutta. a) Laskelmat. Meillä ei voi olla erikseen virkamiesten lukuja ja luottamuhenkilöiden lukuja. Pitää löytää yhteisymmärrys luvuista ja laskentaperusteista, joihin sekä virkamiehet että luottamushenkilöt voivat luottaa. b) Arvokeskustelu. Kumpi on parempi kyläkoulut vai isot keskustakoulut. Oikeaa vastausta ei ole olemassa. Asiasta on tehty jopa väitöskirja, mutta ei sekään sano, kumpi malli on parempi. Poliitikkojen on vaan tämä arvokeskustelu käytävä ja tehtävä sen pohjalta ratkaisut ja sitten perusteltava valittu ja mahdollisesti kalliimpi vaihtoehto kuntalaisille. c) Kuntarakenneuudistus. Tällä hetkellä emme tiedä, tuleeko kuntaliitoksia ja millaisia. Onko siis parempi odottaa näitä ratkaisuja? Sillä jos kuntaliitoksia tulee, on koulupuolellakin väistämätön myllerrys edessä. Minusta on parempi, että myllerretään vain kerran kuin, että pantaisiin useita vuosia kestävä muutosmylly koululaisten riesaksi jo nyt pyörimään.

Kunnanjohtajan esityksessä on monia muitakin kohtia, joista keskustelua syntyy kuten mm. Jokelan ja Kellokosken sosiaali- ja terveysasemien kesäsulku kahdeksi kuukaudeksi ja  "puskasta" tullut esitys organisaatiomuutoksesta, jossa kuntakehitys alistettaisiin Tekniselle toimelle. Tässä on vähän sama kuin koulukeskustelussa. Ei pidä ennen kuntarakenneratkaisuja lähteä myllertämään organisaatiota, koska silloin yleinen myllerrys jatkuu vuosikausia, jos kuntaliitoksia tehdään. Oli tosin positiivistakin. Tänä vuonna ei yritetty nipistää Jokelan Kansalaisopiston avustusmäärärahaa, vaan esitys on sama kuin kuluvana vuonna.

Viime perjantaina valtuusto kuunteli esityksiä. Aikaa oli varttu myös valtuustoryhmien kokoontumiselle ja kannanotoille, mutta valmiutta ei ainakaan sos.dem. ryhmällä ollut isompien linjojen vetämiseen, eikä tainnut olla muillakaan ryhmillä. Olihan budjettiesitys käytännössä saatu käteen vasta samana aamuna. Sos.dem. valtuustoryhmä kokoontuu ensi lauantaina pohtimaan omia budjettilinjauksiaan. Niistä ensi viikolla lisää.

     

Kommentoi kirjoitusta.