Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800
Vaalit täyttä vauhtia käynnissäLauantai 5.4.2025 klo 20.26 - Aarno Järvinen Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys on noin puolivälissä tätä kirjoittaessani ja varsinainen vaalipäivä on viikon kuluttua sunnuntaina eli 13.4.2025. Suomessa äänestetään nyt toista kertaa kaksissa vaaleissa samalla kertaa. Äänestimme, Eila ja minä, tällä kertaa ennakkoon Ikaalisissa kauppakeskus Kompissa kauppamatkalla kuten varmaan aika moni muukin suomalainen. Ennakkoäänestyspaikka oli sopivasti ruokakauppaa vastapäätä ja äänestys sujui hyvin joustavasti kahdellakin lipulla. Ruuhkaa ei ollut, mutta emme sentään olleet ainoat äänestäjät sillä hetkellä. Olen ehdolla tällä kertaa vain kuntavaaleissa numerolla 188. En katsonut aiheelliseksi lähteä aluevaaleihin, vaikka viime kerralla sainkin aluevaaleissa kaikkien aikojen parhaan äänisaaliini. Selvisin silloin yhdeksännelle varasijalle, jonka ansiosta olen ollut muistaakseni kolme kertaa aluevaltuuston kokouksessa. Toki sen lisäksi olen ollut sote-jaoston eli yksilöasiain jaoston jäsen, joka käsittelee ensimmäisenä valitusasteena valituksia, joita ihmiset ovat tehneet Keusoten virkamiesten päätöksistä hyvinkin monenlaisista asioista. Miksi en lähtenyt enää ehdolle aluevaaleihin? Pääsyy on, että minun kokemukseni mukaan aluevaltuustolla ei ole todellista päätösvaltaa. Päätösvaltahan on todellisuudessa valtiovarainministeriöllä. Asia ei ole tietysti ihan näin yksioikoinen, mutta siitä tarkemmin jossain myöhemmässä kirjoituksessa. Nyt kaikki kansalaiset käyttämään äänioikeuttaan joko ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä. Jokaisella äänellä on merkitystä! |