”Päättymäisillään olevasta vaalikaudesta kirjoitetaan vielä synkkää lukua Suomen taloushistoriaan.” aloitti Aamulehti tämänpäiväisen pääkirjoituksensa. Näin valitettavasti taitaa olla.
Vaikka kuntapuolella vaalikausi on vasta puolivälissä, eivät tähänastiset tulokset lohduta. Mitään muuta kuin kuntien talousahdingon syveneminen ei ole saatu aikaan. Kuntaliitoksia piti saada aikaan niin, että uudet ”vahvat peruskunnat” voivat aloittaa 2017. Aikaa on kaksi vuotta. Eipä taida onnistua.
Yhtään paremmin ei näytä käyvän uuden ympäristöministerin suurille puheille haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta. Parin vuoden jatkoaika on luvassa, mutta asetuksen kumoamista ministeri ei saa aikaiseksi, kuten jo hänen nimitysvaiheessaan blogiini ennakoivasti kirjoitin. Asia jää uudelle hallitukselle ja siinä Sanni Grahn-Laasonen ei enää ole mukana. Haja-asutusalueiden jätevesiasetus on yhdessä pientalojen energiatodistushömpötyksen ohella noussut huonon lainsäädännön ikoneiksi, joita ei näköjään mitenkään saada korjatuksi. Sanni Grahn-Laasoselta ainoa oikea menettely olisi ollut lyödä nyrkkiä pöytää uudessa pestissään ja ilmoittaa, että yhtään muuta päätöstä ei tehdä, ennen kuin jätevesiasetus on kumottu. Asetuksen kumoaminen ei lakiteknisesti ole monimutkainen tehtävä. Sitten olisi voinut lähteä miettimään uutta säännöstä, johon olisi otettu ne mahdolliset hyvät asiat, joita nykyisessäkin asetuksessa toki saattaa olla. Armeijassakin pruukataan sanoa, että ei asentoa kannata korjata, vaan tehdään kokonaan uusi.
Myöskään luvattua miljardin helpotusta kuntien asemaan kuntien tehtäviä keventämällä ei ole näkynyt. Päinvastoin uusia tehtäviä tulee koko ajan lisää sen lisäksi, että valtionosuuksia leikataan. Epämääräiset sote-laskelmat uhkaavat kuntia usean prosenttiyksikön veroprosentin nousulla. Tässä on tosin kaksi positiivista puolta. Ensinnäkään laskelmat eivät ole ns ”mistään kotoisin” ja toiseksi näyttää vahvasti siltä, että sote kaatuu perustuslaillisiin ongelmiin. Jos ja kun näin käy, tämän kauden kuntapoliittiseksi saldoksi valtakunnan hallitukselta jää pitkä miinus. Se on sellainen pitkä viiva, joka oli kouluaikana koepaperissa ykkösen perässä, kun osaaminen oli täysi nolla.
Tämän vuoden tilinpäätös Tuusulankaan osalta ei hääppöseltä näytä, mutta palataan siihen eri jutussa.