Yhteystiedot

Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800

Uutiset

8.7.2025Kiitokset 134 äänestä!Lue lisää »16.3.2025Olen ehdolla Tuusulan kunnanvaltuustoon - numeroni on 188Lue lisää »7.5.2024Iso kiitos 133 äänestä HOK-Elannon vaaleissa!Lue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mitä jäikään ensimmäisestä valtuustovuodesta käteen?

Maanantai 25.1.2010 klo 23.22 - Aarno Järvinen

lumiset_koivutTammikuu on pitkällä ja nelivuotisen valtuustotaipaleen ensimmäinen neljännes on takana. Alkaneen "toisen kvartaalin" ensimmäinen valtuuston kokous on 1. helmikuuta. On siis korkea aika tehdä ”ensimmäisen kvartaalin” välitilinpäätös.

Olen ollut edellisen kerran valtuutettuna 1990-luvulla ja nyt siis ”uusvanhana” valtuutettuna ihmetellyt ensimmäisen vuoden ajan päätöksentekoa. Valtuusto on edelleenkin kunnan korkein päätöksentekoelin, mutta tuntuu kuin yksittäisen valtuutetun mahdollisuus oikeasti vaikuttaa asioihin tai yleensä saada päätösten todellisista vaikutuksista selvää, on entisestään vähentynyt. Tämä koskee siis valtuutettuja. Itse olen vaalien jälkeen tehdyn sopimuksen mukaisesti kolme vuotta kunnanhallituksessa ja siksi ”etuoikeutetussa” asemassa eli vaikutusmahdollisuudet ovat teoriassa ja toki myös käytännössä isommat. 

Lue lisää »

1 kommentti .

Valtuustovuoden lyhyt yhteenveto

Maanantai 28.12.2009 klo 22.23 - Aarno Järvinen

Tämän vaalikauden ensimmäinen vuosi on ohi. On aika tehdä lyhytJokelan_joulukatu yhteenveto  valtuuston aikaansaannoksista. Valtuustokausihan alkoi erilaisissa merkeissä kuin mihin oli valmistauduttu siinä vaiheessa, kun ehdokkaita vaaleihin asetettiin. Taloustaantuma alkoi vaikuttaa viime vuoden lopulla, mutta vanha valtuusto teki tämän vuoden talousarvion vielä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä siinä vaiheessa kohtuudella voinut olettaakaan vanhalta valtuustolta näkemystä siitä, mitä tämän vuoden puolella tulisi tapahtumaan. 

Valtuustokausi alkoi tammikuun lopulla uuden valtuuston järjestäytymiskokouksella, jossa tehtiin keskeiset valinnat, kunnanhallitus, lautakunnat ja edustajat eri ylikunnallisiin elimiin. Neuvottelut ryhmien välillä olivat vaikeat, mutta sopimukseen kuitenkin päästiin, eikä valinnoista tarvinnut lähteä paikka paikalta äänestämään. TuPu sen sijaan äänestytti ensimmäistä valtuustoa siitä, onko Juhani Sjöblom vaalikelvoton kunnanhallituksen puheenjohtajaksi, koska tulisi runsaiden maaomistustensa vuoksi olemaan usein jäävi. Valtuuston enemmistö piti Sjöblomia vaalikelpoisena, mutta TuPu teki asiasta valituksen. Hallinto-oikeuden päätös saatiin juuri sopivasti jouluksi. Hallinto-oikeus piti Sjöblomia vaalikelvottomana ja hän ilmoittikin saman tien eroavansa kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävästä ja valittavansa päätöksestä Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen. Eli juttu jatkuu, mutta toinen valtuustovuosi alkaa uuden kunnanhallituksen puheenjohtajan vaalilla.

Lue lisää »

1 kommentti .

Vuoden teko -tunnustus koti- ja laitoshoidolle

Keskiviikko 16.12.2009 klo 23.00 - Aarno Järvinen

Ester_MatildaTuusulan sosiaali- ja terveystoimiala palkitsi itse itsensä eli koti- ja laitoshoidon "Vuoden teosta". Vuoden alussa yhdistettiin sosiaali- ja terveystoimi yhdeksi toimialaksi, jolloin syntyi myös uusi koti- ja laitoshoidon tulosalue. Koti- ja laitoshoito vastaa tuusulalaisten vanhusten ja vammaisten kotiin tuotettavista palveluista ja laitoshoidosta. On toki totta, että koti- ja laitoshoito on vuoden aikana käynyt läpi isoja muutoksia ja esimiehet ja työntekijät ovat joutuneet tekemään paljon hommia haasteellisessa muutostilanteessa. Mutta ei kaikki ihan niin auvoisesti ole mennyt mitä kunnan virallisessa tiedotteessa annetaan ymmärtää.

Vuoden alussa toteutetun sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisen myötä uuteen koti- ja laitoshoitoon yhdistettiin aikaisemmin toisaalta sosiaalitoimessa ja toisaalta terveystoimessa olleet terveyskeskussairaala-, vanhusten ja vammaisten palvelut. Aiemminkin yhteistyön olisi toki pitänyt toimia saumattomasti. Näin vaan ei todellisuudessa ollut, koska organisaatioraja on aina hankala ylittää. Siinä mielessä organisaatiomuutos oli välttämätön resurssien järkevän käytön kannalta.

Lue lisää »

1 kommentti .

Montturock varasti shown

Perjantai 4.12.2009 klo 23.47 - Aarno Järvinen

Tuusulan valtuuston budjettikokouksen pääroolin varasti Montturockin 37.000 euroa, jonka käytöstä Tupu vaatii selvitystä. Toki on tärkeää, että niin Montturockin kuin muidenkin kunnan rahoittamien ja toteuttamien tapahtumien raha-asiat on hoidettu asianmukaisesti ja sääntöjä noudattaen, mutta valtuustossa pitkää iltaa istuttaessa tuntuivat muut, kuitenkin tärkeämmät asiat menevän paljon pienemmällä kohulla.  ”Santtu” Ahlgrenin valtuustoesiintymistä oli toki ihan hauska seurata. Lupasin käydä ensi kesän Montturockissa, koska en ole siellä koskaan aiemmin käynyt. Toki näin kovan keskustelun herättänyt tapahtuma kannattaa edes kerran kokea.

Tuusula hyväksyi itselleen hyväosaisten budjetin, jossa säästötalkoisiin osallistuvat vanhat ja sairaat, jossain määrin lapset. Budjetti on palveluita heikentävä, ei niitä parantava. Uusia palveluavauksia ei ole mukana – mutta ei niitä tässä tilanteessa ole paikallaan ollakaan. Budjettiin on sisäänrakennettu ylityspommi, koska demarien esityksiä selkeiden alibudjetointien korjaamisesta ei otettu kuuleviin korviin. Valtuusto joutuu taas ensi vuonna, kuten niin monena vuonna aiemminkin hyväksymään lisämäärärahoja moneen kohtaan, erityisesti sosiaali- ja terveystoimen menoihin ja niistä varmasti eniten taas kerran HUSin maksuosuuksiin erikoissairaanhoidosta.

Lue lisää »

1 kommentti .

Oikeita ja vääriä lääkkeitä

Sunnuntai 15.11.2009 klo 13.57 - Aarno Järvinen

Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu tuomitsi kolumnissaan (Keski-Uusimaa 2.11.2009) kansanedustajien esittämät tuloveroprosentin korotukset ja ekonomistien kehotukset kulutukseen, investointeihin ja velan ottoon kaikki vääriksi lääkkeiksi nykyisessä talousahdingossa. Joensivun oikea lääke tuntuu olevan kunnallisten palveluiden alasajo, koska hän ei usko meillä olevan varaa ”nykyisen kaltaiseen kunnalliseen palvelupakettiin hyöstettyinä subjektiivisilla oikeuksilla ja hoitotakuilla”.

 

Olen eri mieltä.  Olen kuitenkin samaa mieltä, että kuntatalouden perusongelma on nykyiseen tulovirtaan nähden liian raskas kustannustaakka, joka aiheutuu kunnille valtion puolelta asetetuista velvoitteista.

Tästä huolimatta ei ole järkevää kuntatalouden hoitoa ns. alibudjetoida pakollisia menoja, jotta veroprosenttia ei tarvitsisi nostaa tai budjettiin kirjoitettu lainamäärä voidaan pitää todellista tarvetta alhaisempana.

Lue lisää »

1 kommentti .

Välivaltuustoa budjettia odotellessa

Lauantai 24.10.2009 klo 23.40 - Aarno Järvinen

Kunnanvaltuuston 12.10.2009 pidetty lokakuun kokous oli  ”välivaltuusto” varsinaista budjettivaltuustoa odotellessa. Listalla ei ollut ”intohimoja herättäviä” asioita. Ainoa kohta, josta saatiin kokoustauko ja keskustelua ryhmäkokouksissa aikaiseksi oli osavuosikatsaus ja talousarvion muuttaminen ja siinä vain kaksi investointeihin liittyvää kohtaa. Salissa ei tästäkään käytetty kuin yksi puheenvuoro. Arto Lindberg esitti ryhmien yksimielisenä päätöksenä, että kunnanhallituksen esityksestä tulee poistaa kaksi kohtaa, nimittäin perhetukikeskuksen ja Vanhakylän koulun remontin ja laajennuksen määrärahoihin esitetyt menosäästöt.

Mikä oli asian taustalla? Määrärahoilla tai niiden säästämisellä ei tässä ollut merkitystä. Vaan valtuusto halusi antaa jo tässä vaiheessa selkeän viestin, että ko. hankkeet otetaan ensi vuoden talousarvioon, vaikka kunnanjohtaja ei niitä omassa budjettiesityksessään ehdotakaan. Kun kunnanhallitus käsitteli osavuosikatsausta ja budjetin muuttamista ei ollut vielä tiedossa, että kunnanjohtaja ei näitä kahta investointia yllättäen tulekaan esittämään. Kunnanhallitus (tai ainakin itse) toimin siinä uskossa, kun minulle kysyessäni sitä erikseen vakuutettiin, että kyseessä näiden määrärahojen kohdalla ei ole säästö eikä hankkeiden lykkääminen, vaan yksinkertaisesti se, että kaikkia tälle vuodelle varattuja määrärahoja ei ehdittäisi käyttämään tämän vuoden puolella, jolloin ylijäävä osuus voidaan merkitä jo tässä vaiheessa säästöksi. Näin ei ollutkaan asianlaita, vaan hankkeiden valmistelu olikin ilmeisesti pysäytetty, koska ne eivät sisältyneet kunnanjohtajan budjettiesitykseen. Näin haluttiin osoittaa valtuuston yksimielisellä päätöksellä, että hankkeiden suunnittelua tulee viedä täydellä teholla eteenpäin, jotta ensi vuonna päästään varsinaiseen toteutukseen ensi vuoden budjettiin otettavien investointimäärärahojen turvin.

Lue lisää »

1 kommentti .

Alueellista asiantuntemusta alueneuvottelukunnissa

Perjantai 16.10.2009 klo 22.55 - Aarno Järvinen

Laurea Ammattikorkeakoulun uusien alueneuvottelukuntien työ käynnistyi syyskuussa, jolloin ensimmäiset kokoukset pidettiin. Toimin nyt toista kautta Keski- ja Pohjois-Uudenmaan alueneuvottelukunnan puheenjohtajana, johon tulin valituksi KEUDAn nimeämänä edustajana.

Seuraava teksti alueneuvottelukunnasta alueensa asiantuntijana, on pohjana jutussani,  joka on jonkin verran muokattuna julkaistu tuoreessa sähköisessä Laurea Katsauksessa.

Lue lisää »

1 kommentti .

Demokratia maksaa, diktatuuri tulisi halvemmaksi

Keskiviikko 30.9.2009 - Aarno Järvinen

aanestyspaikkaViime viikot mediassa vellonut vaalirahakohu alkaa saada yhä merkillisempiä piirteitä maanantaisen TV2 Silminnäkijä-ohjelman paljastusten myötä. En ole oikea henkilö arvioimaan vaalirahakohua itseään, mutta on syytä miettiä sen sivu- ja seurannaisvaikutuksia.

Nyt pitäisi malttaa pitää järki päässä eikä lähteä puolueiden väliseen kilpalaulantaan ja itseruoskintaan siitä, kuka keksii kovimmat rajoitukset kampanjoiden rahoitukseen. Lauri Tarasti jo tästä varoittelikin maanantai-iltana telkkarissa.

Sellaista lakia ei saada aikaan, jota ei jollain konstilla voitaisi kiertää. Mitä tiukemmiksi säännökset tehdään, sitä suurempi halu on keksiä erilaisia porsaanreikiä.

Demokratia maksaa. Vaikka diktatuuri tulisikin halvemmaksi, maksan mieluummin demokratiasta.

Mutta onko pitkien listojen paluun aika? Nehän ovat käytössä monessa Euroopan maassa. Asiaa on eri yhteyksissä alettu väläytellä. Nuoremmat äänestäjät eivät pitkiä listoja muista eivätkä valttämättä asiaa tunne, mutta joukossamme on vielä monia äänestäjiä, jotka ovat antaneet äänensä pitkille listoille. Kunnallisvaaleissa pitkistä listoista luovuttiin vuoden 1953 kunnallisvaalilailla.

Lue lisää »

2 kommenttia .

Oikaisuvaatimus palkankorotuksesta

Tiistai 15.9.2009 - Aarno Järvinen

Tuusulan kunnanhallituksen kokouksen 7.9.2009 esityslistalla oli (§ 441) Kunnallisten virka- ja työehtosopimusten mukaiset yleiskorotukset 1.9.2009 lukien ja siihen liittyen esittelijän päätösesitys, että kunnanhallitus päättäisi merkitä tiedoksi yleiskorotuksen toimeenpanon sopimusten mukaisesti 1.9.2009 lukien.

Puheenjohtajan avattua keskustelun asiasta kunnanhallituksen jäsen Pentti Mattila esitti jäsen Tuija Reinikaisen kannattamana, että sosiaali- ja terveystoimenjohtajan palkka tarkistetaan siten, että kokonaispalkka on yleiskorotuksen jälkeen 7 398 €/kk.

Tällöin kunnanhallituksen sos.dem jäsenet ja kokoomuksen Sanna Kervinen esittivät, että asiaa ei tule ottaa tässä yhteydessä käsiteltäväksi. Keskustelun jälkeen kunnanhallituksen enemmistö kuitenkin päätti äänin 7-4 ottaa asian käsittelyyn.

Mattila väitti, että palkankorotuksesta oli asiallisesti sovittu jo edellisen vuoden puolella, kun sosiaali- ja terveystoimenjohtaja valittiin virkaansa. Kunnanjohtajan kertoman mukaan mitään palkankorotusta ei tuolloin kuitenkaan ollut luvattu.

Kun asia oli enemmistöpäätöksellä päätetty ottaa käsiteltäväksi, piti äänestää itse palkankorotuksesta. Tämä äänestys päättyi 7-3 Sanna Kervisen äänestäessä nyt tyhjää.  Näin kunnanhallitus päätti, että sosiaali- ja terveystoimenjohtajan palkkaa korotetaan siten, että kokonaispalkka on yleiskorotuksen jälkeen 7 398 €/kk. Kunnanhallituksen kaikki kolme sos.dem jäsentä jättivät eriävän mielipiteen pöytäkirjaan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Talous ei ainoastaan käännä kylkeä, vaan aikoo nousta

Perjantai 4.9.2009 - Aarno Järvinen

Olen kysellyt aiemmissa blogeissani, kääntääkö talous vain kylkeään. Nyt alkaa jo vahvasti näyttää, että talous ei ainoastaan käännä kylkeä vaan aikoo vähitellen nousta.

Tosin talouden nousuun menee varmasti vielä hyvä tovi, sillä esimerkiksi työttömyysluvut jatkavat kasvuaan. Oma veikkaukseni on edelleen, että työttömyys nousee tasolle 12 - 14 %, ennenkuin alkaa kääntyy hitaasti laskuun. Työttömyyden vähenemistä vauhdittaa sitten aikanaan suurten ikäluokkien lähivuosille sattuva eläköityminen, joka tuo meille taas muutaman vuoden kuluttua työvoimapulan ja vielä aiempaa ankarampana. Tuusulassa työttömyysluvut tullevat jäämään noin puoleen valtakunnan keskiarvosta. meillä ei onneksi ole yhtä isoa työnantajaa, jonka lomautukset tai irtisanomiset "kertalaakista" nostaisivat prosentin kaksinumeroiseksi.

Merkit talouden nousuun ovat selkeästi vahvistuneet muutaman viime viikon aikana eri puolilla maailmaa ja meilläkin ensimmäisistä isoista lomautusten peruutuksista, Outokumpu ja Sisu, on tiedotettu.

Lue lisää »

1 kommentti .

4kantsmöteä ja pohjoismaista yhteistyötä

Maanantai 31.8.2009 klo 23.20 - Aarno Järvinen

Osallistuin kunnanhallituksen nimeämänä edustajana Fyrkantsmöten valmistavaan kokoukseen Tuusulassa 27.- 28.8.2009.

Tuusulan pohjoismaisia ystävyyskuntia ovat Hvidrovre Tanskassa, Oppegård Norjassa ja Sollentuna Ruotsissa. Näiden kuntien edustajat kokoontuvat vuoron perään kussakin kunnassa järjestettävään Fyrkantsmöteen tai 4kantsmöteen. Seuraava tapaaminen järjestetään Tuusulassa vuoden kuluttua eli 3.- 4. kesäkuuta 2010. Nyt pidetyn kokouksen tarkoituksena oli valmistella tätä tulevaa tapahtumaa. 

En tiedä, enkä tullut kysyneeksi. onko Fyrkantsmöte suomennettu, mutta sitä kait voisi kutsua vaikka "nelikulmatapaamiseksi".

 

Lue lisää »

1 kommentti .

Hyviä ja huonoja uutisia Jokelasta

Torstai 13.8.2009 - Aarno Järvinen

Kesän jäljiltä Jokelasta kuuluu sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyviin uutisiin kuuluu ilman muuta Jokelan S-Marketin avaaminen 13.8.2009.Riihilopen_talot

Kyläläiset varmasti toivottavat uuden kaupan lämpimästi tervetulleeksi. Se tulee varmasti lisäämään kylän kauppojen keskinäistä kilpailua ja näkyy kyläläisten arjessä edullisempina hintoina ja  parempana tarjontana. Kuka ottaa markkinajohtajuuden ja millaisia myynnin menetyksiä nykyiset kaupat K-Market ja Valintatalo kärsivät jää lähikuukausina nähtäväksi. Varmaa on, että uusi S-Market vetää uteliaita kävijöitä lähiviikkoina ja harva taitaa kaupasta tyhjin käsin poistua, joten kyläläisten ruokaeuroille on nyt kolmas vakavasti otettava jakaja. Kylä kasvaa ja kasvu tuo lisää euroja käytettäväksi kaikissa kylän kolmessa kaupassa. 

Kuva: Riihilopen uudet talot Jokelan keskustassa alkavat näyttää taloilta

 


 

 

Lue lisää »

1 kommentti .

Omaishoito puhuttaa

Tiistai 4.8.2009 klo 23.38 - Aarno Järvinen

Keskustelu omaishoidon tuesta on käynyt vilkkaana koko kesän Keski-Uusimaan yleisönosastossa Tuusulan päätettyä leikata omaishoidon tukea 15 % nykyiseen keskimmäiseen tukiluokkaan kuuluvilta. Valtuusto päätti kesäkuussa, että ylimpään luokkaan ei tehdä leikkausta ja alinta tukea ei voi leikata lakimääräistä alhaisemmaksi.

Kaikki omaishoidon tukisopimukset on irtisanottu päättymään elokuun lopussa. Niitä on kuitenkin uusimman tiedon mukaan tarkoitus jatkaa ennallaan vuoden loppuun. Syynä tähän lienee se, että uusia sopimuksia ei ehdittäisi tehdä syyskuun alkuun mennessä, koska uusia kriteereitäkään ei ole vielä olemassa. Ne piti vielä kesäkuisen tiedon mukaan olla lautakunnan käsittelyssä elokuussa, mutta heinäkuun lopulla pidetyssä ylimääräisessä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa kerrottiin, että uudet kriteerit ovat lautakunnassa syksyn aikana.


 

 

 

Lue lisää »

1 kommentti .

Vanhuus ja sairaus ovat rikoksia kuntataloutta vastaan

Tiistai 28.7.2009 klo 22.18 - Aarno Järvinen

Suomi siirtyi nykyiseen lamaan rikkaampana kuin koskaan. Jokaista pyoratuolisuomalaista kohden laskettu bruttokansantuote oli viime vuonna 35.000 euroa ja ylitti EU-maiden keskitason 16 prosentilla. Tästä huolimatta lama on heikentänyt erityisesti vanhusten ja sairaiden asemaa nopeasti. Kunnat säästävät ensimmäiseksi lasten, nuorten, sairaiden, vanhusten ja vammaisten palveluista. Näin siitäkin huolimatta, että vasta viime syksynä käydyissä kuntavaaleissa ainakin puolet ehdokkaista lupasi olla erityisesti sairaiden, vanhusten ja vammaisten asialla. Mutta varsinkin vanhuspalveluista on helppo leikata, koska sinänsä hyvien laatusuositusten kiertämisestä ei joudu edesvastuuseen.

Lue lisää »

1 kommentti .

Talous taitaa sittenkin kääntyä.

Keskiviikko 22.7.2009 klo 0.23 - Aarno Järvinen

Otsikoin kirjoitukseni 2.7.2009 ”Talous kääntyy - vai kääntääkö se vain kylkeä”.  Toisen kvartaalin tulosjulkistukset ovat alkaneet odotetun synkkinä. Yritysten tulokset ovat huonoja, mutta positiivisena yleispiirteenä näyttäisi kuitenkin olevan, että tilanne ei olisi synkkenemässä lisää. Nordea jopa yllätti positiivisesti ja tulos oli lähestulkoon ennätyssuuri. Vaikka sen luottotappiot noin kaksitoistakertaistuivat viime vuotiseen verrattuna, se oli odotusten mukaista ja toki luottotappioiden vuoden takainen taso oli vielä poikkeuksellinen alhainen. Myös Koneen tulos hyvä.

Työttömien määrä jatkaa kasvuaan ja jatkaa valitettavasti edelleen syksyn aikana. Oma puhdas arvaukseni on, että käänne tapahtuu vasta, kun olemme käyneet 12-14 % työttömyysluvuissa. Huolestuttavaa ja aiemmasta lamasta poikkeavaa työttömyystilanteessa on nuorten miesten erittäin korkeat työttömyysluvut.

Synkistä näkymistä huolimatta näyttäisi, että käänne parempaan on orastamassa. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander totesikin Uutispäivä Demarissa 15.7. ”Perusnäkemys on, että tästä ei tule samanlaista 3-4 vuoden lamaa niin kuin viime kerralla, vaan tästä selvittäisiin yhden vuoden säikähdyksellä.”

Lue lisää »

1 kommentti .

Kuntatalous ei kestä vanhoja ja sairaita

Lauantai 4.7.2009 klo 23.46 - Aarno Järvinen

Päivi Virtanen kysyi yleisönosastokirjoituksessaan Keski-Uusimaassa Kiljava1.7.2009 ”Onko nykyään rikos tulla vanhaksi ja sairaaksi”. Kyllä on. Se on rikos kuntataloutta vastaan, josta rangaistuksena on sosiaali- ja terveystoimen määrärahojen karsinta. Sairaat ja vanhat tulevat kuntataloudelle liian kalliiksi, koska terveiden ja hyvin toimeentulevien kukkaroon ei haluta koskea. Useat kunnat pyrkivät saamaan asukkaikseen vain hyvätuloisia työikäisiä, mutta vielä on ratkaisematta, miten heidät voitaisiin siirtää muiden vastuulle, kun tulot pienenevät ja ikä alkaa painaa.   

Toimittaja Eeva Vainio toteaa Ylä-Karjala lehdessä 30.6.2009 Financial Timesin luokitelleen Suomen arvoiltaan kylmäksi ja kovaksi. ”Voi vain sanoa sen olevan todellinen asia. Maan kansalaiset on jaettu kahteen osaan. Yläluokkaan, joka päättää kaikkien asioista, sekä tavallisiin ihmisiin, joita ei koskaan kuunnella. Pahinta asiassa on, että kaikki arvot lähtevät yksinomaan rahasta, eikä kansalaisten mielipiteellä ole mitään merkitystä arkielämästä vieraantuneille päättäjille. Esimerkistä käy vanhustenhuollon taso, jossa ei vaateista huolimatta ole tapahtunut mitään.”

Kuva: Kiljavan kuntoutussairaala, josta Päivi Virtanen lainaamassani yleisöosastokirjoituksessa kirjoittaa

Lue lisää »

1 kommentti .

Talous kääntyy - vai kääntääkö se vain kylkeä?

Torstai 2.7.2009 klo 17.07 - Aarno Järvinen

Maailmanhistoria tuntee vain yhden talouslaman, joka ei ole vielä päättynyt. Nimittäin tämä tämänhetkinen.

Arvostetut analyytikot ja talousasioiden kommentaattorit ovat olleet viime aikoina ”huuli pyöreänä” eikä selkeitä näkemyksiä taloustilanteen kehityksestä tunnu oikein kenelläkään olevan. Toisaalta nähdään heikkoja merkkejä käännöksestä parempaan, toisaalta ennakoidaan pörssikurssien kevään voimakkaan nousun jälkeen painuvan uudelleen laskuun eikä reaalitaloudessa vielä nähdä merkkejä elpymisestä.

Koska ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, en minäkään halua lähteä ennustamaan, korkeintaan arvaamaan. Osumatarkkuus tullee olemaan yhtä hyvä kuin viikottaisessa lottorivissä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Sata-Hämeestä Sastamalaan

Maanantai 29.6.2009 klo 23.48 - Aarno Järvinen

Sata_Hame_SoiViime vuosina kesäloma on alkanut Vammalan, nykyisen Sastamalan Vanhan Kirjallisuuden Päivistä ja samaan viikonloppuun osuvista Sata-Häme soi -juhlista. Nyt eläkkeellä ollessä kesäloma alkoi jo vähän aiemmin, mutta nämä kaksi tapahtumaa ja kolmantena Seleentakusten kesäteatteriesitys Röyhiön kylätalolla ovat Juhannuksen jälkeisen viikon "must" -tapahtumia.

Kuva: Sata-Häme Soi 2009 päätösjuhla: Kultaisen Harmonikan voittaja Katariina Ahjoniemi ja tanskalainen Buzor Nenic, säestäjänä Nam Tuan Nguven

 

 

Lue lisää »

1 kommentti .

Kesälaitumille

Keskiviikko 24.6.2009 klo 0.09

KottikarrytTuusulan kunnallispolitiikka siirtyi virallisesti kesälomalle kunnanhallituksen pidettyä kevätkauden viimeisen kokouksen maanantaina 22.6. 2009. Kokoustaukoa jatkuu elokuun alkuun eli kunnanhallituksen syyskauden ensimmäinen kokous on 4.8., mutta kesälomaa kunnanhallituksen jäsenet eivät aivan näin pitkään voi pitää, sillä kunnanhallituksen budjettiseminaari kokoontuu jo 30.-31. heinäkuuta. Ja nyt seminaari pidetään säästöpäätöksen mukaisesti Tuusulassa kunnantalolla kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Lukemista seminaaria varten tulee jo hyvissä ajoin heinäkuussa. Omalta osaltani syksyn kokousrumba alkaa jo päivää aiemmin, sillä sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen 29.7. Osallistun kokoukseen kunnanhallituksen edustajana.

Lue lisää »

1 kommentti .

Mitä Jokelasta kuuluu?

Sunnuntai 3.5.2009 klo 23.36 - Aarno Järvinen

Jokelan_uusi_paivakotiSynkästä taloustilanteesta huolimatta Jokelassa rakennetaan. Uusi ”parakkipäiväkoti” Jokela-talon vieressä on viimeistelyvaiheessa. Ollakseen niinkin nopeasti pystyyn polkaistu hanke, rakennuksesta näyttää tulevan ihan käypäisen näköinen. Paikka vaan on väärä. Koska kaikki tilapäiseksi tarkoitettu on aina varmimmin pysyvää, me jokelalaiset saamme katsella uutta päiväkotia tulevat vuosikymmenet kesken jääneen (2. ja 3. vaihe puuttuvat edelleen) monitoimitalon rinnalla.

Kuva: Jokelan uusin päiväkoti Jokela-talon naapurissa

Lue lisää »

1 kommentti .

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »