Nyt kuuluu kummia ja perin huolestuttavaa. Puoluesihteerityöryhmä esittää, että kuntavaalit siirrettäisiinkin jo sovitusta huhtikuusta 2017 lokakuuhun 2017 ja sanaikaisesti pidettäisiin ensimmäiset maakuntavaalit.  Tämä tarkoittaisi montaa asiaa. Ensinnäkin nykyisten kunnanvaltuustojen toimikautta pidennettäisiin täydellä vuodella alkuperäisestä eli nyt istuvat valtuustot jatkaisivat vuoden 2017 loppuun.  Samalla tietysti myös nykyiset lautakunnat ja muut elimet jatkaisivat vastaavan ajan. Seurauksena menetettäisiin ainakin ensimmäisellä kertaa se, mitä vaalien siirrolla huhtikuulle tavoiteltiin eli, että uusi valtuusto voisi valmistella ensimmäisen täyden vuoden budjettinsa. Monessa kunnassa myös valtuustokauden alussa tehdyt poliittiset sopimukset paikkajaosta menisivät ”pyllylleen”, kun tulisi kokonainen lisävuosi, jota ei paikkajakoja pohdittaessa osattu arvata. Siirto huhtikuulle ei olisi ollut kovinkaan merkittävä siirto.

Lisäksi on kuulunut, että Uusimaa olisi maakuntavaalissa yhtenä vaalipiirinä, eikä listavaalia otettaisi käyttöön. Sen sijaan ei ole vielä käsitystä, voisiko sama henkilö olla ehdolla sekä kunnanvaltuustoon, maakuntavaltuustoon että eduskuntaan. Tämä tarkoittaisi, että Uudenmaan maakuntavaltuustoon kaavaillusta 99 paikasta valtaosa menisi Helsinkiin ”valtakunnanjulkkiksille”, osa Espooseen ja Vantaalle ja joitain rippeitä niille paikkakunnille, joista nyt on kansanedustaja. Edes koko Keski-Uudellemaalle puhumattakaan Tuusulasta ei paikkoja olisi odotettavissa.     

Olen eri mieltä. Minusta kuntavaalit tulisi järjestää jo aiemmin päätetyn mukaisesti huhtikuussa 2017 ja ensimmäiset maakuntavaalit tammikuussa 2018 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä. On äänestäjien aliarvioimista väittää, että kahteen erilaiseen asiaan kantaa ottaminen samalla kertaa olisi ylivoimaista. Eli pitäisi samalla äänestyskäynnillä ratkaista, kuka johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja ketkä päättävät maakunnan (ei siis enää oman kunnan) sosiaali-ja terveyspalveluista. Olisiko se ylivoimaista, siis ylivoimaisempaa, kuin päättää myöhemmin, ketkä päättävät oman kunnan päivähoidosta ja ketkä maakunnan sote-palveluista?

Kunta- ja maakuntavaalien yhdistäminen heti ensimmäisestä kerrasta tietää melkoisella varmuudella äänestysprosentin jäämistä varsin alhaiseksi. Presidentinvaaleissahan äänestysprosentti on ollut varsin korkea. Toki moni varmaan jättäisi sen ”maakuntalapun” täyttämättä silloinkin tai pudottaisi sen uurnaan tyhjänä, mutta moni varmaan täyttäisikin, kun kerran on äänestämään tullut.

Jos ehdolle asettumista ei rajoitettaisi, pitäisi ainakin maakuntavaaleissa ottaa käyttöön listavaali vaikka sitten ruotsalaisittain sovellettuna. Näin voitaisiin ensinnäkin turvata edes jollain lailla maakuntavaltuuston paikkojen jakautuminen koko maakuntaan, jolloin reuna-alueillekin tulisi edes teoreettinen sanavalta maakunnan asioihin. Lisäksi se, ettei meille tulisi ”poliittista ylieliittiä” eli runsasta joukkoa henkilöitä, jotka istuvat kolmella tuolilla. Nythän suuri osa kansanedustajista on jo kunnanvaltuutettuja.

Uudenmaan jakamista maakuntana en kannata, mutta jos listavaaliin ei mennä, pitää Uusimaa jakaa useampaan vaalipiiriin. Tämä turvaisi, että koko maakunta saisi edustuksen maakuntavaltuustoon ja ainakin osittain rajoittaisi vallan keskittymistä vain harvoille ja valituille. Vakavasti olisi lisäksi harkittava, että valtaa voisi käyttää vain yhdellä tasolla kerrallaan ts. jos tulet valituksia maakuntavaltuustoon ja olet jo kunnanvaltuutettu, olisi pakko valita, kummalla pallilla istuisit.

Se ”peloista pahin” taitaa kuitenkin toteutua. Kunta- ja maakuntavaalit pidetään lokakuussa 2017, listavaalia ei oteta käyttöön eikä ehdokkaaksi asettumista rajoiteta. Sitten Tuusulalla ei enää olekaan mitään mistä päättää. Maakunnan asiat, siis myös sote-asiat, päätetään Helsingissä, eikä silloin Kehä III:n ulkopuolisia rutinoita tarvitse kuunnella.