Pormestarimalli - väärin vai vääristelyä

Lauantai 4.2.2017 klo 18.41 - Aarno Järvinen

Tuusulan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 6.6.2016 pormestarimalliin siirtymisen vuoden 2017  kesäkuun alusta, jolloin huhtikuussa valittava valtuusto aloittaa työnsä. Joulukuun budjettivaltuusto puolestaan hyväksyi uuden hallintosäännön ja pormestarille maksettavan palkan. Pormestarimallista on kirjoitettu paljon sekä asiallisesti että vähemmän asiallisesti.

Pormestarimalli on käytössä Tampereelle ja Pirkkalassa ja Helsinki siirtyy siihen Tuusulan kanssa samanaikaisesti.  Muutama muukin kunta on asiaa selvitellyt tai asiasta on tehty aloitteita.

Tuusulan valtuusto on kuullut valmistelun aikana sekä Tampereen että Pirkkalan kokemuksia ja työsti omaa mallliaan mm. valtuustoseminaarissa viime huhtikuussa Tampereella.

Pormestari tulee johtamaan vaalien jälkeen valittavaa kunnanhallitusta. Kunnanjohtajan virka lakkaa ja tilalle tulee kansliapäällikön nimikkeellä toimiva virkamies, joka johtaa kunnan henkilöstöä ja operatiivista toimintaa.

Mitkä ovat erot nykyjärjestelmän ja uuden pormestarimallin välillä?

Nykyisin käytäntönä on ollut, että kunnanhallituksen johtoon on valittu suurimman valtuustoryhmän esittämä henkilö. Kunnanhallituksen puheenjohtajan ei ole nykyjärjestelmässä tarvinnut olla valtuutettu, vaikka näin toki Tuusulassa viime aikoina asia on ollut. Vanhan kunnallislain aikana eli ennen vuotta 1976 kunnanjohtaja toimi kunnanhallituksen puheenjohtajana. Valta oli keskitetty virkamiehelle, joka johti sekä operatiivista puolta että hoiti näkyvintä poliittista vakanssia.

Joukko pääosin kokoomuslaisia ja keskustalaisia valtuutettuja kirjoitti otsikolla ”Pormestari-intoilu ei ole kuntalaisten etu ” (K-U 6.12.2016) , että ”ammattijohdon tilalle pormestarimallin kannattajat haluavat neljännestusinan (uusi mitta ainakin minulle – on siis kolme – mutta ehkä neljännestusina tuntuu ihmisistä isommalta määrältä – kirj. huom.) hyvin palkattuja "poliittisen prosessin" johtajia, johon toimeen pääsemiseksi riittää paikka seuraavassa valtuustossa ja kollegoiden kannatus. Jokainen suuri valtuustoryhmä saa oman, kuntalaisten rahoilla palkatun agentin kunnantalolle ja kuntalaiset kolmikon, joka johtaa valmistelua ja linjaa kunnan toiminnan suunnat lähidemokraattisin keinoin "lähempänä kuntalaista" liian objektiivisuuden tai pitkäjänteisyyden häiritsemättä. Strateginen johtaminen ja asiantuntemus pannaan syrjään turhina hidasteina olennaisempien asioiden edestä.”

Nimenomaan näin ei asia ole.

Pormestarilta vaaditaan paikka seuraavassa valtuustossa eli hänen pitää saada tehtävään kuntalaisten suora valtuutus. Toinen erittäin kova vaatimus on, että pormestarin pitää saada taakseen valtuuston enemmistö.

Nykyisin tapana on ollut – nimenomaan tapana, jota ei ole kyseenalaistettu, että kunnanhallituksen puheenjohtajuuden saa suurin ryhmä, joka on voinut osoittaa tehtävään haluamansa henkilön. Poliittiseen käytäntöön ei ole kuulunut, että henkilön nimi olisi kyseenalaistettu muiden ryhmien taholta, kuten ei muidenkaan luottamustetäviin valittavien henkilöiden nimiä. Mutta nyt kyseenalaistetaan:

Pormestari voi olla suurimmasta ryhmästä tai yhtä hyvin pienimmästä ryhmästä, jos hän saa taakseen valtuuston enemmistön luottamuksen. Tämä on iso vaatimus. Pormestarin pitää olla henkilö, jonka osaamiseen luotetaan ja joka henkilönä on sellainen, että hän myös sosiaalisilta taidoiltaan pystyy tehtävän hoitamaan. Muodollista tutkintovaatimusta ei ole – ei vaadita ylempää korkeakoulututkintoa tai kunnallistutkintoa kuten kunnanjohtajan virkaan -  mutta ei ole tähän asti ollut vaatimuksena kunnanhallituksen puheenjohtajalla eikä valtuuston puheenjohtajallakaan – silti meillä on ollut silloin tällöin jopa erinomaisia puheenjohtajia.

Pormestarimallissa poliittinen ja operatiivinen johtaminen on erotettu. Kansliapäällikkö hoitaa operatiivisen johtamisen ja pormestari poliittisen johtamisen. Tämä voi olla haaste, jos jompikumpi ei miellä omaa rooliaan oikein.

Pormestari ei siis välttämättä edusta suurinta valtuustoryhmää, mutta hänen pitää nauttia valtuuston enemmistön luottamusta. Hän voi edustaa pientäkin poliittista ryhmää, jos enemmistö katsoo hänet tehtävään sopivaksi, päteväksi ja luottamuksen arvoiseksi. Valtuusto voi hänet myös erottaa kesken kauden, jos luottamus menee. Kunnanjohtajankin on voinut 1990-luvulta lähtien erottaa epäluottamuksen vuoksi, mutta se on vaatinut 2/3 enemmistön.

Pormestari on ennen kaikkea poliittinen päättäjä, joka antaa päätöksille kasvot. Hän on myös verkostojen johtaja ja kuntaorganisaation johtaja. Toki työhön liittyy myös seremoniallisia tehtäviä.

Järjestelmään liittyy myös pormestarisopimus, jossa valtuusto ja pormestari (tai pormestarin taakse ryhmittynyt valtuuston enemmistö) sopivat valtuustokauden tavoitteista. Pormestarisopimus ohjaa päätöksenteon valmistelua eikä pormestari voi ainakaan kovin helposti kävellä valtuuston tahdon ylitse. Ristiriitatilanteessa ylin valta on valtuustolla, joka voi erottaa pormestarin. Näinhän Pirkkalassa on kerran käynyt.

Pormestarisopimus vastaa nykyistä valtuustostrategiaa. Siinä puolueet sopivat talouden raameista, tavoitteista ja keinoista. Siis samaan tapaan kuin valtakunnan hallituksen muodostajat sopivat hallitusohjelmastaan. Iso muutos aiempaan voi olla, että valtuustoon syntyy hallitus-oppositio -asetelma. Näin voi käydä, jos pormestarin valinnassa syntyy kaksi kovasti erimielistä blokkia. Tällainen asetelma ei ole Suomessa kuulunut kunnallishallintoon. Meillä on toimittu suhteellisuusperiaatteen mukaan.

Tampere otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön pormestarimallin kymmenen vuotta sitten. Tampereella on tehty isoja ratkaisuja kaupungin kehittämiseksi kuten keskustatunneli ja pikaraitiotie. Tuusulan politiikkaa on moitittu, ettei päätöksiä kunnan kehittämisestä synny.  ”Se, että päätöksiä vihdoin syntyy, johtuu ainakin pormestarista. Siis siitä, että sellainen kaupungissa ylipäätään on” toteaa Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin (HS 20.11.2016)

Pormestarimalliin siirtyminen on iso poliittisen kulttuurin muutos, mutta samalla askel kohti eurooppalaista käytäntöä. Se ei ole sellaisenaan autuaaksi tekevä ratkaisu, joka poistaisi kaikki ongelmat. Siihen liittyy ilman muuta isoja riskejä, mutta myös isoja mahdollisuuksia tuoda kuntapolitiikan tekoa lähemmäksi tavallisia kuntalaisia hetkellä, jolloin suomalaisessa kunnallishallinnossa ollaan joka tapauksessa historiallisten muutosten edessä.