Loppiaisena pidettiin Jokelan kirkossa näillä näkymin viimeinen jumalanpalvelus ja samalla kirkon desakralisaatio. Haikea tilaisuus. Kirkko oli täynnä väkeä. Jumalanpalveluksen jälkeen kuljimme kulkueena kirkolta Kotikirkolle, vanhaan Jokelan Osuuskaupan kiinteistöön, uudemmille jokelalaisille Valintatalona tuttuun, joka toimii nyt jatkossa ainakin toistaiseksi kirkon "korvikkeena". Kulkue seurasi edellä kulkenutta kulkueristiä perässään kirkon seinällä alttaritauluna ollut isä Caluven alttariristi, kynttilät, ehtoollismalja ja kastemalja.

Jokelan kirkko ehti palvella jokelalaisia vain 44 vuotta, mutta muodostui sinä aikana osaksi jokelalaisuutta, jonka kokonaisuuden osia ovat Kirsti Suomen aikanaan Jokelaan ajama uurnahautausmaa ja kirkon edessä oleva vuoden 1996 junaonnettomuuden muistomerkki.

Vain 44 vuotta. Omassa ajattelussani kirkko edustaa jatkuvuutta, joskus ehkä turhan tiukkaakin konservatismia tässä nopeasti muuttuvassa ajassa ja kirkkorakennukset vuosisataista perinnettä, perintöä sukupolvelta toiselle. Olen käynyt monissa satoja jopa yli tuhat vuotta palvelleissa kirkoissa, joissa toisaalta tuntee oman pienuutensa toisaalta kokee olevansa osa pitkää sukupolvien ketjua.

Viime vuonna kävimme Berliinissä rauniokirkossa, Keisari Vilhelmin muistokirkossa Breitscheidplatzilla, joka on jätetty sodan pommitusten muistomerkiksi ja sen vieressä olevassa uudessa kirkkorakennuksessa, joka on muodoltaan poikkeuksellinen: se on kahdeksankulmainen ja sen seinät on tehty kauttaaltaan himmeistä lasiruuduista. Siellä kuuntelimme pitkään urkumusiikkia. Viime vuonna kävin myös Kazanin Kremlissä Volgan varrella, jossa ortodoksikirkko ja Kul Sharif moskeija ovat vierekkäin kertomassa, että uskonnot voivat elää sovussa ja kolmannen "kirjanomistajauskonnon" pyhäköissä, Prahassa mm espanjalaisessa synagoogassa ja juutalaisella hautausmaalla. Kaikki nämä viime vuoden kokemukset tulivat mieleeni istuessani Jokelan kirkon penkissä sen viimeisessä jumalanpalveluksessa. Kirkko ja muiden uskontojen pyhäköt edustavat historiaa, jonka pitäisi kantaa sukupolvelta toiselle.

Vain 44 vuotta. Eihän se ole kirkolle ikä eikä mikään. Mikä meidän rakentamistamme vaivaa, jos rakennukset näin nopeasti kostuvat ja homehtuvat pilalle? Tuusulassa myös kunnantalo, vielä nuorempi rakennus, on todennäköisesti menossa purkuun ja useat koulut kärsivät sisäilmaongelm ista. En ole vähimmäsäkään määrin rakentamisen ammattilainen, mutta raa´asti yksinkertaistaen yksinkertaiseen ajatteluuni nousee tasakatto, koneellinen ilmastointi, joka säästövimmassa suljettiin viikonlopuiksi, kunnollisen siivouksen laiminlyönti, säästösyistä kiinteistönhoidon ja korjausten laiminlyönti, paikalla asuvien talonmiesten poistaminen. En näistä asioista suinkaan syytä seurakuntaa ja seurakunnan kiinteistönhoitoa. Uskon, että siellä moni asia on tehty ihan oikein ja huolella, mutta kunnan kiinteistöjen osalta tilanne on paljon pahempi. Listaan  pitää lisätä vielä kilpailutus, jossa vain hinnalla on merkitystä. Olenkin  ryhtynyt sanomaan, että meillä ei ole enää varaa säästöihin eikä kilpailutukseen. Eikä näitä asioita voi lykätä myöskään pelkästään osaamattomien suunnittelijoiden ja virkamiesten niskoille. Kyllä meillä luottamushenkilöillä, kuntapoliitikoilla on peiliin katsomisen paikka. On pitänyt säästää, irtisanoa  ja lomauttaa, osin pelkästään siksi, että on voitu osoittaa, että meillä pidetään tiukkaa taloutta - otetaan löysät pois. Nyt siitä maksetaan hintaa, joka on paljon enemmän kuin aikanaan saadut säästöt korkoineen.