Yhteystiedot

Aarno Järvinen
JOKELA
ajarvine(at)sci.fi
040-706 7800

Uutiset

8.7.2025Kiitokset 134 äänestä!Lue lisää »16.3.2025Olen ehdolla Tuusulan kunnanvaltuustoon - numeroni on 188Lue lisää »7.5.2024Iso kiitos 133 äänestä HOK-Elannon vaaleissa!Lue lisää »

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Vasta vaalien jälkeen

Lauantai 20.10.2012 klo 0.04 - Aarno Järvinen

Näyttää siltä, että monet kunnallisvaalien kannalta keskeiset asiat ratkaistaan vasta vaalien jälkeen. Tuusulassahan ensi vuoden talousarvio tulee valtuustoon vasta joulukuussa ja veroprosentista päätetään marraskuun valtuustossa 12.11. Valtuustoseminaari, jossa kunnanjohtaja esittelee oman esityksensä 2013 talousarvioksi, pidetään 1.-2.11.2012. Siis sopivasti vajaa viikko vaalien jälkeen. Tällä kertaa valtuusto ”kaukomatkailee” seminaariinsa peräti Kellokosken juhlatalolle asti.

Tulevasta kurjuudesta on toki ollut jo luettavissa lehdistäkin. Erilaisia leikkauslistoja on näkynyt ja tuoreimpana tieto Pohjois-Tuusulan terveyskeskusten viiden viikon kesäsulusta tulevana kesänä (Keski-Uusimaa 18.10.2012). Päätöksiä asiasta ei ole ja sekä Jokelan että Kellokosken kehittämistoimikunnat ovat ilmoittaneet vastustavansa kesäsulkua. Asia on nyt äänestäjien käsissä. Jos pohjois-tuusulalaiset äänestäjät eivät kesäsulkua hyväksy, on syytä äänestää oman kylän ehdokkaita. Vain riittävä paikallinen edustus valtuustossa voi estää tällaiset palvelujen heikennykset. Tässä on oiva esimerkki siitä, että kunnallisvaaleissa ratkotaan jokaista meitä koskevia asioita ja että jokaisella äänellä on merkitys.

Ainakin tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että valtakunnan tason isot ratkaisut kuntarakenneuudistuksesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksesta myös jäävät vaalien jälkeiseen aikaan. Aikaa on enää viikko, tai ei oikeastaan sitäkään, koska osa äänistä on jo annettu.

Pakkoliitoksia ei varmaankaan tule. Täällä metropolialueella kuntarakenneuudistus merkinnee valintaa kahden ”pahan” välillä. Tehdään joko vapaaehtoisia kuntaliitoksia, meillä se olisi vanhan Suur-Tuusulan paluu eli Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liitos. Jos kuntaliitoksia ei täällä synny, vaihtoehtona on metropolihallinto, jolla päätösvalta pääkaupunkiseudun 14 kunnan MALY-asioissa (maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö) siirretään metropolivaltuustolle. Metropolihallinto saisi mahdollisesti suoraan myös verotusoikeuden ts. osa kuntien verotuloista ei tulisikaan enää kunnille, vaan menisi suoraan metropolihallinnolle. Metropolivaltuusto valittaisiin suorilla erillisillä vaaleilla, jolloin yksinkertainen enemmistö tulisi ilman muuta Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta valittaville henkilöille. Ihan hyviä ihmisiä varmaankin, mutta tuskin tietävät mitään Jokelan asioista.

Kumpi näistä kahdesta ”pahasta” on se pienempi, joka kannattaa valita? Kuntaliitos naapureiden kanssa voisi säilyttää päätösvallan tällä alueella paremmin kuin metropolihallinto, joka ehkä jättäisi itsenäiset kunnat, mutta joilta merkittävä osa päätösvallasta ja rahasta vietäisiin pois. En jaksa uskoa vaihtoehtoon, jota Kuuma-alue on kylläkin yksituumaisesti ajanut eli että kunnat säilyvät, mutta Uudenmaan Liiton päätösvaltaa MALY-asioissa lisätään, jotta tärkeitä ylikunnallisia päätöksiä saataisiin yli kuntakohtaisten intressien tehtyä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Paljon puheita merkittiin tiedoksi

Maanantai 15.10.2012 klo 22.58 - Aarno Järvinen

Lokakuun valtuusto meni ylitöille heti ensimmäisessä esityslistan asiakohdassa. Käsittelyssä oli nimittäin osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2012 ja talousarvion muuttaminen. Valtuuston kokous alkoi klo 18 ja ensimmäinen varsinainen asiakohta saatiin käsitellyksi klo 21.07. Keskustelua riitti siis kolme tuntia. Liekö vaalien läheisyydellä ollut osuutensa siihen, että haluttiin olla äänessä. Kolmen tunnin jälkeen puheenjohtaja kopautti keskustelun päättyneeksi ja samalla päätöksen kunnanhallituksen esityksen mukaisesti: osavuosikatsaus merkittiin tiedoksi ja käyttötalousmenoihin hyväksyttiin yhteensä 3.760.000 euron ylitykset ja investointeihin 2.149.000 säästöt pääosin hankkeiden lykkäämisen ansiosta. Käyttötalouspuolen ylitys on vain osa totuutta, sillä tarkoituksella jätettiin pois erikoissairaanhoidon eli HUSin ylitystarve. Tämänhetkisen tietämyksen mukaan 2,9 milj. euroa. Näin on tehty aiemminkin eli HUSin budjettiylitys hyväksytään vasta tilinpäätöskäsittelyn yhteydessä, kun lopullinen summa on tiedossa.

Keskustelussa ruodittiin moneltakin näkökulmalta syitä, miten Tuusula on joutunut moiseen talousahdinkoon. Käytiin läpi niin vuosia jatkunut tietoinen alibudjetointi erityisesti sosiaali- ja terveystoimen menoissa, viime syksyn äänestys veroprosentissa, jossa puolen prosenttiyksikön korotus jäi oikeiston äänin hyväksymättä ja monet muut asiat. Nyt edessä on pakollinen veronkorotus, jota ei kuitenkaan voida tehdä niin suurena kuin pitäisi, joten ensi vuoden budjetin laadinnassa on vastassa sekä verojen nosto että lisävelkaantuminen käyttömenojen maksamiseksi.

Keskustelun voisi lyhyesti tiivistää kristillisten Ilkka Seppälän puheenvuoroon, jossa hän totesi Tuusulassa mentävän helvettiin, mutta onneksi ensimmäisessä luokassa. Tähän tokaisin, että tanskalaiset menevät helvettiin ensimmäisessä luokassa. Me joudumme tyytymään kolmanteen luokkaan ja koviin penkkeihin.   

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Jokelan puutarhakaupunki - unelma toteutuu?

Lauantai 13.10.2012 klo 22.40 - Aarno Järvinen

dsc_0043.jpg

Näin vaalien edellä pruukataan valittaa, miten huonosti asiat ovat ja miten mitään kehitystä ei ole moneen vuoteen tapahtunut. Ja sitten lupaillaan yhtä sun toista kivaa ja kaunista, jos kyseinen henkilö tulee valituksi. Tulevalle valtuustokaudelle on kenenkään parempi olla lupailematta erityisiä saavutuksia eikä tarmokaskaan henkilö yksin saa asioita tapahtumaan. (Kuva: Uutta Jokelan keskustaa: Asemanraitti).

Vaikka Tuusulan kokoisessa kunnassa toki luottamushenkilön vaikutusmahdollisuudet ovat hyvät, tarvitaan yhteistyötä eri poliittisten ryhmien välillä ja oman kylän, kuten Jokelan eri puolueista olevien luottamushenkilöiden välillä sekä henkilökohtaista kykyä ja halua etsiä ja rakentaa toimivia ratkaisumalleja.

Aina ei ole syytä ruikuttaa, vaan malttaa pysähtyä katsomaan ajatuksella taaksepäin. Tuusulan pohjoinen taajama on päättyvällä valtuustokaudella ollut myönteinen poikkeus kasvun ja kehityksen osalta. Jokelassa kaavat ovat edenneet ilman valituksia, kun Etelä-Tuusulassa kaikesta, mikä vähänkin yritttää liikahtaa edistyksen suuntaan, valitetaan. Tämä on näkynyt Jokelan eduksi myös katukuvassa. Keskusta III kaavan myötä ydinkeskustaan on noussut kolme uutta kerrostaloa ja kaava mahdollistaa vielä useita uudisrakennuksia aivan aseman tuntumaan.

Pientaloalueista Lepola II alkaa olla valmiiksi rakentunut ja aluetta kiertävän rengaskadun eli Iltalenkin varren taloissa lähes kaikissa jo asutaan. Peltokaaren kaava on vahvistunut ja ensimmäiset tontit alueelta ovat myynnissä. Näiden kahden alueen lapsia palveleva Lepolan koulun saneeraus ja laajennus sekä päiväkoti ovat myös valmistuneet.

Kaupallisia palveluja, varsinkin erikoistavarakauppaa tietysti kaivattaisiin lisää ja Jokelassa aiemmin toimineita liikkeitä kuten kirjakauppa, kodinkoneliike tai vaate- ja kenkäkaupat toivottaisiin takaisin, mutta keskustan kolme päivittäistavarakauppaa, tuoreimpana S-Market toki palvelevat hyvin. Myös uutta lounasruokailu- ja kahvilatarjontaa on Jokelaan saatu useammankin yrittäjän toimesta.

Vapaa-ajan harrastuksiin on päättyvällä valtuustokaudella saatu Notkopuisto, joka ylpeilee Suomen parhaalla skeittirampilla muita puiston harrastusmahdollisuuksia tai uutta jalkapallokenttää unohtamatta. Yksityisen Jokelan Kansalaisopiston monipuolisen kurssitarjonnan suosio niin nuorten kuin varttuneempienkin opiskelijoiden keskuudessa on jatkuvasti kasvanut.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

EuroSkills Spa-Francorchamps

Sunnuntai 7.10.2012 klo 15.31 - Aarno Järvinen

EuroSkills on joka toinen vuosi järjestettävä Ammattitaidon Euroopan mestaruuskilpailu. Kilpailut on tarkoitettu ammattiin opiskeleville nuorille ja ikäraja on 18-25 vuotta. Järjestyksessään kolmannet EuroSkills-kilpailut järjestettiin Belgian Spassa 4.-6.10.2012 formulakisoista tunnetulla Span radalla. Tai tarkemmin sanottuna radan varikkoalueella. Suomen maajoukkueeseen, TeamFinlandiin, kuului 40 kilpailijaa ja 29 eksperttiä. Suomalaiset kilpailivat nyt 28 lajissa.  Kisojen merkitystä kuvannee, että samana päivänä, jolloin olimme paikalla, kisoja kävi seuraamassa myös Belgian kuningatar Paola.Span_rata

Vaikka F-1 varikko saattaa kuulostaa jännältä kisapaikalta, niin käytännöllinen se ei ainakaan ollut. Span maasto on varsin mäkistä. Telkkarista formulakisoja seuratessa sitä ei osaa kuvitella, mutta korkeuserot ovat huomattavat jopa varikkoalueella. Osa kilpailuista oli varikon pysyvissä rakennuksissa, osa tilapäisissä teltoissa. Esimerkiksi floristit kilpailivat kukin omassa varikkopilttuussaan. Idea kuulostaa jännittävältä, mutta toteutus oli pääosin kaikkea muuta. Yleisön kannalta kisojen seuraaminen oli kiipeämistä rinnettä ylös ja alas, portaita ylös ja alas. Liikuntaa sai, ruuan kanssa olikin vähän heikommin. Paikalta sai ostaa lähinnä hampurilaisia ja snackseja. Lounasravintolaan emme onnistuneet pääsemään. No, se on tietysti toisarvoista, tärkeintä oli, että kilpailijoiden olosuhteet olivat kunnossa. Kilpailijoita tosin vaivasi vatsatautiepidemia, jonka syy ei ainakaan paikanpäällä ollessamme vielä ollut selvinnyt. Epidemian vuoksi joidenkin lajien aloittamista jouduttiin toisena kilpailupäivänä lykkäämään. Onneksi kaikki suomalaiset oireista huolimatta pystyivät kilpailemaan.  Viileän sään ja lähes jatkuvan sateen vuoksi joillakin lajialueilla oli kylmää ja nihkeää, mutta ekspertit kertoivat kilpailijoiden mielialan pysyneen kuitenkin plussan puolella. ”Tätä varten on treenattu, joten työrukkasia ei niin vain nakata nurkkaan – onhan paikalle tultu kilpailemaan kolmeksi kokonaiseksi päiväksi.”floristit_varikkopilttuissa

Minulla oli tilaisuus olla seuraamassa kisoja Keudan yhtymävaltuuston puheenjohtajana. Olen ollut seuraamassa myös kaksia aikaisempia EuroSkills kisoja, vuonna 2008 Rotterdamissa ja 2010 Lissabonissa. Yleensähän sanotaan, että ”nämä olivat parhaat kisat tähän asti”. Tällä kertaa näin ei voi sanoa. EuroSkills-kisoista Lissabonissa kaikki toimi ja kisoja oli helppo myös katsojana seurata. Astetta isompia eli WorldSkills kisoja olen ollut seuraamassa Lontoossa, joita omalta osaltani pidän järjestelyiltään erinomaisina. (Kuva: floristit varikkopilttuissaan)

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Tuusulan talousahdinko

Tiistai 2.10.2012 klo 11.11 - Aarno Järvinen

Tuusula on visionsa mukaan ”hallitusti kasvava, viihtyisä, perheitä tukeva ja turvallinen kunta Helsingin seudulla”, jonka ”ylivoimatekijöitä ovat kulttuuri, erinomainen sijainti ja toimiva liikenneverkko, pientalovaltaisuus, laadukas ympäristö, hyvät palvelut, seudullinen yhteistyö, elinkeinoelämän toimintaedellytykset ja vahva talous.”

Uusi valtuusto joutuu kirjoittamaan vision uusiksi. Tuusulasta on tullut muuttotappiokunta, kulttuuri on säästetty lähes olemattomiin, palveluja joudutaan leikkaamaan rajusti, Etelä-Tuusulassa ei ole enempää yritys- kuin pientalotonttejakaan saatavilla ja talous on painumassa miinusmerkkiseksi. Jäljellä on sentään hyvä sijainti.

Kuinka näin on päässyt käymään? Kuinka Tuusula on onnistunut kadottamaan loistavat mahdollisuutensa? Päättyvää oikeistoenemmistöistä valtuustokautta leimaavat valitukset, paniikkisäästöt ja alibudjetointi. Lähes kaikista Etelä-Tuusulassa valmistuneista kaavoista on valitettu. Valtuustokauden alussa, vuonna 2009 tehtiin paniikinomaisia säästöjä, joilla palveluja heikennettiin. Budjetit on laadittu ns. tasaraamiperiaatteella, jossa jokaiselle hallintokunnalle määrärahoja on lisätty samalla prosenttimäärällä hallintokunnan tarpeiden muuttumisesta riippumatta ja budjetoinnin pohjana on ollut edellisen vuoden budjetti, ei todelliset toteumaluvut. Tämä on johtanut tietoiseen mittavaan alibudjetointiin erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa veroprosentin korotus on välttämätön tai vaihtoehtona ovat erittäin rajut peruspalveluiden leikkaukset.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Laajennuksia käyttöön

Sunnuntai 23.9.2012 klo 19.04 - Aarno Järvinen

Keuda on investoinut voimakkaasti nuorten koulutusedellytysten parantamiseen. 21.9.2012 otettiin virallisesti käyttöön Keuda Kirkkotien eli entisen Tuusulan sosiaalialan oppilaitoksen laajennus, jossa tehtiin tilat kauneudenhoitoalan (kosmetologi) opetukselle, tehtiin kaksi dsc_0260.jpgterveydenhoitoluokkaa lisää helpottamaan sosiaali- ja terveysalan opetuksen tilanahtautta. Lisäksi tehtiin mm. hallinto- ja kirjastotiloihin liittyviä tilajärjestelyjä sekä toteutettiin rakennuksen julkisivuremontti.

Laajennuksessa toteutettiin uutta kerrosalaa yhteensä n. 1775,5 m2. Hankkeen        kokonaiskustannusarvio oli 5 150 000, mutta se alittuu noin puolella miljoonalla. Siis tyypillinen Keudan hanke eli pysyi aikataulussa, käytännössä valmistui jopa etuajassa ja pysyi myös budjetissa.

Elokuussa, siis vajaa kuukausi sitten, vihittiin käyttöön Keuda Nurmijärven laajennus lähihoitajakoulutusta varten.

Investoinnit näihin kahteen kohteeseen ovat olleet yhteensä lähes 8 milj., mikä ei ole aivan vähäinen summa ajatellen julkisia investointeja tälle alueelle. Ja voisiko ajatella lähihoitajakoulutuksen laajentamisen ja sitä varten rakennettujen tilojen saneeraamisen osua parempaan hetkeen kuin nyt, jolloin valtakunnan päivittäinen ykköspuheeenaihe on ollut pitkään hoitajamitoitus ja hoitajien riittävyys tulevina vuosina.Keuda_Kirkkotie_

Keuda on ottanut isoa riskiä ottaessaan viime vuosina sisään enemmän opiskelijoita kuin mitä kulloinenkin järjestämislupa olisi mahdollistanut. Keuda on tosin saanut varsin hyvin lisää järjestämislupapaikkoja ja sitä myötä valtion rahoitusta, joten riski ei ole suuressa määrin realisoitunut ja yhteistyössä kuntien kanssa lähes kaikille alueen peruskoulun päättäville nuorille on voitu osoittaa jatkokoulutuspaikka. Vaikka valtion puoleltakin on tunnustettu nuorten putoamisen koulutuksesta olevan iso ongelma, valtion säästötoimet nakertavat rahoituspohjaa, eikä vuodesta toiseen jatkuva järjestämislupaa suurempi sisäänotto ole mahdollista, koska yksikköhintoihin ei ole odotettavissa korotuksia, mutta kustannukset jatkavat nousuaan.

Minulla on ollut kunnia pitää yhtymävaltuuston puheenjohtajana puhe kummankin laajennushankkeen vihkiäisissä. Olen ollut myös molempien hankkeiden rakennustoimikunnassa, joten minulla on ollut erinomainen tilaisuus seurata hankkeiden etenemistä. Toivottavasti tilat otetaan myönteisesti vastaan ja ahkeraan käyttöön. Tilaisuuksissa pitämieni puheiden tekstit löytyvät kokonaisuudessaan kohdasta "Puheita ja kannanottoja"

Kommentoi kirjoitusta.

LYHYT LISTA, PITKÄT PUHEET

Perjantai 7.9.2012 klo 23.31

Syksyn valtuustokausi käynnistyi 3.9., jolloin valtuusto kokoontui hyvin lyhyen listan merkeissä. Olisi voinut veikata valtuustokauden lyhintä kokousta, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Lista-asioihin käytettiin vajaa vartti, eikä puheenvuoroja käytetty lukuunottomatta yhtä omaani Jokelan Kartanon alueen rakennuskieltoa koskevassa kohdassa. Sekin johtui vain siitä, että aivan vahingossa käteeni sattui Jokelan Kartanon alueen yleissuunnitelma, joka oli valtuuston käsittelyssä 9.9.1991. Siinä todetaan, että "Vuoden 1991 alussa olisi tällöin mahdollista aloittaa ensimmäisen asemakaavan laatiminen yleissuunnitelman pohjalta kunnan omistamilla mailla."

Käytin puheen vuoron vain muistuttaakseni, että vasta kaksikymmentä vuotta on ehtinyt kulua päätöksestä käynnistää kaavoitus. Itse päätösesitys eli rakennuskielto kahdeksi vuodeksi alueelle on aivan normaali käytäntö. Eihän siellä toki kukaan ole mitään rakentanut viimeiseen sataan vuoteen, mutta näin asioissa menetellään, kun kaavoitus käynnistyy. 

Kartanon aluehan on ollut hankala, koska maanomistajien kanssa ei olla päästy kunnan kannalta järkevään ratkaisuun. Kaavoitus on seisonut ja seisonut, vaikka kyseessä on keskeinen alue aivan Jokelan ydinkeskustan tuntumassa ja kävelymatkan päässä asemalta. Vaatimalla vaatien kaavoitusohjelmaan saatiin vihdoin päätös kaavoittaa vain kunnan omistama alue ja jättää muut alueet odottamaan aikoja parempia. Eli kaavoitus koskee lähinnä Opintien itäpuolista reunaa. 

Muut asiat menivät pelkällä nuijan kopautuksella ja ripeään tahtiin. Vaalisyksyn kunniaksi aloitteita oli useita, pääosin liikenneturvallisuuden parantamiseen liittyviä. 

Eniten keskustelua aiheutti kuitenkin Riihikallion palvelukeskuksen tilanne, joka oli täysin yllttäen jumittunut kunnan tytäryhtiön Riihikallion Lähipalvelukeskus Oy:n rahoitusongelmiin ja uhkana oli hankkeen viivästyminen ja rakentamisen urakkatarjousten vanheneminen. 

TuPun Tuija Reinikainen oli tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen ja keskustelun varmistamiseksi Sos.dem valtuustoryhmä teki asiasta valtuustoaloitteen, koska kirjallisen kysymyksen yhteydessä käytävä keskustelu on rajoitettua. Valtuustoaloitteesta sen sijaan voidaan keskustella niin pitkään, kun puheenjohtaja sallii. Ja keskustelua käytiinkin. Kunnanjohtaja vakuutti, että kunta on sitoutunut hankkeeseen ja viivästyksestä ei tule pitkä.

Ongelma kulminoituu kunnanjohtajan vastenmielisyyteen ottaa tytäryhtiöiden lainoja kunnan taseeseen ts. hanke pitäisi rahoittaa normaalilla pankkilainalla. Näin pitkää (30 v. ) pankkilainaa on kuitenkin pelkillä kiinteistökiinnityksillä nykyisessä tilanteessa vaikea saada. Sen sijaan Kuntarahoitus on valmis kunnan takauksella lainan myöntämään. Kunnan omavelkaisellla takauksella laina on kaiken lisäksi kaikkein edullisin, mutta se kieltämättä tulee suoraan kunnan taseeseen kunnan vastuuna. 

Kaiken kaikkiaan voi vain toivoa, että asia etenee pikaisesti myönteiseen ratkaisuun, sillä Tuusulassa on huutava pula vanhusten palveluasumispaikoista.

Näiden puheiden jälkeen valtuuston kokous kesti kaikkiaan tunnin ja vartin. Siis vartti lista-asioita ja tunti aloitteita ja kyselytuntia. Ennätystä ei päästy rikkomaan.

1 kommentti .

Löylyä lisää - vaalit lähestyvät

Tiistai 28.8.2012 klo 9.33 - Aarno Järvinen

Poliittinen savusauna tuntuu jo lämpiävän Tuusulassa. Niin tuhdin pölläyksen populismia tupruttelivat ilmoille kepulaiset Salme Nepponen ja Anu Åberg kirjoituksessaan ”Mihin veroeuroja Tuusulassa syydetään?” (Keski-Uusimaa 23.8.2012) ottaessaan syypäiksi  Tuusulan talousvaikeuksiin työväentalojen saneeraukset,  luottamushenkilöiden seminaarimatkat, Culminatumin ja museoviraston suojeluksessa olevat kunnan kiinteistöt.

Kunnan budjetissa on  20.000 euron määräraha järjestötaloille myönnettäviä peruskorjausavustuksia varten. Järjestötaloja, jotka tätä avustusta voivat hakea ja ovat saaneet on jäljellä viisi: Nuorisoseuratalo Väinölä, nuorisoseuratalo Solbacken, pienviljelijäyhdistyksen talo Linjala ja kaksi työväentaloa, Hyrylän Torppa ja Jokelan työväentalo.  Esimerkiksi Jokelan työväentalo sai tänä vuonna tätä avustusta 2500 euroa. Talo on ainoa jäljellä oleva järjestötalo Jokelassa, jota käytetäänkin häiden, syntymäpäivien ja muiden perhejuhlien pitopaikkana ja se on yli kaksikymmentä vuotta toiminut JoKa-teatterin kesäteatteriesityspaikkana. Tämä vuoden avustus käytettiin mm kesäteatterin kulissina toimivan saunarakennuksen vesikaton uusimiseen.  Onko parempi pistää laudat tämän ”rapistuvan ja lahoavan” ei-kunnan omistuksessa oleva kiinteistön ikkunoihin, kuin edes pienellä avustuksella pitää kylän ainoa viime vuosisadan alusta oleva juhlapaikka toimintakunnossa?

Luottamushenkilöiden seminaarimatkat ovat ”turhan rahankäytön” kestoaihe. Olen samaa mieltä siinä, että kunnan omia virkamiehiä joutaa hyvin kuunnella kunnantalolla.  Siihen ei ”seminaariturismia” tarvita, mutta luottamushenkilöidenkin pitäisi uskaltaa katsoa, miten asiat tehdään muualla ja hakea niitä hyviä käytäntöjä, joilla muualla on onnistuttu asioita tekemään paremmin. Kaikki viisaus ei valitettavasti lymyile Tuusulan rajojen sisällä. Tuloksia tuottava seminaari edellyttää hyvän valmistelun ja tiiviin ohjelman, joka haastaa osanottajat kyseenalaistamaan oman toiminnan paremmuuden ja pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Tässä ei tällä valtuustokaudella olla onnistuttu.

Entä mitä ovat ne museoviraston suojeluksessa olevat, rapistuvat ja pystyyn homehtuvat kiinteistöt, jotka yksityisomistuksessa puhkeaisivat kukoistukseen? Myisimmekö Halosenniemen ja Erkkolan?  Ilmeisesti mielessä on ollut Toimela Kellokoskella, jonka tarina on lähinnä surullinen, mutta enemmän intohimoja kuin tulovirtaa herättävä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

GREXIT, jytky ja prosentin voitto

Maanantai 27.8.2012 klo 12.10 - Aarno Järvinen

Suomalaiset byrokraatit ovat kovia keksimään lyhenteitä. On AVIa ja ELYä, joista tavallinen pulliainen ei mitään ymmärrä verrattuna vanhaan vuosisataiseen lääninhallitukseen ja maaherraan, joka ison seurueen kanssa kiersi lääniään kansalaisten huolia ja murheita kuulemassa. Tällaisessa maaherran ”perässäjuoksuseurueessa” minullakin oli nuorena virkamiehenä tilaisuus saada oppia kokeneen hallintomiehen toiminnasta. Mutta kuka nykyisin tietää AVIn tai ELYn nokkamiehen nimen?

Mutta osaavat ne lyhenteitä keksiä muuallakin. Tänään opin, mitä tarkoittaa GREXIT. Se on Kreikan ero eurosta. Mitä muuta väitetäänkään, ero olisi tuhoisa Kreikalle, koska johtaisi mitä todennäköisimmin hyperinflaatioon ja haitallinen koko Euroopalle.

Persut yrittävät tehdä eurokriisistä kunnallisvaaliteemaa saavuttaakseen toisen ”jytkyn”. Kunnanvaltuustot vaan eivät valitettavasti eurokriisiä pääse ratkomaan. Eivät parat valtuutetut pääse päättämään edes siitä, taataanko Kreikalle lisää lainaa ja vaaditaanko sille vakuudet vai ei. Mutta ”jytky” monessa kunnassa tulee. Tuusulassa on ollut Perussuomalaisilla yksi valtuutettu tällä valtuustokaudella. Ehdokkaita oli kolme. Valtuutettua vaan ei ole valtuustossa juurikaan näkynyt. Ei edes varahenkilöitä, saati että olisivat käyttäneet puheenvuoroja tai tehneet esityksiä. No, muistan sentään yhden puheenvuoron.

Mutta ”jytky” tulee, se on varma. Jos paikkamäärä Tuusulassa nousee edes yhdellä, siis yhdestä kahteen tai peräti kolmeen, se on prosenteissa melkoinen ”jytky”. Kannattaahan siitä otsikoita revitellä enemmän kuin sen entisen kauppiaan taidoista, joka osti markalla ja myi kahdella ja leuhki saaneensa prosentin voiton.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Speedwayta ja Taaboria

Torstai 23.8.2012 klo 0.04 - Aarno Järvinen

Kirjoitin heinäkuisessa jutussani tapahtumista, joihin on kesällä "pakko" osallistua. Kesällä tulee käytyä myös vähän toisenlaisissa tapahtumissa. Moottoriurheilusta speedway on suurin piirtein ainoa, mitä on tullut paikan päällä seurattua sitten Pyynikin ajojen lopettamisen, josta on jo noin neljäkymmentä vuotta. Speedway-ajoissakaan ei ole tullut käytyä pariin-kolmeen vuoteen, mutta nyt se onnistui Hyvinkään vauhtipuistossa, jossa ajettiin SM-liigan kisa 18.8. Hyvin pelkistetysti kuvattuna speedwayssa ajetaan soikeaa rataa ympäri neljä ajajaa ja neljä kierrosta kerrallaan ja näitä eriä on kisassa parikymmentä. Pyörissä ei ole vaihteita eikä jarruja. Kisan kiinnostavuus on varmaan paljolti siinä, että useimmasta muusta moottoriurheilulajista poiketen, koko kilpailun näkee koko ajan, eivätkä ajokit välillä katoa jonnekin maisemaan.  Speedway_1

Speedway on meillä Suomessa marginaalilaji, jota harrastetaan vain muutamalla paikkakunnalla. Hyvinkää on näistä yksi. Suomesta on tosin tullut muutama huippukuski maailman rahakisoihinkin. Laji on huomattavasti suositumpi jo Ruotsissa, mutta erityisesti Puolassa ja Tsekissä kilpailua voi olla seuraamassa jopa 80.000 katsojaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Syytä huoleen Tuomalassa

Torstai 16.8.2012 klo 15.14 - Aarno Järvinen

Tuomalan kylä tyrmistyi koulun lopetusuhasta (Keski-Uusimaa 8.8.2012) kunnanhallituksen  päätettyä äänestyksen jälkeen ensi vuoden budjettiraamista 0,5 prosenttiyksikön korotuksen pohjalle. Kokoomuksen ja Keskustan äänin, tupulaisten äänestäessä tyhjää, kunnanhallitus puolitti kunnanjohtajan ja talousjohtajan esityksen kunnallisveron korotuksesta yhdellä prosenttiyksiköllä. Vain sosialidemokraatit jäivät puolustamaan virkamiesten esitystä. ”Millään juustohöylällä ensi vuoden budjettiesitystä ei voi rakentaa kunnanhallituksen antamassa raamissa” toteaa kunnanjohtaja Keski-Uusimaan haastattelussa.

Edessä ovat rajut palveluiden leikkaukset, mikäli vasta vaalien jälkeen käsittelyyn tuotava budjetti hyväksytään nyt päätetyllä pohjalla. Tuomalan kyläläisten huoli koulun lakkauttamisesta on aito. Näin siitä huolimatta, että valtuusto on peräti kahdesti päättänyt, ettei kouluverkkoon tällä valtuustokaudella kosketa. Tämän päätöksen katson koskevan myös ensi vuoden budjetin valmistelua. Ainakin oma kantani on tältä osin selvä. 

Tupun Tuija Reinikainen kaipasi kuntalaisten mielipiteitä (Keski-Uusimaa 15.8.2012). Hänellä ei kuitenkaan ollut omaa mielipidettä äänestäessään tyhjää kunnanhallituksessa budjettiraamista päätettäessä. Eikö vastuulliseen politiikantekoon kuulukaan oman kannan ilmaiseminen vaikeissa asioissa?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Oletko Sinä joka kolmas?

Maanantai 13.8.2012 klo 23.27 - Aarno Järvinen

Kuntaliiton tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista olisi kiinnostunut kunnallisen luottamustehtävän hoitamisesta, jos tehtävää heille tarjottaisiin. Nyt tarjotaan! Ryhtymällä kunnallisvaaliehdokkaaksi pääset vaikuttamaan kotikuntasi asioihin, juuri niihin päivittäisiin arjen asioihin, joiden kanssa jokainen meistä joutuu tekemisiin: asiointi terveyskeskuksessa, lasten päivähoito ja kouluasiat, vanhustenhoito, tiet ja katujen kunto, julkinen liikenne ja monet muut asiat. Tuusulan kokoisessa kunnassa vaikuttaminen on todellista. Sinunkin mielipiteelläsi on oikeasti vaikutusta, vaikka et yksin voikaan parantaa koko maailmaa, et edes kunnanvaltuutettuna. Mutta yhteistyössä oman ryhmäsi kanssa ja yli puolueryhmärajojen yhteistyötä tekemällä yksikin ihminen saa paljon aikaan.

Mutta jos kuulut niihin lähes 70 prosenttiin, jotka Kuntaliiton kyselyyn vastanneista ilmoittivat, etteivät haluaisi edes harkita luottamustehtävään ryhtymistä, et  voi vaikuttaa kuin vaaliuurnalla sillä yhdellä äänelläsi (joka sekin on toki erittäin tärkeä!!). 

Siis, jos tunnistat olevasi se joka kolmas, jos mieltäsi kaihertavat asiat, joihin uskot voivasi tuoda oman näkemyksesi ja parannusehdotuksesi, ota rohkeasti yhteyttä joko Jokelan Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Palomäkeen ( puh.  0400-464139 ) tai minuun ja asetu ehdokkaaksi.

Sinun ei tarvitse olla puolueen jäsen tai liittyä puolueeseen. Voit tulla mukaan sitoumattomana, kunhan hyväksyt yhteiset vaalitavoittteemme ja olet valmis toimimaan niiden hyväksi. Päätä nopeasti! Aikaa ei ole hukattavaksi. Ehdokaslistat on jätettävä keskusvaalilautakunnalle 18.9.2012 mennessä. Odotamme yhteydenottoasi.

Kommentoi kirjoitusta.

"Antiikkinen" Jokela

Perjantai 3.8.2012 - Aarno Järvinen

Antiikkimarkkinoista on tullut muutamassa vuodessa Jokelan ja koko Tuusulankin vetovoimaisin kesätapahtuma. Se järjestettiin tänä vuonna jo viidennen kerran osana Tuusula-viikon tapahtumia lauantaina 28.7. Aikaisemmin tapahtuma oli Jokelan tiilitehtaan alueella ja järjestäjänä on ollut Jokelan Tiilitehdasperinnenyhdistys ry. Yhdistys kuitenkin ilmoitti protestoivansa tapahtuman jäädyttämisellä Tuusulan kuntaa, koska kunta ei ole piitannut vetoomuksista ja siivonnut tiilitehtaan aluetta. "Kunta käyttää antiikkimarkkinoiden tyyssijana toiminutta tiilitehdasta ja sen tonttia varikkoalueenaan. Piha-alue ja varsinkin viereinen metsikkö ovat nyt niin epäsiistejä, että yksityinen kiinteistönomistaja saisi kunnalta uhkasakoilla ryyditetyn siistimismääräyksen."

Jotta hyvin käynnistynyt perinne ei olisi katkennut, tilalle järjestäjäksi tuli Aktiikkimarkkinat-toimikunta ja samalla Jokelan tiilitehtaan alueella pidetyt markkinat siirtyivät kylän ydinkeskustaan. Tapahtumaa markkinoitiinkin nyt Keskuskulman Antiikkimarkkinoina. Eli paikkana oli Keskuskulma eli "Apteekin talon" aukio ja kiitokset tapahtuman järjestymisestä tänäkin vuonna voi antaa Tapio Tammilehdolle.

Paikka oli itse asiassa ihan hyvä tämän kaltaiselle tapahtumalle. Aivan Jokelan antiikkimarkkinatydinkeskustassa, jonne on helppo tulla niin junalla kuin omalla autollakin. Ja väkeä riitti, kun vielä sääkin suosi mukavasti. Myyjiä paikalla oli hieman alle 40 ja tavaraa laidasta laitaan. 

Hienoa, että tapahtumalle ei tullut välivuotta, joka olisi varmuudella hiivuttanut erinomaisesti kasvaneen tapahtuman suosion. Tärkeää on, että Antiikkimarkkinat ovat taas ensi kesänä Jokelassa oli paikkana sitten tiilitehtaan alue tai tämänkertainen Keskuskulma. On tietysti täysin epärealistista odottaa, että tiilitehtaan alue olisi ensi kesänä yhtään siistimpi tai kunnan varikko siirretty muualle. Varikon siirrosta on ollut puhetta vuosia. Kyse on puhtaasti rahasta ja sitä ei tällaiseen hommaan ole, vaikka uusi ja parempi paikka varikolle Reininkulmassa eli läntisellä teollisuusalueella onkin olemassa.  Varikko varmaan joskus siirtyy, mutta silloin taidetaan elää jo 2020-lukua.

Paikalla oli myös aikanaan Jokelassa ajossa ollut Morris kuormuri vuodelta 1952 Raimo Stenvallin automuseon kokoelmista.Morris_kuormuri

3 kommenttia .

Normaali suomalainen kesä

Lauantai 14.7.2012 - Aarno Järvinen

Sataa, sataa ropisee. Sopii hyvin tämän kesän tunnuslauseeksi varsinkin täällä Ikaalisissa. Siis normaali suomalaisen kesä. Ei onneksi ole pahasti ukkostanut eikä myrskynnyt. Muutoin kesän käynnistys on mennyt Fokker_lennossaperinteisten tapahtumien merkeissä.

"Oikea" kesä on jo monet vuodet alkanut Vammalan Vanhan Kirjallisuuden päiviltä. Näin kuntaliitosten aikana pitää muistaa sanoa - ei enää Vammalan vaan Sastamalan. Niin tänäkin vuonna.  Aiheena oli nyt "Raha" ja avajaistilaisuuden pääpuhujana Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Tunnelma oli ennallaan, mielenkiintoisia luentoja, kirjahuutokauppa, paljon kauppiaita, paljon kirjoja ja paljon väkeä.  

Sata-Häme soi kuuluu toki täällä Ikaalisissa jokavuotiseen ohjelmaan. Nyt olin kuuntelemassa vain viisirivisten pelimannimestaruuskilpailun ja päätösjuhlan, joka on samalla Ikaalisten päivän juhla kirkkokahveineen. Lisäksi yhtenä päivänä hetken aikaa tapahtumapuistossa. Sata-Häme juhlien ongelma oli tänä vuonna TV2:n päätös lopettaa Hopeisen ja Kultaisen Harmonikan televisointi. Paikallisesti katsoen aivan pöljä päätös, koska ohjelma on käsittääkseni ollut varsin suosittu.

Myös "Seleentakusten" kesäteatteri Röyhiön kylätalolla kuuluu kesän huippuhetkiin. Tämän vuotinen näytelmä "Kolmen kihlan markkinoilla" ei yltänyt edellisvuosien tasolle. Juoni ei oikein soljunut ja musiikkinäytelmäksi tarkoitetun näytelmän laulut särähtivät jopa minunkaltaiseni täysin epämusikaalisen henkilön korvassa. Kiitokset kuitenkin hyvästä yrityksestä ja ensi kesänä uudestaan.

Kesän "pakollisiin" tapahtumiin tuli nyt toisen kerran lentonäytös Jämillä: Jämi Fly In, joka tänä vuonna oli Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös teemana "Unelma lentämisestä". Olimme siellä viime vuonna ensimmäisen kerran ja tänä vuonna oli "pakko" mennä uudestaan. Aivan upea tapahtuma kaikille ilmailusta ja lentokoneista kiinnostuneille. Tällä kertaa näytöksen ehdottomat huippuhetket olivat maavoimien NH-90 helikopteri, HK-90Midnigth Hawks eli ilmavoimien taitolenoryhmä ja sokerina pohjalla Fokker Dr. 1., ensimmäisen maailmansodan aikainen kolmitaso, monien muiden taiturillisten lentoesitysten ohella. Fokker Dr. 1 on samanlainen kone, jolla "Punainen Paroni", saksalainen lentäjä-ässä vapaaherra Manfred von Richthofen saavutti 80 ilmavoittoa. Konetta lensi ruotsalainen Mikael Carlson. Kone on kuulemma varsin vaikea lentää varsinkin nousussa ja laskussa, herkkä erityisesti laskussa sivutuulelle, joka meinasi tehdä tepposet Jämilläkin. Laskussa koneen oikea alataso raapaisi nurmikentän pintaa, mutta haaverista selvittiin vaurioitta ja Carlson sai ansaitsemansa aplodit kerrassaan upeasta taitolentoesityksestä kohta sata vuotta vanhalla konetyypillä.   Fokker_laskussa 

Kommentoi kirjoitusta.

KEUDA investoi nuorten koulutukseen.

Sunnuntai 18.3.2012 klo 23.47 - Aarno Järvinen

Keuda Nurmijärven laajennuksen harjannostajaiset pidettiin 29.2.2012. Minulla oli kunnia pitää rakennuttajan puheenvuoro tuossa tilaisuudessa. Se oli taas yksi niistä tilaisuuksista, joka osoittaa, että Keuda kantaa vastuuta nuorten koulutuksesta alueellamme jopa melkoista riskiä ottaen. Keudan investointitahti on ollut melkoinen viime vuosina. Yksi osoitus on nyt pidetty Nurmijärven yksikön laajennuksen harjannostajaiset eikä ole kovinkaan kauaa siitä, kun vastaavaa tilaisuutta vietettiin Keuda Tuusulan yksikössä Kirkkotiellä. Molemmat laajennukset valmistuvat tulevaa lukuvuotta varten.

Tänä vuonna 50-vuotispäiviään viettävä Keuda on osoittanut, että kuntayhtymämuodossa toteutettu toisen asteen koulutus voidaan hoitaa menestyksekkäästi ja ilman, että kuntien pitäisi panostaa siihen tukea.  Keuda on velaton eikä ole tarvinnut jäsenkuntien budjettirahoitusta, ei mittaviin investointeihinkaan. Keuda ei ole mikään hallintohimmeli, vaikka onkin rakenteeltaan kuntayhtymä.

Ammatillisen koulutuksen suosio on kasvanut viime vuosina huimasti. Se on näkynyt voimakkaana hakijamäärien kasvuna. Vaikka Keuda onkin saanut kohtuullisesti lisää aloituspaikkalupia, ei se ole riittänyt kattamaan alueen ammatillisen koulutuksen kysyntää. Siksi Keuda on omalla riskillään ottanut opiskelijoita useana vuonna yli virallisen aloituspaikkakiintiön, jotta koulutukseen haluavat alueemme nuoret olisivat päässeet kouluttautumaan ammattiin. Riskinä tässä toiminnassa on, että mikäli valtio ei myönnäkään lisää aloituspaikkoja, Keuda joutuu vastaamaan ”ylipaikoille” otettujen opiskelijoiden kouluttamisesta ammattiin omin varoin ilman valtionosuutta. Pidemmän päälle tämä johtaa kestämättömään tilanteeseen. Tähän asti lupia lisäaloituspaikkoihin on saatu varsin hyvin. Toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa, sillä täällä Uudellamaalla ammatillisen koulutuksen kysyntä tulee edelleen kasvamaan. Kuten myös kasvaa tarve ammattikoulutetusta työvoimasta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Torstai 9.2.2012 klo 10.09 - Aarno Järvinen

Meistä ei taida tullakaan suur-pukkilalaisia. Suomen Kuvalehdelle vuodettu kuntakartta ei toteutunut aivan sellaisenaan valtioneuvoston eilen julkistamassa virkamiestyöryhmän kartassa. Ehkä takana oli sittenkin salaliittoteoria. Vuotamalla täysin mahdoton kuntakartta ennen varsinaista esitystä saatiin mielet edes hieman suotuisammaksi tällä ”viralliselle” kartalle, jossa pahimmat älyttömyydet on ainakin Keski-Uudenmaan osalta poistettu.

Tuusula on siis tarkoitus liittää yhteen Järvenpään, Keravan ja Nurmijärven kanssa. Tästä nelikosta tulee mieleen telkkarin Uutisvuodon tehtävä ”Mikä ei kuulu joukkoon?”. No, joukkoon ei tietystikään kuulu Nurmijärvi. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Arto Lindberg toteaa tämän päivän Keski-Uusimaassa, että Nurmijärvi ei ole meidän normaalia asioimisaluettamme. Jotkut nahkelalaiset ovat joskus käyneet Nurmijärvellä, mutta se ei ole luontaisia alueitamme. Jos pyrimme toimivaan ja kompaktiin systeemiin, toimiva infra on tärkeää.” Tästä kannanotosta voi olla samaa mieltä, vaikka Arto unohtaakin, että aika moni nukarilainen käy Jokelassa kaupassa ja käyttää myös Jokelan asemaa. Se ”kompakti systeemi” on luonnollisesti Suur-Tuusula eli Järvenpään, Keravan ja Tuusulan yhdistäminen. Perusratkaisun ohella voi miettiä joidenkin raja-alueiden asemaa, kuten Talma Keravan kupeessa, Ohkolan kylä Kellokosken kyljessä tai miksei Nukari täällä meidän kulmilla. Mutta näissä asioissa pitää ehdottomasti kuulla asukkaiden mielipidettä, mihin kuntaan he haluavat kuulua, eikä ratkoa rajoja kirjoituspöydän ääressä.

Karttaharjoitukseen kuuluu noin 600 -sivuinen selvitys, johon ei luonnollisestikaan ole ollut mahdollista vielä perehtyä. Nyt julkisuus on kiinnittynyt aivan liikaa karttaan ja kuntarajoihin. Tietämättä, mitä tuo selvitys pitää sisällään, pitää kuitenkin todeta, että toisaalta kuntauudistus on välttämätön. Mutta toisaalta rajoja tärkeämpää on palvelujen tuottaminen ja kyky tuottaa niitä jatkossakin ja mahdollisimman tasa-arvoisesti koko maassa. Uudistuksella ei saa missään tapauksessa tavoitella ensisijaisesti säästöjä, vaan parempaa ja kestävämpää palvelurakennetta asukkaille. Silloin on ensisijaisesti mietittävä aivan muita asioita kuin rajoja. On mietittävä myös vakavasti valtion ja kuntien välistä tehtäväjakoa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

ODOTETTU TULOS - SUOMI SAI PRESIDENTIN

Maanantai 6.2.2012 - Aarno Järvinen

Sauli Niinistöstä tuli Suomen 12. presidentti, kuten oli ennakoitu jo monta vuotta. Ja samalla ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten Paasikiven päivien eli yli 50 vuoden tauon jälkeen. Vaalista ei kuitenkaan tullut sellaista läpihuutojuttua, kuin itsekin vielä loppukesällä (blogijuttuni 5.8.2011) ennustin. Ensimmäisellä  kierroksella tuli kuitenkin tiukka kisa toisen kierroksen toisesta paikasta Pekka Haaviston ja Paavo Väyrysen kesken muiden jäädessä mielestäni yllättävänkin kauas.

Pekka Haavisto teki toisella kierroksella huikean upean kampanjan, vaikka taisto olikin toivoton Niinistön jo vuosia sitten ottamaa etumatkaa vastaan. Veikkasin eroksi viisikymmentä jotain vastaan neljäkymmentä jotain. Aivan kohdalleen ei mennyt. Siitä huolimatta aampanja sai aikaan monenlaista myönteistä liikettä, joista politiikan tutkijoille riittää askaretta pitkäksi aikaa.

Sitten Kekkosen päivien Presidentiltä on valta viety lähes kokonaan. Siinä mielessä suomalaisten arki tuskin muuttuu suuntaan tai toiseen vaalituloksen jälkeen. Maailmalla Suomi vaipuu ansaitsemaansa mitättömyyteen. Suomen rooli on ollut Ahtisaaren ja Halosen aikana kokoaan suurempi. Tuskin tulee olemaan enää. Onko se hyvä vai huono asia, jää nähtäväksi.

Vaalimainokset katoavat kaduilta muutamaksi kuukaudeksi palatakseen lokakuussa kuntavaaleissa. Syksyn kuntavaalit ovatkin meidän jokaisen arkea ja arjen palveluita ajatellen monin verroin tärkeämmät kuin presidentin vaalit. Presidentti ei päätä miltään osin tuusulalaisten terveyspalveluista, ei päivähoidosta ei katujen kunnossapidosta eikä peruskoulusta tai vanhusten huollosta. Kunnanvaltuutetuilla on käytännössä presidenttiä paljon suurempi rooli myös nuorten syrjäytymisessä tai syrjäytymisen estämisessä kuin Presidentillä, vaikka Niinistö lupasikin perustaa nuorten syrjäytymisen estämistä pohtivan työryhmän, mikä toki on ihan hyvä asia. Kunnanvaltuutetut kuitenkin käytännössä päättävät niistä rahoista, joita tarvitaan nuorten palveluiden järjestämiseen oli kyse koulutuksesta, kouluterveydenhuollosta, nuorten asumisesta tai vapaa-ajan vietosta. Mutta palataan kuntavaaleihin ihan omassa jutussa myöhemmin.

Kommentoi kirjoitusta.

Aloitevaltuusto aloittaa viimeisen valtuustovuoden

Sunnuntai 22.1.2012 klo 11.39 - Aarno Järvinen

Vaalikauden viimeinen vuosi käynnistyy Tuusulassa ”aloitetappajaisilla”. Maanantaina 30.1.2012 kokoontuvan valtuuston listalla on kaikkiaan 21 aloitetta ja vain kaksi muuta asiaa. Nämä muut asiat ovat maanhankintasuunnitelma, joka sekin tuli asiallisesti päätettyä jo joulukuun valtuustossa, ja eron myöntäminen minulle kunnanhallituksen varsinaisen jäsenen tehtävästä, joka taas on sovittu kolme vuotta sitten vaalien jälkeisissä paikkajakoneuvotteluissa (katso tarkemmin Uutiset -osiota).

Maanhankintasuunnitelmastahan valtuusto asiallisesti päätti jo joulukuussa päättäessään palauttaa suunnitelman kunnanhallitukselle päätettäväksi. Toisin sanoen valtuusto katsoi, että asia kuuluu kunnanhallituksen eikä valtuuston päätettäväksi, mutta kylläkin valtuustolle tiedoksi saatettavaksi. Samalla valtuusto kuitenkin kertoi, mitä kunnanhallituksen tulee asiassa päättää ja milloin, koska edellytti, että suunnitelma tuodaan valtuustolle tiedoksi seuraavaan kokoukseen eli nyt tammikuussa.

Aloitesuman purku taas johtuu niistä moneen kertaan valtuustossa ja kunnanhallituksessa annetuista moitteista, että vuosia vanhoja aloitteita roikkuu vuodesta toiseen käsittelemättömien aloitteiden listalla. Valtaosa käsittelemättömistä on ollut teknisen toimen vastattavaksi ohjattuja. Muut hallintokunnat ovat hoitaneet hommansa kohtuudella, sosiaali- ja terveystoimi jopa kiitettävästi vastaamalla yleensä aina hyvissä ajoin ennen säännösten mukaisen puolen vuoden määräajan päättymistä. Tekninen toimikin on nyt uuden teknisen johtajan toimesta pannut vauhtia ja purkanut oikein urakalla vanhaa aloitesumaansa. Kiitokset siitä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Tyhmyysteoria vai salaliittoteoria

Lauantai 21.1.2012 - Aarno Järvinen

Suuresti arvostamani edesmennyt kansliapäällikkö Bror ”Buntta” Wahlroos opetti minulle aikanaan, että aina ensin kannattaa epäillä tyhmyysteoriaa ja vasta sitten salaliittoteoriaa. Kummasta on kuntarakenneuudistuksessa kyse?

Kuntarakenneuudistusta ja uutta kuntakarttaa on valmistettu suuren salailun suojassa useita kuukausia. Salailu on nostanut läpi puoluekentän menevän kapinaliikkeen vastustamaan ministeriön suunnittelemia (?) ja poliitikkojen kieltämiä pakkoliitoksia. Kuntakarttaehdotus on luvattu paljastaa kunnille Presidentin vaalien jälkeen helmikuussa. Nyt kuitenkin Suomen Kuvalehdelle (SK 2 13.1.2012) on vuodettu valtiovarainministeriön suunnitelma, joka jättäisi Suomeen vain 70 kuntaa nykyisten 336 sijaan. Lehti julkaisi em. numerossaan kuntaliitoskartat.

Onko kyseessä tyhmyysteoria, jossa ministeriö kuvittelee kiivaasta poliittisesta vastustuksesta huolimatta voivansa ajaa läpi suunnitelman todella rajusta kuntien apuharvennuksesta? Vai onko kyseessä salaliittoteoria, jossa täysin mahdoton suunnitelma on vuodettu julkisuuteen kappaleiksi revittäväksi siinä toivossa, että kunnat pahinta vaihtoehtoa torjuakseen vapaaehtoisesti suostuisivat edes joihinkin kuntaliitoksiin? Ja varsinainen suunnitelma esitetään sitten, kun kuntien pahin raivo on mennyt ohi ja nyt vuodettua suunnitelmaa on korjattu kunnista tulleen palautteen pohjalta.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: kuntarakenneuudistus, Järvenpää, Kerava, Tuusula, Nurmijärvi, Pukkila, Mäntsälä, Pornainen

Ja lunta riittää!

Perjantai 20.1.2012 klo 19.18 - Aarno Järvinen

Veikkasin viime keväänä, että myös tästä talvesta tulee runsasluminen kahden edellisen talven malliin. Ja näin näyttää käyvän. Lunta tulee parhaillaankin taivaan täydeltä. En itse moista viisautta keksinyt, vaan kuulin joltakulta lumiset_koivut”sääviisaalta” että runsaslumisia talvia on yleensä kolme peräkkäin. Tämä talvi on toki paria edeltäjäänsä leudompi, onneksi lämmityskuluja ajatellen. Jos pakkasia olisi ollut viime vuoden malliin ja vetenä joulukuussa satanut määrä olisi tullut lumena, meillä olisi varmaan jo viime vuoden ylittävät lumilukemat. Voi kait sanoa tässä vaiheessa, että onneksi kosteus taivaalta sittenkin tuli vetenä ajatellen lumeajo- ja katoiltapudotuskustannuksia.

Jäät sen sijaan ovat tänä talvena perin heikot. Kesäkotikunnassamme ensimmäinen moottorikelkkailija ehti jo upota Kyrösjärveen. Leuto syksy teki sen, että järvet eivät käytännössä ehtineet jäätyä ennen runsaan lumen satamista, joten jäät jäivät perin heikoiksi. Koska lunta tulee täyttä päätä lisää, jäät vahvistuvatkin kovin hitaasti, vaikka reiluja pakkasia tulisikin. Nyt pakkasta ei ole kuin nimeksi.

Pilkkiminen on ollut mieluinen talviharrastukseni. Käyköhän tänä vuonna niin, että pilkkikautta ei pääse edes avaamaan vai ehtiikö jäätilanne vielä helmikuussa parantua? Jää nähtäväksi. Toinen este pilkkikauden avaamiseen omalta osaltani on marraskuussa katkennut solisluuni, jota poden edelleenkin. Käsi ei ole vielä siinä kunnossa, että pystyisin kairaa käyttämään. Ei siis näytä kovin lupaavalta. Jos kunnon jäitä ei tule, katkennut solisluu harmittaa vähemmän, koska jäille ei kuitenkaan pääse. Katsotaan ensi kuun puolella, miltä tilanne alkaa näyttää. Tässä vaiheessa meidän kaikkien on kuitenkin syytä pysyä pois heikoilta jäiltä.  

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »