Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800
Jokelan asema suljetaan?Keskiviikko 29.12.2010 klo 23.16 - Aarno Järvinen Aikataulujen pettämiseen ja junien peruuttamiseen on vuosien varrella totuttu. Vaikka lippuautomaatin ilmestyminen Jokelan asemalle enteili jotain olevan tulossa, tieto päätöksestä sulkea Jokelan asema ja lopettaa lipunmyynti tuli kuitenkin yllätyksenä. Olihan VR luvannut, ettei lippuautomaatin tulo mitenkään ennakoi muutoksia aseman toiminnassa.
Kun sain käsiini VR:n sisäisen tiedotteen"Yhteistoimintaneuvottelut lipunmyynnin muutoksista käynnistyivät matkustajaliikenteessä", oli päätökset asiassa jo käytännössä tehty. Tiedotteessahan kerrottiin, että VR-Yhtymän matkustajaliikennedivisioonan ja Rautatievirkamiesliiton yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät 2.12.2010. Neuvottelujen aiheena olivat uusien toimintamallien ja järjestelmien vaikutukset lipunmyyntihenkilöstön ja heidän esimiestensä työtehtäviin. Nykyiset toimenkuvat ja tehtävät yhtenäistetään ja uudistetaan. Kansainvälisten lippujen myynnin ja yritysmyynnin on suunniteltu keskittyvän jatkossa Helsinkiin. Samoissa neuvotteluissa käsiteltiin myös myynniltään pienten asemien Iisalmen, Pietarsaaren, Kemijärven ja JOKELAN mahdollinen sulkeminen. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jokelan asema, VR |
Budjettivaltuustoa odotellessaKeskiviikko 10.11.2010 klo 22.53 - Aarno Järvinen Tuusulan valtuusto kokoontuu maanantaina 15.11. päättämään ensi vuoden budjetista ja siihen liittyen myös ensi vuoden veroprosentista ja kiinteistöveroista. Vaikka tämänvuotinen budjettiesitys syntyikin kunnanhallituksessa vähemmällä vaivalla ja vähemmillä äänestyksillä kuin vuosi sitten, ei se tarkoita, että budjetinteko olisi ollut ongelmatonta ja budjetti erinomaisen hyvä. Olen ristinyt tämän budjetin ongelmiensiirtobudjetiksi. Miksi niin? Siksi, että nyt olisi ollut mahdollisuus korjata viime vuoden paniikkijarrutuksen omaisten säästöjen yhteydessä tehtyjä mokia. Näin on toki osin tehtykin esim. sosiaali- ja terveyspuolella jo budjettivalmistelussa siirtämällä toimialan sisällä määrärahoja mm. koti- ja laitoshoidon isompien aukkojen paikkaamiseen ja eräin osin näin tapahtui myös kunnanhallituksen käsittelyssä. Mutta ongelmia jäi vielä jäljelle. Jäi edelleenkin tietoista alibudjetointia, jota joudumme taas ensi vuonna lisäbudjetilla korjaamaan ja teknisellä puolella myöhempinä vuosina kalliiksi käyvä korjausvelka kasvaa entisestään.
Olisi voitu tehdä enemmän ongelmien tasaamiseksi, mutta yhtenä esteenä oli tiukka raamibudjetointi, joka ei sovi tämänhetkiseen tilanteeseen, jossa elämme väestörakenteen varsin voimakasta muutoskautta väestönkasvun jäätyä paljon toivottua pienemmäksi. Ikäihmisten määrä nousee Tuusulassakin lähivuosina, mutta kouluikäisten määrä kääntyvät mieluummin laskusuuntaan. Raamibudjetointi ei näitä muutoksia ota mitenkään huomioon. Ja budjettiohjattu palvelutuotanto ei automaattisesti ole kustannustehokasta. Pienennetty budjettiraami ei mitenkään tarkoita sitä, että toiminnan tehokkuus paranisi. Ns nollabudjetointikin voisi olla tilanteessa parempi budjetointitekniikka. |
Kuntalaisilta kiinnostiMaanantai 25.10.2010 klo 23.11 - Aarno Järvinen Kunnanvaltuuston puheenjohtajisto järjesti pitkästä aikaa Jokelassa kuntalaisillan, joka pidettiin keskiviikkona 20.10. Koulukeskuksen auditoriossa. Paikalla oli varsin runsaasti jokelalaisia kuulemassa kunnanjohtajan ajankohtaiskatsausta. Sen perään kuultiin sosiaali- ja terveyspuolen Kysymyksiä ja kommentteja tuli mm päihdehuollosta ja omaishoidon tuesta, mutta suurin innostus terveyspuolen kysymyksiin taisi mennä jo ennen Karpansalon (Kuva: Uutta Jokelaa, Asemanraitti) ääneen pääsyä valtuuston puheenjohtaja Merja Kuusiston kerrottua, että kunnanhallitus päätti 18.10. äänestyksen jälkeen esittää valtuustolle lisämäärärahaa Jokelan ja Kellokosken terveysasemien kesäaukiolon turvaamiseksi ensi kesälle. Sanatarkasti tuo kunnanhallituksen päätös kuului seuraavasti: ” Aarno Järvinen esitti Päivö Kuusiston, Tapio Tammilehdon, Salme Nepposen ja Ritva Hyypijevin kannattamana, että kohtaan Terveyspalvelut lisätään 70 000 euron varaus Jokelan ja Kellokosken sosiaali- ja terveysasemien kesäaukioloaikojen turvaamiseksi tai että palvelut järjestetään muulla tavoin.” Tämä esitys kunnanhallituksessa hyväksyttiin äänin 6-3, 2 tyhjää. Merja vielä lupasi, että eiköhän tuo päätös pidä myös valtuustossa ja vakuutin omalta osaltani olevani sitoutunut siihen myös valtuutettuna. |
Jokela kehittyy hyvin - ja huonostiKeskiviikko 6.10.2010 klo 19.30 - Aarno Järvinen Jokelan keskustan rakentaminen etenee, kun uuden kerrostalon, Puistokuja Kuva: Tähän monttuun nousee Puistokuja 3 palvelut, oiva lounasruokapaikka Café Luumu, Parturi-Kampaamo Pilke ja uusi kukkakauppa ovat osaltaan parantamassa Jokelan ydinkeskustan palveluita. Aivan yhtä hyvin ei mene työpaikkarakentamisen osalta. Jokelan Läntisellä teollisuusalueella Ridasjärventien varressa on toki tapahtunut ja tapahtumassa paljon myönteistä. Tapio Tammilehdon edustavaan kiinteistöön on valmistumassa keskustasta muuttaneen Invicen lahjatavarakaupan tilat ja ravintola. Työpaikkarakentamista, joka varmasti kestää kriittisenkin tarkastelun ja antaa satunnaisellekin kulkijalle myönteisen kuvan Jokelaa lähestyttäessä. Mutta kaikki ei tuolla alueella ole yhtä hyvin. Alueella on toki muitakin hyvin ja huolella rakennettuja edustavia yritystiloja, mutta siellä on myös useita tontteja, joissa rakentaminen on syystä tai toisesta jo ilmeisesti vuosia sitten jäänyt kesken ja ainakin muutamaa tontti olisi kuvaavampi kutsua kaatopaikaksi kuin työpaikkatontiksi. Edustava ei myöskään ole aivan Kuva: Työpaikkatontti vai kaatopaikka? |
Budjetin kynnykselläMaanantai 4.10.2010 - Aarno Järvinen Tuusulan kunnan vuoden 2011 budjetin käsittely käynnistyi perjantaina kunnantalon valtuustosalissa pidetyllä valtuustoseminaarilla, jossa kunnanjohtaja perinteisesti esitteli oman budjettiehdotuksena ja Seminaariksi ei perjantaipäivän istuntoa oikein kehtaisi nimittää. Esittelytilaisuus olisi oikeampi nimi, sillä kyse oli virkamiesten suorittamasta budjetin esittelystä. Kysymyksiä toki saattoi esittää, mutta varsinaista keskustelua ei käyty. Lopuksi oli varattu aika ryhmäpuheenvuoroille, jotka jäivät kovin pinnallisiksi, koska aineisto saatiin vasta perjantai-aamuna eikä ryhmillä ollut mahdollisuutta pitää omia palavereitaan. Miksi näin. No säästösyistä tietenkin. Ennen tätä nykyistä säästövimmaa budjettiseminaarit olivat kaksipäiväisiä ja pidettiin joissain sellaisen matkan päässä, että valtuutetut eivät ”päässeet karkuun”, vaan virkamiesesittelyjen lisäksi tehtiin ryhmätöitä ja käytiin keskusteluja ja ryhmillä oli mahdollisuus myös omiin palavereihin. Näin syntyi yhteistä linjausta asioista. Viime valtuustokaudella tehtyjen johtosääntömuutosten seurauksena budjettiesitys on kaiken lisäksi niin vaikealukuinen, että tavallinen valtuutettu ei saa siitä mitään selvää eikä esityksen perusteella tiedä, mistä itse asiassa päättää. |
Teiden rakentamista pitää edistää - ei hidastaaKeskiviikko 29.9.2010 - Aarno Järvinen Hyrylän itäinen ohikulkutie eli maantie 145 välillä Mäyräkorpi-Kirkonkylä herättää voimakkaita tunteita jo ennenkuin tietä on päästy kunnolla suunnittelemaan rakentamisesta puhumattakaan. Asiaan on otettu moneen otteeseen kantaa niin lautakunnissa kuin kunnanhallituksessakin. Tai erityisesti siihen, tehdäänkö tiestä ns yksiajoratainen vai kaksiajoratainen. Kaksiajorataisen tien vastustajien pahin pelko tuntuu olevan, että kaksiajorataisuus samalla merkitsisi Järvenpääntien nelikaistaistamista. Meidän kaksiajorataisen kannattajien mielestä näin ei suinkaan käy, mutta olisi järjetöntä suunnitella nyt tie, jonka jo alun alkaen tietää välityskyvyltään riittämättömäksi ja jonka korjaaminen jälkeenpäin, kun tarve siihen realisoituu, on käytännössä mahdotonta. Asiaan voi tarkemmin perehtyä kunnan nettisivuilla vaikkapa lukemalla kunnanhallituksen päätöksiä asiasta. Mutta aivan pähkinäkuoressa tämänhetkisestä vaiheesta: Tuusulan kunnanhallitus päätti 19.4.2010 äänin 6-4 yhden kunnanhallituksen jäsenen äänestäessä tyhjää valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen Liikenneviraston 12.2.2010 hyväksymästä yleissuunnitelmasta kyseisestä tienpätkästä. Enemmistön päätöksen mukaan yleissuunnitelmaa tulisi muuttaa niin, että uusi tieosuus on yksiajoratainen ja nopeustavoite on enimmillään 60 km/h. Asian esittelijän eli kunnanjohtajan ja meidän vähemmistöön jääneiden kunnanhallituksen jäsenten mielestä Tuusulan olisi pitänyt tyytyä Liikenneviraston päätökseen, joka tältä osin olisi tarkoittanut uuden tieosuuden suunnittelua kaksiajorataiseksi, nopeustavoite 80 km/h, mutta sen rakentamista ensi vaiheessa yksiajorataisena. |
Kulttuurifriikki elää pitkäänPerjantai 24.9.2010 klo 20.27 - Aarno Järvinen Näin otsikoi Helsingin Sanomat koko sivun juttunsa, joka kertoi 83-vuotiaan Anneli Munckin täynnä tapahtumia olevasta viikosta. Jutun alaotsikkona oli ”Harrastaminen tuo iloa ja keskimäärin kolme elinvuotta lisää” Mutta jutun ydin ei ollut siinä, missä kaikessa Anneli Munck ehtii viikon aikana olla mukana vaan, että kulttuurin harrastaminen on hyväksi ihmiselle. Se lisää hyvinvoinnin tuntemuksia, edistää terveyttä ja estää dementoitumista. Kuva: Jokelan Eläkkeensaajien juhlat: pieni liikunta virkistää kulttuurin Ja jutussa myös kerrotaan miksi. Lehden mukaan kulttuurin ja terveyden yhteyksiä on tutkittu 1950-luvulta lähtien. ”Mozartin sävellysten kuuntelu lisäsi koehenkilöillä aivojen oikean frontaalialueen ja vasemman temporoparietaalialueen yhteistoimintaa. Se puolestaan paransi tilaan ja aikaan liittyvää päättelykykyä. Musiikin kuuntelu myös edistää aivoinfarktista toipumista.” Lehden mukaan puolestaan vähävirikkeinen ja eristynyt elämäntapa näkyy kromosomien päissä olevissa telomeereissä yhtä lailla kuin juopottelu, tupakointi ja vyötärölihavuus. ”Mitä nopeammin kromosomin vapaita päitä suojaavat telomeerit lyhenevät, sitä vähemmän soluilla on elinaikaa jäljellä.” |
Kyläkoulut ovat arvo sinänsäLauantai 18.9.2010 klo 23.52 - Aarno Järvinen Viime valtuustossa käsiteltiin peräti kolme Linjamäen koulua koskenutta aloitetta. Vastauksena näihin kaikkiin kolmeen valtuusto hyväksyi selkeän linjauksen, että kyläkouluverkko säilytetään edelleen tälläkin valtuustokaudella eikä sen muuttamista edes suunnitella ja että Linjamäen koulun toiminta jatkuu ennallaan. Kyläkoulut ovat olleet viime vuosina kuntien säästötalkoissa erityisenä maalitauluna. Kouluja on lakkautettu erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta myös täällä etelässä. Oppilaat kuljetetaan takseilla tai busseilla keskustan isoihin kouluihin ehkä kymmenien kilometrien päähän. Näissä ratkaisuissa en ole havainnut puhuttavat hiilidioksidipäästöistä tai ilmansuojelusta. Koulurakennukset on sitten myyty asunnoiksi, kesähuviloiksi, pienyrittäjille työtiloiksi tai parhaimmillaan kylätaloiksi. Mutta säästösyistä lakkautetuista kouluista säästöt ovat tainneet useimmassa tapauksessa jäädä kuvitteluksi, ellei lakkauttamisen syynä ole ollut aidosti oppilasmäärän pienentyminen todella alhaiseksi. Opetuksellinen ja kasvatuksellinen puoli on saanut jäädä todellisten tai kuviteltujen eurojen varjoon. |
Tulossa pitkä iltaSunnuntai 5.9.2010 klo 23.30 - Aarno Järvinen Tuusulan kunnanvaltuusto kokoontuu syyskauden ensimmäiseen kokoukseen maanantaina 6.9.2010 klo 18 Tuusulan kunnantalolla. Listalla on merkittäviä asioita mm maanvaihto kunnan ja Sjöblomien/Seepsula Oy:n kanssa, Kiljavan sairaalan jatkosta päättäminen sekä lausuntojen antaminen Uudenmaan maakuntaohjelmasta 2011-2014 ja rakennemalleista 2035. Odotettavissa on pitkä ilta ja kiivaita keskusteluja. Listalla olevista asioista ainakin maanvaihto Sjöblomien/Seepsulan kanssa tulee herättämään kiivasta keskustelua. Tupulaiset vastustavat vaihtoa kiivaasti, joten äänestykseen päästään, vaikka kokoomus, kepulaiset ja demarit lienevät yksimielisesti vaihdon takana. Pikkuryhmistä ainakin vihreillä ja vasemmistoliitolla on vaihtoon epäileviä ajatuksia, muista en osaa sanoa. |
Jääsaukkoa ja maanvaihtoaTiistai 31.8.2010 klo 23.44 - Aarno Järvinen Vauhdikkaasti käynnistyneen Tuusulan poliittisen syksyn yksi kiinnostava aihe on ollut Sjöblomien ja Seepsula Oy:n kanssa valmisteltu maanvaihtosopimus. Asia oli alkujaan tarkoitus saada valtuuston käsittelyyn jo kesäkuussa, mutta se vedettiin keskeneräisenä pois valtuuston listalta ja kunnanhallitus asetti uudeksi tavoiteajaksi 6.9. pidettävän valtuuston kokouksen, jonne asia nyt näyttääkin ehtivän. Tässä välillä vaan on tapahtunut yhtä sun toista. Itse paketti on elänyt muodoltaan, mutta mielenkiintoisin tapahtuma oli Kulomäen tien varressa olevan Itellalta peruuntuneen tontin varaaminen Jääsaukko Oy:lle elokuussa kunnanjohtajan tekemällä aiesopimuksella, josta sopimuksesta ainakin itse sain lukea lehdestä. Osa tuota tonttia kuului nimittäin neuvottelun alaiseen maanvaihtopakettiin. Tästä syntyi varsin kiivas keskustelu kunnanhallituksessa, jonka seurauksena minuakin syytettiin Keski-Uusimaan yleisönosastokirjoituksessa siitä, että olisin vastustanut Jääsaukko Oy:n tuloa Tuusulaan ja ko tontille ja siten aiheuttanut vahinkoa kuntalaisille estämällä kuntaa saamasta kassaansa niin perin tarpeellisia riihikuivia tontimyyntirahoja. Maanvaihdossahan ei rahaa vaihdeta, ainoastaan maita päikseen keskenään. |
HellettäTorstai 29.7.2010 - Aarno Järvinen Tänään on ollut hellekesän kuumin päivä tähän asti. Viileämpää on luvassa, joten tämä jääneekin kuumimmaksi päiväksi ainakin tällä erää. Tosin aivan Suomen ennätyslukuihin ei täällä Ikaalisissa ole ylletty ja tukaluutta on lievittänyt ajoin reipaskin tuuli ja pilvet. Kunnallispolitiikkaa ei liiemmälti ole tullut nyt heinäkuun helteillä ajatelluksi. Tänään piti sen verran palata "todellisuuteen", että katsoin läpi elokuun toisen päivän eli ensi maanantain kunnanhallituksen listan. Äänestyksiä taitaa olla tulossa heti syyskauden aluksi. Siitä tarkemmin ensi viikolla. Keski-Uusimaa, joka meille viikonloppuja ja maanantaita lukuunottamatta tulee tänne maalle samana päivänä, on pysytellyt enemmänkin "kesäjutuissa" ja vakavampaa poliittista kirjoittelua tai uutisiointia Tuusulan asioista ei juurikaan ole ollut. Viikonlopun lehdet tulevat tänne siis maanantaina ja maanantain lehti tiistaina, joten kohtuudella pysyy oman kylän tapahtumissa mukana, jos lehti niistä kirjoittaa.
|
Sata-Hämettä ja vanhoja kirjojaSunnuntai 4.7.2010 - Aarno Järvinen Kunnon kesän käynnistykseen on jo useita vuosia kuulunut kaksi asiaa: Sata-Häme soi -juhlat kesäkotikaupungissamme Ikaalisissa ja Vanhan kirjallisuuden päivät Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa. Näin oli laita tänäkin vuonna. Sata-Häme soi -juhlat päättyivät tänään perinteiseen päätösjuhlaan, jota edelsivät kansanlaulukirkko ja kirkkokahvit. Jumalanpalveluksessa perinteiset virret oli korvattu tutuilla kansanlauluilla, jotka Anna-Mari Kaskinen oli sanoittanut uudelleen Kuva: Kiinan Haiyu Liu hengelliseen asuun. Pääjuhlassa esiintyi kultaisen harmonikan voittaja Viivi Maria Saarenkylä, Primus Ikaalinen kilpailussa mukana ollut kiinalainen Haiyu Liu, Accordio Brio Moldovasta ja Ikaalisten saksalaisen ystävyyskunnan soittajat. Pääpuhujana juhlassa oli eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo. Kuva: Kultaisen Harmonikan voittaja Viivi Maria Saarenkylä Kuusipäiväinen festivaali järjestettiin nyt 38. kerran ja se on saavuttanut maailmanlaajuista näkyvyyttä harmonikkamusiikin merkittävänä tapahtumana. Tällä kertaa juhlia seurasi ennätysyleisö, noin 39 600 osallistujaa kaikissa tapahtumissa yhteensä. Televisioidut pääkonsertit olivat loppuunmyytyjä ja olipa paikalla brasilialainen tv-ryhmäkin. En muista, montako kertaa olen itse juhlilla käynyt, aika monta kuitenkin. |
Politiikka ja lääkärit kesälaitumilleTorstai 1.7.2010 klo 23.29 - Aarno Järvinen
Kuva: Jokelan terveysasema on suljettuna koko heinäkuun |
Ura Tradekassa alkoiSunnuntai 2.5.2010 - Aarno Järvinen Osuuskunta Tradeka-yhtymän uusi edustajisto aloitti työskentelynsä 28.4.2010 Rantasipi Airport Congress Centerissä pidetyllä kokouksella. Myös kaikki edustajiston varajäsenet oli kutsuttu mukaan seuraamaan kokousta. Uutena varajäsenä tietysti halusin käyttää tilaisuutta hyväkseni tutustuakseni paremmin Tradekan toimintaan ja edustajiston jäseniin. Kokous oli itse asiassa kolmivaiheinen. Ensin pidettiin piirikokoukset, sitten puolueryhmien kokoukset ja vasta sitten varsinainen edustajiston kokous. Kokouksen jälkeen nautittiin vielä illallinen, jonka yhteydessä jaettiin joukko huomionosoituksia ja jaettiin tukea usealle yleishyödylliselle yhteisölle. Kokousrupeamasta muodostuikin kaikkineen noin viisituntinen istunto ja illallinen siihen päälle. Vaikka olin ensimmäistä kertaa mukana Tradekan kokouksessa, oli todella mukava tavata lukuisia aivan muista yhteyksistä tuttuja henkilöitä myös täällä. |
Markkinameininkiä JokelassaMaanantai 19.4.2010 klo 23.34 - Aarno Järvinen Jokelan perinteiset kevätmarkkinat pidettiin lauantaina 17.4.2010 Itse olin tällä kertaa Jokelan Eläkkeensaajien teltalla "houkuttelemassa" eläkeläisiä ja eläkkeelle jäämässä olevia yhdistyksen jäseneksi Eläkkeensaajien Keskusliiton EKL:n jäsenhankintakampanjan "Harmaat Pantterit" merkeissä. Lisäksi Eläkkeensaajien käsityökerholaiset myivät kerholaisten upeita työn tuloksia. Kovin suurta uusien jäsenten ryntäystä ei paikalla ollut, kuitenkin muutama asiasta kiinnostunut, joille ehkä syttyi ajatus myös jäseneksi liittymiseen. Käsityöt sen sijaan kävivät hyvin kaupaksi, joten turhaan ei paikalla oltu. |
Saatko Sinä ottaa itse ruokasi ja syödä oikealta lautaselta?Tiistai 23.3.2010 klo 0.05 - Aarno Järvinen Useimmat meistä saavat itse ottaa ruokansa ja jopa valita, mitä päivittäin syövät, syödä ihan normaalilta lautaselta ja vielä monasti lämmintä ruokaa. Kun ikää tulee riittävän paljon ja kunto heikkenee, tällainenkaan asia ei enää ole itsestäänselvyys. Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd) kirjoitti Helsingin Sanomissa 27.1.2010: ”Ikäihmisten kotiateriapalvelun julkisuuskuva on heikko. Monille vanhuksille ruokahetki on päivän odotetuin tapahtuma. Se rytmittää ajankulua ja luo vaihtelua elämään. Hyvä ruoka, sen tarjolle asettaminen ja tuoksu sekä seura vaikuttavat ruokailun nautittavuuteen ja ruokahaluun.” |
Keltainen Keskari, muttei mikään Totuuden TorviTiistai 9.3.2010 - Aarno Järvinen
Kyseinen Keltaisen Keskarin juttu oli otsikoitu ”Joukkopako Kiljavan sairaalan hallituksesta”. Ainoa asia, mikä jutussa taitaa pitää paikkansa, on maininta sairaalayhtiön tappiollisuudesta ja että jutussa mainitut henkilöt ovat todellakin eronneet kesken kauden sairaalan hallituksesta. Tosin kukin eri syystä. Lisäksi hallituksesta on kesken kauden eronnut järvenpääläinen yrittäjä Ismo Nöjd (kok). Häntä jutussa ei muistettu. |
Älä sairastu! Terveyskeskukset kiinni heinäkuun.Sunnuntai 7.3.2010 klo 12.07 - Aarno Järvinen Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kokouksessaan 10.2.2010, Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti jo viime vuonna vastaavanlaisesta kesäsulusta Jokelan terveysaseman osalta, mutta kunnanhallitus käytti ns. otto-oikeuttaan ja kumosi tuolloin päätöksen. Kellokosken terveysaseman sulkemista ei vuosi sitten esitetty, koska Kellokosken palveluja käyttävät myös ohkolalaiset Mäntsälän puolelta, eikä Mäntsälän kanssa asiasta oltu sovittu. Tuolloin perusteluna olivat puhtaasti säästösyyt ja syntyväksi säästöksi arvioitiin n 60.000 €. |
Nuorille duuniaMaanantai 8.2.2010 klo 23.16 - Aarno Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriön uusimman työllisyyskatsauksen mukaan joulukuun lopussa oli alle 25 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita 37 200 (20,2 %), mikä on 11.400 (7,8 %) enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Nuorten työttömyys nousi marraskuusta 4400:lla. Alle 20 -vuotiaita oli työttöminä 9400. Yleiseen työttömyyteen verrattuna nuorten työttömyysprosentti on noin 2,5 -kertainen. Vaikka työttömyys ei ole yleisesti ottaen noussut aivan pahimpien pelkojen mukaisesti, nuorisotyöttömyys on kasvanut erittäin voimakkaasti ja erityisesti nuorten miesten työllisyystilanne on vaikea. Tätä taustaa vasten nuorten vaikean työllisyystilanteen edes vähäiseksi helpottamiseksi sos.dem valtuustoryhmä teki viime valtuuston kokouksessa aloitteen, että Tuusulan kunta lisää vuodelle 2010 nuorten kesätyöllistämiseen varattuja määrärahoja 25.000 eurolla. Kunnanvirasto toimi kerrankin ripeästi ja vastaus 1.2.2010 jätettyyn aloitteeseen oli listalla jo ensimmäisessä mahdollisessa kunnanhallituksen kokouksessa eli 8.2.2010. Näin ripeää aloitteisiin vastaamista ei ole juurikaan nähty. Yleensä vastausta saa odottaa vähintäänkin kuukausia ellei peräti vuosia. Mutta mikä olikaan esitys! ”… voidaan todeta, että kunnan kesätyöllistämisen tuki ja kesätyöpaikkojen tarjonta ovat vakiintuneella ja kohtuullisen hyvällä tasolla myös kesällä 2010. Tämän vuoksi kunnanhallitukselle ei esitetä aloitteen mukaista 25 000 euron määrärahalisäystä.” |
Valtuusto aloitti uuden vuodenKeskiviikko 3.2.2010 klo 22.52 - Aarno Järvinen Tuusulan valtuusto aloitti vuoden 2010 kokoustaipaleensa helmikuun ensimmäisenä alle tunnin kokouksella, jossa oli varsin tärkeitä asioita, mutta ne päätettiin suuren yksimielisyyden vallitessa. Keskustelua ei kokouksessa juurikaan käyty muutamaa puheenvuoroa lukuun ottamatta. Etukäteen kiinnostavin asia oli ilman muuta uuden kunnanhallituksen puheenjohtajan valinta. Puheenjohtajan paikkahan tuli ennenaikaisesti auki, kun Helsingin hallinto-oikeuden vaalikelvottomaksi toteama Juhani Sjöblom viime vuoden lopulla pyysi eroa. Keski-Uusimaa oli spekuloinut valinnalla tarjoten mahdollisiksi puheenjohtajakandidaateiksi Sanna Kervistä ja Lauri Untamoa. Itse valinnassa ei kuitenkaan yllätyksiä nähty, vaan Kokoomus esitti puheenjohtajaksi jo edellisellä kaudella puheenjohtajana toiminutta Janne Leivoa aivan ennakkotietojen ja odotusten mukaisesti. Nyt odotellaan seuraavaa näytöstä eli Juhani Sjöblomin valintaa valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi Janne Leivolta vapautuneelle paikalle. Näin herrat vain vaihtaisivat tuoleja kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Sjöblom istuisi siis tämän ratkaisun jälkeen edelleen hallituksen kokouksissa, mutta ei olisi enää jäävi. Janne Leivon jääviydestä kirjoitin edellisessä blogissani. |