Aarno Järvinen JOKELA ajarvine(at)sci.fi 040-706 7800
Uutiset
8.7.2025Kiitokset 134 äänestä!Lue lisää »16.3.2025Olen ehdolla Tuusulan kunnanvaltuustoon - numeroni on 188Lue lisää »7.5.2024Iso kiitos 133 äänestä HOK-Elannon vaaleissa!Lue lisää »
Tätä kirjoittaessani Tuusulan kunnanvaltuusto käsittelee parhaillaan vuoden 2009 talousarviota, joka on laadittu kesän ja syksyn aikana. Silloin ei taloustilanteen nopeasta romahduksesta ollut vielä käsitystä. Ensi vuoden budjetti on vielä ”hyvien aikojen talousarvio”, joka perustuu vahvaan uskoon entisen hyvän menon jatkumisesta ja verotulojen kasvusta. Budjetti on rakennettu entisen veroprosentin varaan. Nämä kuvitelmat joutuu uusi kunnanvaltuusto repimään auki viimeistään ensi keväänä.
Keski-Uudenmaan kunnista Järvenpää korotti veroprosenttiaan jo ensi vuodelle. Syynä ei sielläkään ollut tietämys tulevan laman syvyydestä, vaan se valitettava tosiasia, että Järvenpään taloudenhoidon perusteet ovat olleet pahasti kuralla jo hyvinäkin aikoina. Vuoden kuluttua veroprosenttia korotetaan niin Tuusulassa kuin Keravallakin ja on mahdollista, että Järvenpäässä ollaan uuden korotuksen edessä.
Kuva: Rakentaminen on pysähtynyt kuin seinään. Jokelassa sentään vielä rakentaminen jatkuu.
Jos päivittäiset talousuutiset tuntuvat jo nyt synkiltä, niin odotetaanpa ensi vuoden alkuun. Taantuman syvin vaihe on luvassa vuoden ensimmäisinä kuukausina. Tuolloin ongelmat alkavat lyödä toden teolla läpi, ja tulossa on lisää lomautuksia, irtisanomisia ja konkursseja. Tilanne ei voi olla heijastumatta myös Tuusulaan, vaikka emme toki ole Suomenmaassa pahimmassa mieluumminkin onnekkaimmassa asemassa. Meillä ei ole esimerkiksi vain yhtä isoa, hallitsevaa työpaikkaa, joka pistäisi kerralla koko väkensä kävelemään.
Kunnan kannalta kurjien kuukausien ajoitus johtuu siitä, että finanssikriisin vaikutukset näkyvät aluksi yritysten tilanteessa viipeellä. Jonkin aikaa yritykset pyörivät vanhojen tilausten voimin, mutta kun uusia ei tule, iskee rahapula. Väkeä pannaan pakkolomille ja kilometritehtaalle, mikä alkaa näkyä kunnan verotuloissa, kun palkkapussi ohenee tai jää kokonaan saamatta. Eli kunnan talouteen vaikutukset iskevät useamman kuukauden jopa vuoden viipeellä. Ensi keväänä vaikutukset alkavat näkyä verotulokertymän laskuna. Tuusulalla on siis vielä aikaa varautua tulevaan.
Onnetonta tässä on, että Suomi voi toistaa viime laman hoidossa tehdyt pahimmat virheet, jos se antaa jälleen työttömyyden riistäytyä käsistä. Näin varoittavat asiantuntijat Talouselämän kolumnissa 3.12.2008. Pahoja virheitä tehtiin heidän mukaansa tuolloin myös kotitalouksien ja yritysten uhraamisessa valtion ja pankkien hyväksi. Nytkin pankit voivat ajaa yritykset vaikeuksiin.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n johtaja Jaakko Kiander on tutkinut lamaa. Julkaisussa Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset, hän kirjoittaa, että myöhempi kokemus on osoittanut, että työttömyyttä on helppo kasvattaa, mutta vaikea alentaa.
– Siksi työttömyyden käyttäminen makrotalouden epätasapainojen korjaajana on lähes aina ja kaikkialla osoittautunut vakavaksi virheeksi, hän huomauttaa.
Talouselämän mukaan ”arkikokemukset tukevat Jaakko Kianderin arviota. Työttömyys oli 1990-luvun alun laman aikaan niin laajaa ja sitkeää, että varmaan jokainen yli 30-vuotias muistaa vieläkin jonkun, joka jäi työttömäksi. Monen kohtalona oli pitkäaikaistyöttömyys tai pitkä pätkätyöputki. Moni laman aikana valmistunut jäi väliinputoajaksi, kun uran alkuvuodet kuluivat kortistossa, hanttihommissa tai lasten kanssa kotona. Kaikki eivät edes hyvästä koulutuksesta huolimatta ole koskaan saaneet uraansa kunnolla käyntiin. ”
Kianderin mielestä kuntien valtionosuuksia pitäisi kasvattaa samaa tahtia kuin tulot vähenevät. Muuten kunnat leikkaavat toimintojaan, mikä tarkoittaa paitsi palvelujen supistumista myös väen vähentämistä. PTT:n Pasi Holm puolestaan suosittelee, että valtio lähtisi tukemaan kuntien investointeja kuten homekoulujen kunnostamisia tai muuta rakentamista.
Toivottavasti Tuusulan uudella valtuustolla on nyt järki kädessä, eikä lähdetä tekemään paniikkijarrutuksia, jotka vain pahentavat tilannetta ja tuovat mukanaan vuosia kestäviä ongelmia.
Vanha talouden totuus, että alaspäin mennään nopeammin ja jyrkemmin kuin mitä kukaan osasi ennustaa, pitää taas kerran paikkansa. Pitää vain toivoa, että paikkansapitää myös vanhan totuuden toinen puoli: alhaalta noustaan nousuun nopeammin, kuin mitä osataan ennustaa.
Morgan Freeman: Tea Party racist, its popularity shows [url=http://www.coachfactory-store.net/]Coach Outlet Online[/url]'dark side' of U.S.HUMAN RIGHTS NIGHTMARE: Syriangoonsbehead, mutilate[url=http://www.chanel-purse.org/]Chanel Purses[/url] womanPalestinians submit statehood bid to U.N. -- now[url=http://www.monclersjacket.org/]Moncler Jacket[/url] what will Obama do?Father-in-law of missing Utahwomanbusted[url=http://www.onlineslouisvuitton.com/]Louis Vuitton Handbags[/url] for kiddie pornKelly is playing an angel on TV with good reason. [url=http://www.coachs-outlet.org/]Coach Outlet Store[/url]The stunning star's good looks are God-given.Sarah's daughter got into it with a man who[url=http://www.onlineschanelbags.net/]Chanel Handbags Outlet[/url] called her mom a "whore."...The toddler who lost an eye in a[url=http://www.jacket-monclers.net/]Moncler Shop[/url] shooting outside her home was discharged from the hospital -[url=http://www.jackets-northface.org/]North Face Coats[/url] but her family said it didn't have a safe place to take her home to.[url=http://www.jacket-monclers.org/]Moncler Shop Online[/url]months and replace him with former eBay chief Meg Whitman is another[url=http://www.purses-chanel.net/]Chanel Handbags[/url] dizzying turn of the executive merry-go-round at a company whose leadership issues are tearing it apart